Mielipide

Helvetin portilla

MAAJOUKKUE / Kolumni
Suomen jääkiekkomaajoukkue on keskiviikkona suurennuslasin alla. Viisimiljoonainen kansa janoaa menestystä. Leijonien paineet eivät ole kuitenkaan juuri mitään vastustajaan verrattuna.

Venäjällä on keskiviikkona edessä kaikkien aikojen jääkiekkopeli. Joukkueen paineet ovat kenties suuremmat kuin yhdelläkään toisella jääkiekkojoukkueella koskaan aiemmin.

Sotšin kisat ovat presidentti Vladimir Putinille jotain todella erityistä. Kisoihin on upotettu joidenkin laskelmien mukaan enemmän rahaa, kuin kaikkiin muihin talviolympialaisiin yhteensä. Valtio on panostanut kisoihin valtavasti. 

Kisoissa presidentin lempilapsi on Venäjän jääkiekkomaajoukkue. Kultamitali jääkiekosta olisi Putinin silmissä kisojen suurin ja kaunein saavutus.

Presidentti odottaa voittoa.

"Venäjän joukkueessa jokaisen pitää pelata kaksipäiselle kotkalle rinnassa, eikä nimelle selässä"

Putin esikuntineen istuu keskiviikkona luonnollisesti Bolshoi-areenan parhaassa aitiossa. Presidentin lisäksi peliä seuraa jokainen kynnelle kykenevä entisen punakoneen pelaaja 83-vuotiaan valmentajalegenda Viktor Tihonovin johdolla.

Vaikka punakone oli neuvostokiekon legendojen pelatessa pysäyttämätön, ei heille suotu koskaan mahdollisuutta olympiakultaan kotikisoissa. Heidän silmissä nykypäivän pelaajat ovatkin etuoikeutetussa asemassa. He haluavat nähdä jäällä yhtenäisen joukkueen. 

Tämän päivän punakoneella on takana karmea epäonnistuminen edellisissä talvikisoissa Vancouverissa. Tuoreimmissa arvokisoissa - viime kevään MM-kisoissa - Venäjän tie nousi pystyyn niin ikään puolivälierissä vielä Vancouverin kisoja tylymmin numeroin. Moni odotti päävalmentaja Zinetula Biljaletdinovin saavan kenkää mahalaskun jälkeen, mutta toisin kävi. Venäjän kiekkopomot osoittivat jopa hieman yllättäen luottamusta ja pitkäjänteisyyttä lähtemällä maan tärkeimpiin arvokisoihin Biljaletdinovin opein.

Nyt. Venäjän. On. Aivan. Pakko. Voittaa.

Kansa ei odota mitään muuta kuin voittoa. Näiden pelien sankareita ja anti-sankareita ei unohdeta Venäjällä kirjaimellisesti koskaan.

Suurin osa Venäjän supertähdistä on vetänyt alkukisat puolivaloilla. Sen täytyy muuttua. Joukkuepeli ei tunnetusti ole Venäjän vahvin osa-alue, mutta ilman joukkuepeliä ei näissä kisoissa pärjää kukaan. Venäjän joukkueessa jokaisen pitää pelata kaksipäiselle kotkalle rinnassa, eikä nimelle selässä.

Norja-ottelussa nähty esitys ei riitä Suomea vastaan. On totta, ettei huippusprintterikään laita kaikkea likoon alkuerissä, mutta pystyykö Venäjä muuttumaan yhdessä yössä? Illalla tiedämme vastauksen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös