Hiljaa hyvä tulee. SaPKon joukkueen rakentamisen filosofiaa tälle kaudelle voisi kuvailla edellä mainitusti. Tulevaan kauteen lähdetään maltillisella panostuksella. Lähtökohdat ovat siis samat kuin aiempina vuosina.
Myös valmennus on joukkueen ohella kokenut paljon vaihtuvuutta. Penkin taakse Janne Sinkkosen apuvalmentajaksi yksivuotisella sopimuksella tuli Sampsa Jakonen. Maalivahtivalmentajaksi SaPKo kiinnitti Marko Leinosen, niin ikään yksivuotisella sopimuksella.
Tulevalla kaudella Sinkkonen on edelleen joukkueen yksi suurimmista kysymysmerkeistä. Vaikka hän aloittaa Mestiksessä jo kuudennen kautensa pääkäskijänä, vielä viime kaudella hänen kykynsä reagoida pelin aikana tapahtuviin muutoksiin oli varsin vajavainen. Sen hän sai viime kaudella kokea kantapään kautta vastustajan noustessa useamman maalin takaa-ajoasemasta maalin voittoon.
Tosin Sinkkonen on päässyt sisään SaPKon toimintakulttuurin ytimeen. Hän on yhdessä Jakosen ja Leinosen kanssa valinnut itsensä näköisiä pelaajia, jotka samalla edustavat SaPKon pelillistä identiteettiä. Joukkue ei pahemmin juhli nimimiehillä, mutta se on toisarvoista. Moni pelaaja hakee jatkoa kehitykselleen runsaalla peliajalla.
Molemmilla veräjänvartijoilla näytönpaikka
SaPKon maalivahtiosaston miehittävät Mikkelin Jukureista yksivuotisella sopimuksella Savonlinnaan saapunut Petteri Similä sekä seuran oman kasvatti Antti Leskinen. Viime kausi ei mennyt kummaltakaan kovin mairittelevasti.
Similä jäi Jukureissa suurimman osan kaudesta Tadeas Galanskyn varjoon, loppukaudesta tielle kiilasi Lukko-laina Oskari Setänen. Myös Leskinen sai lähinnä aukoa luukkua kiekkojen torjumisen sijaan. Hän sai vastuuta yhteensä seitsemässä ottelussa, mutta huono menestys vesitti mahdollisuudet haastaa Jani Kautto ykkösmaalivahtina. Loppukaudeksi tie vei Suomi-sarjaan.
SaPKossa neljä ottelua jo kaudella 2011-12 pelannut Similä hakee pässipaidasta uralleen uutta suuntaa. Isokokoinen, Oulun Kärpissä kiekko-oppinsa imenyt Similä ei oikein missään vaiheessa uraansa ole ollut säännöllinen ykkösmaalivahti. Nyt hän saa kauan toivomansa tilaisuuden. Huippukausi avaa hänelle taas väylät moneen suuntaan, kenties jopa ulkomaille.
Leskisestä ja hänen lopullisesta läpimurrostaan Mestiksen maalivahtieliittiin on supistu jo parina viime kautena. Hän ei ole toistaiseksi kokonaan kannattajien toiveita täyttänyt, mutta se on johtunut pitkälti vähäisistä näytönpaikoista.
Tuleva kausi on hänelle ratkaiseva, sillä 23-vuotiasta maalivahtia ei voi enää pitää nuorena lupauksena. Jos kausi menee viime kauden kanssa samaa rataa, on edessä maisemanvaihdos. SaPKolla on käsissään erittäin todennäköinen ykkösmaalivahti jo jopa ensi kaudelle. Olisi sääli jos Leskisen potentiaali jätettäisiin käyttämättä.
Joukkueen tilanne maalivahtien suhteen on lähtökohtaisesti vakaa ja erittäin tasainen. Asetelma on kutkuttava, sillä jos toisella on heikko pelivire, voidaan toinen heittää huoletta maalinsuulle.
Kauden edetessä kohti loppusuoraa, pitäisi joukkueella olla jo selkeä ykkösmaalivahti. Varsinkin jos suora pudotuspelipaikka irtoaa. Toki asetelmasta voi olla vaihtoehtoisesti merkittävää hyötyä kilpailuasetelman piiskatessa toinen toistaan parempiin suorituksiin.
Alakerta viime kautta paremmalla mallilla
Mestiksen runkosarjan alku häämöttää, ja pässipaitojen alakerta on viime kauden tapaan kapea, mutta sitäkin ehjempi. Viime kauden joukkueesta muille teille lähti paljon kokemusta ja varmuutta Iiro Vehmasen ja Anssi Virkin myötä. Myös Santeri Lukka, Ilari Metsola ja Jori Pakkanen vaihtoivat maisemaa.
Paikkaajiksi tulivat Paavo Ylipaino ja Nikke Kettukangas HCK:sta, Kai Lehtinen Vaasan Sportista ja paluumuuttaja Sami Jekunen. SaPKo-kasvatti Lasse Tiilikainen, Iiro Sulin ja Teemu Suhonen päättivät jatkaa oopperakaupungissa vielä yhden kauden.
Lähtökohtaisesti menetykset on saatu hyvin korvattua, mutta etenkin Vehmasen ja Virkin lähdöt näkyvät isolla kädellä oman pään pelaamisessa. Vastaavasti nykyinen pakisto on entistä hyökkäävämpi ja kiekkovarmempi.
