Mestiksen piippuhyllyllä, viikko 5

MESTIS / Artikkeli
Häntäpäässä on kamppailu kiihkeimmillään.
Kuva © Antti Varonen
Piippuhyllyn sunnuntaipohdiskelut kohdistuvat siirtorajan lähestymiseen, Jukureiden taaperrukseen ja Suomi-sarjan parhaimmistoon. Viikolta kammataan myös parhaimmat ja huonoimmat suoritukset esille.

Ensi kuun jälkeen on jo huhtikuu, ja päivätkin ovat vastustamattomasti pidentyneet. Piippuhyllyllä ollaan tänään kahden, kun juttusarjan vetäjät Mika Pukkinen ja Eero Mutanen lyövät päänsä yhteen.

1. erä: Mitä mietteitä siirtorajan lähestyminen herättää?

Mika Pukkinen: Sieltähän se taas hiljalleen tulee. Tässä alkaa valjeta se, ketkä lainapelaajista jäävät pelaamaan loppukaudeksi Mestiksen puolelle.

Suurempiin seuroihin tuskin tulee enää mitään ihmeellisempiä vahvistuksia. Viime viikolla Vaasaan tullut John Henrion lienee ainakin vaasalaisten viimeinen vahvistus tällä kaudelle.

Eero Mutanen: Paketti alkaa olla aika tavalla valmis kärkinelikon osalta. Myös Hokissa löytyy mielestäni ihan riittävät palikat menestyksekkään loppukauden rakentamiseksi.

Jokipoikien osalta mennään kovin kapealla nuoralla, mutta tosiasia taitanee olla se, että seuran pelaajabudjetti taitaa olla aika pitkälle käytetty. Sitä ihmettelen, että Joensuuhun ei ole kyetty tällä kaudella naaraamaan edes Sportista pudonneen Anssi Köykkä-Luopan tai SaPKosta aiemmin kytkintä nostaneen Niko Kallelan kaltaisia miehiä leveyttä tuomaan. 

Mikkelissä tilanne on myös mielenkiintoinen. Maalivahtiduo on ainakin nuori ja kokematon, se on selvää. 

Häntäpäässä on mielenkiintoista nähdä myös lainapelaajien tilanne varsinkin LeKin osalta. Jyväskylässäkin pitäisi varmaan jättää muutama kurantti pelimies Akatemian riveihin, jottei koko joukkue karahda Suomi-sarjaan.

2. erä: Mikkelin Jukureiden tammikuu oli todennäköisesti sen seurahistorian tuskaisin pisteiden valossa. Joko päämajakaupungissa on aika nostaa valkoinen lippu tämän kauden osalta?

Mika Pukkinen: Jos nyt oikein miettiii touhua Mikkelissä, niin voisihan sitä lippua jo suunnitella heiluttavansa.

Mikkelissä potkittiin 24 tunnin sisään kaksi maalivahtia ulos ja joukkuetta pitkään valmentanut Jarno Pikkarainen lensi aiemmin kaudella tylysti ulos joukkueesta.

Vielä tähän soppaan kun heitetään onneton suorittaminen otteluissa, niin on valmiina surkea kausi mikkeliläisittäin. Vaikka joukkueessa käytännössä on ratkaisuun kykeneviäkin pelaajia, niin he ovat itsensä onnistuneet pimittämään melko hienolla tavalla.

Kyllä Mikkelissä voidaan jo liputtaa. Jukurit selviää todenäköisesti pudotuspeleihin, mutta siellä nousee seinä vastaan heti ensimmäisellä kierroksella, ellei ihmeitä tapahdu.

Eero Mutanen: En ihan kollegan pessimismiä tässä jaa.

Tosin jo Pikkaraisen potkujen aikaan minusta oli selvää, että mestaruushaaveet voidaan Mikkelissä heittää maan poveen, vaikkei hautaa vielä luotaisikaan umpeen. Tilanne kuitenkin oli ja on se, että joukkue on Pikkaraisen kokoama ja taistellakseen sarjan voitosta tuon koostumuksen tulisi ylisuorittaa, sen verran kovassa iskussa sarjan kärjessä ollaan. Sekavissa tunnelmissa kesken kauden puikkoihin hypänneelle valmentajalle - olipa tämä sitten kuka tahansa - maksimin repiminen irti joukkueesta on käytännössä tekemätön paikka.

