Maan kiekkohistoria alkoi 1980-luvun lopulla ja 2000-luvun alkupuolella valkovenäläiset ovat kehittäneet lajia aktiivisesti. Vuodesta 2009 lähtien maahan on virrannut suomalaisia Vierumäeltä valmistuneita opiskelijoita pelaamaan ja valmentamaan paikallisiin seurajoukkueisiin ja kehittämään junioritoimintaa.
Vuonna 2013 UAE hyväksyttiin kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n täysjäseneksi ensimmäisenä arabimaana. Maa hyväksyttiin IIHF:n jäseneksi, vuonna 2001, mutta täysjäsenyys sille myönnettiin vasta kun maan pääsarja ja maajoukkue oli kehittynyt riittävästi.
>> Lue Yhdistyneiden Arabiemiirien kiekkohistoriasta tästä
Yksi lajin pioneereista on maajoukkuepuolustaja Mohamad Aref El Jachi. Hän kertoo miksi päätyi jääkiekon pariin ja mitä menestyminen tulevaisuudessa vaatii.
>> Lue Mohamad Aref El Jachin haastattelu tästä
Juhani Ijäs on ollut UAE:ssa pelaamassa ja valmentamassa kolme vuotta. 2014 III-divisioonan MM-turnauksessa Luxemburgissa hän oli UAE:n apuvalmentajana. Turnauksen aikana hän kertoi mietteitään maan jääkiekon tilasta
>> Lue Juhani Ijäksen haastattelu tästä
Voit tutustua juttusarjan muihin osiin alla olevista linkeistä:
Kiekkoa pienempien tähtien kanssa: Uusi-Seelanti
Kiekkoa pienempien tähtien kanssa: Luxemburg
Kiekkoa pienempien tähtien kanssa: Italia