Rotaation puuttumattomuus yksi riskitekijöistä Mestiksen kovassa 56 ottelun pelitahdissa. Loukkaantumisten myötä harmonia on vaarassa rikkoutua. Valmennus tiedostaa tämän varsin hyvin, sillä Sinkkonen on useaan otteeseen maininnut heidän kartoittavan vielä yhtä-kahta puolustajaa joukkueeseen mukaan.
Kapean puolustuksen keskellä, viime kaudella lähes täyden runkosarjan pelannut Suhonen on siis kovaa valuuttaa. Hänelle lankeaa vastuuta sekä kiekollisessa pelissä että ylivoimalla. Runkosarjan jälkeen tehopistesarake voi olla hurjaa luettavaa, sillä viime kauden tehot (9+17) antavat osviittaa tulevasta.
Ylipaino antaa Suhoselle tarvittavaa tulitukea. Ylipainon kiekollinen peli hyppäsi viime kaudella HCK:ssa jättiharppauksin eteenpäin. Ja nyt vastuu kasvaa entistä suuremmaksi, hän on Suhosen ohella puolustuksen ehdottomia avainpelaajia.
Sportin noustua Liigaan, jäi Lehtinen ilman pelipaikkaa joukkueesta. SaPKo haistoi tilaisuuden ja käytti sen. Lehtinen on oiva lisä kakkospakkipariin sekä harjoituspeleissä nähtyyn neljän hyökkääjän ja yhden puolustajan ylivoimamuodostelmaan.
Toinen HCK:sta saapunut puolustaja, Kettukangas on vielä kehityksensä aallonharjalla. Viime kaudella hän väläytteli otteillaan, mutta niistä puuttui se viimeinen silaus. SaPKossa hän saa hyvin peliaikaa, tehopisteidenkin pitäisi karttua viime kautta enemmän.
Tiilikaisella ja Jekusella on molemmilla kehitysvaraa kokonaisvaltaisessa pelaamisessaan. He ovat Mestis-tasolle vielä kohtalaisen raakileita, mutta potentiaalia heissä piilee. Laadukkaan perustekemisen kautta kokemus ja itsevarmuus karttuvat varmasti.
Sulin on SaPKon alakerran ainoa kunnon mitat täyttävä peluri. 188 senttimetrin varrellaan hän hän on korvaamaton apu maalineduspelaamisessa verrattain pienikokoiselle puolustukselle.
Hyökkäyksessä paljon uutta ja vanhaa
SaPKon hyökkäysosasto oli viime kaudella lähinnä lainapelaajien sotkema sekasorto. Pelaajia tuli ja meni. Kemiat eivät ottaneet toimiakseen. Tuloksena oli eittämättä jääminen pudotuspelien ulkopuolelle ja vain vaivoin Mestiksen jumbosijan välttäminen. Kesän aikana rauha on kuitenkin laskeutunut ja valmennus on saanut rauhassa koota hyökkäyspään palapeliä.
Tuo palapeli on ollut jo hyvän aikaa valmis, sillä SaPKo oli hyökkääjähankinnoissaan aikaisin liikkeellä. HCK:sta saapui kolmikko Juuso Försström, Miiko Hintz ja Joonas Hyttinen. Heistä viimeisimpänä mainittu on jo tuttu savonlinnalaisille.
Kovin vahvistus hyökkäysosastolle on ehdottomasti Miika Roine, joka viime kaudella pelasi JYP-Akatemiassa hyvässä roolissa. Tehot 13+16 iskenyt Roine vastaa hyvin pitkälti SaPKon terävimmästä kärjestä maaliahneudellaan. Aivan yksin hänen ei tarvitse kuitenkaan latoa kiekkoja verkkoon: vuoden jatkosopimuksen tehnyt Niklas Huovila ja SaPKo-kasvatti Joonas Toivanen jakavat vastuuta sillä osa-alueella.
Tuohon tiivistyy samalla SaPKon merkittävin ongelma. Terävin tulosyksikkö on aivan liian tylsä. SaPKolla on enimmäkseen kakkos- ja kolmoskorin pelaajia. Vielä viime kaudella tulosyksikössä häärivät Mikko Nuutinen, Teemu Huttu ja Ville Eskelinen. He kaikki vaihtoivat maisemaa ja jättivät jälkeensä tukun kysymysmerkkejä.
Toisilleen jo valmiiksi tutut Försström, Hintz ja Hyttinen ovat tuon aukon paikkaajia. Jokipoikien ärjypaidan pässipaitaan vaihtanut Joona Manninen, SaPKossa viime kaudella pelannut Mika Mörsky ja Peliitoissa pelannut Kristian Kangas tukevat heitä taustalla.
Kapteeniksi valitun Pekka Niemimaan jatko osoittautuu tärkeäksi, sillä kahden suunnan voimahyökkääjän merkitys joukkueelle on suuri. Niemimaan pelikäsitys korostuu etenkin pienten marginaalien otteluissa. Anssi Köykkä-Luopa, Jarkko Kainulainen ja koeajan kautta pelipaikkaa hakeva Jaakko Heiskanen tuovat laajutta hyökkäyspään alempiin kenttiin.
Arvio: Nykyinen materiaali on sarjan keskitasoa. Sen potentiaali on vain ulosmitattava maksimaalisesti. Myös viime vuosina tutuksi tulleet maalin tappiot on käännettävä eduksi. Suora pudotuspelipaikka kotiedulla ei ole utopistinen ajatus, mikäli kokonaisuus pysyy läpi kauden kasassa. Haarukassa lähtökohtaisesti sijat viisi-seitsemän.