Peli on ollut parantumaan päin, ja Jukurit on varmasti viheliäinen vastus pudotuspeleissä kenelle tahansa. Sen suurempaan sankaritarinaan en kuitenkaan tällä erää osaa uskoa.

3. erä: Suomi-sarjan loppuratkaisut lähestyvät. Ollaanko alempaa tänä vuonna uskottavasti tyrkyllä Mestikseen?

Mika Pukkinen: Kävin lauantai-iltana vilkuilemassa Suomi-sarjan kärkimatsin S-Kiekko-RoKi. Varsin vauhdikasta ja viihdyttävää kiekkoahan se oli, mutta hiukan liikaa siellä näkyi virheitä.

S-Kiekko kaatoi toissapäivänä perjantaina ja eilen lauantaina täysin ansaitusti RoKin. Tämä kaksikko pelaa mestiskarsinnoissa hyvin todennäköisesti, ja vaikka RoKi johtaa runkosarjaa tällä hetkellä yhdellä pisteellä, niin S-Kiekko on näiden kahden ottelun perustella se, joka pystyy paremmin haastamaan Mestis-seuran.

On silti vaikea nähdä, että alempaa olisi tulossa ketään ylös tällä kaudella. Yllätysmomentti on kuitenkin aina olemassa. S-Kiekossa on Suomi-sarjajoukkueeksi äärimmäisen hyviäkin entisiä divarijyriä, jotka voivat laittaa Mestis-seuralle kampoihin. Onhan riveissä myös Jussi Pernaa, jolla on mittava kokemus Mestiksestä sekä muutaman ottelun kokemus Liigastakin.

Vaihtuvuushan olisi aina mukavaa, joten jollain tavalla toivon, että jotkut joukkueet vaihtaisivat paikkojaan. Tällä hetkellä Mestiksestä olisi tulossa karsintoihin Peliitat ja SaPKo, jotka kumpainenkin olisi kova pala purtavaksi Suomi-sarjajoukkueelle.

Eero Mutanen: No ei mitenkään hirveän uskottavasti. Kärkijoukkueet tuossa tulikin jo perattua, eikä minulla olisi mitään kummankaan nousua vastaan. Tosiasia lienee kuitenkin, että karsintojen voittaminen olisi Suomi-sarjajoukkueelta aikamoinen Ameriikan temppu, sen verran kelvollisia joukkueita Mestiksen peräpäästäkin löytyy. 

Jatkoaika: Viikon onnistuja ja epäonnistuja?

Mika Pukkinen: Viikon onnistuja on John Henrion. En odottanut, että hän pistäisi heti haisemaan Mestiksessä, mutta niinhän tuo homma näyttää pisteiden valossakin toimivan. Perjantain TUTO-ottelussa Henrion oli ulapalla, mutta eipä siinä tuntunut kellekään muullekaan touhu maistuvan.

Kiekko-Vantaan viikko ei ollut mitenkään häikäisevä. Vantaalaiset saivat sekä kotonaan että vieraissa käkättimeen varsinaisella peliajalla, joten epäonnistujan viittaa sovittelen vantaalaisille.

Eero Mutanen: LeKi voitti kaksi kolmesta, ja se antoi pirkanmaalaisille hieman tilaa hengittää. Varsinkin voitto SaPKosta tuli tärkeään paikkaan. 

Viikon ja vaikka kuukaudenkin epäonnistuja on edelleen tulospalvelu. Nyt se toki pelittää jollain tapaa, mutta syksyllä vielä hurskasteltiin sillä, että uudesta tulospalvelusta pitäisi tulla aiempaa merkittävästi kattavampi. Jokainen voi punnita näitä puheita muistellessaan reaaliaikaisia laukauskarttoja, katkotilastoja ja sitä kaikkea muuta, mitä tässä uudessa versiossa ei ole. 

» Lähetä palautetta toimitukselle