Koiviston maali ei katkaissut KooKoon tappioputkea

MESTIS / Haastattelu
Mika Koivisto siirtyi Hokista KooKoon riveihin.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
KooKoo kärsi sunnuntaina kolmannen perättäisen tappionsa hävitessään Kiekko-Vantaalle luvuin 4−5. Paluun kaukaloon tehnyt Mika Koivisto harmitteli joukkueensa pelaamista kovin sanankääntein.

− Ottaa päähän ihan helvetisti. Peli oli käsissämme, mutta sitten menimme ripuloimaan, Mika Koivisto totesi. 

Kouvolalaiset kerkesivät johtaa ottelua peräti kolme kertaa, mutta lainamiehillä varustetut vierailijat nousivat lopulta rinnalle ja ohi. Kiimingistä lähtöisin oleva Koivisto tietää, missä KooKoon tappioputken syyt ovat.

− Päästämme liikaa maaleja. Puolustus on se asia, joka mättää tällä hetkellä eniten, hyökkääjä tuskaili.

Sunnuntainen kamppailu oli Koiviston ensimmäinen sitten hänen loukkaantumisensa. Sentteri ehti pelata alkusyksystä 17 ottelua, mutta seuraavat 18 kamppailua sujuivat katsomon puolella. Vire on kuitenkin pysynyt yllä, sillä Koivisto iski ottelussa kauden kolmannen maalinsa.

− Latasin kaiken ensimmäiseen erään, mutta pelini hiipui toiseen ja kolmanteen erään. Mukava, että sain maalin tehtyä, sillä siitä on hyvä jatkaa.

Pitkän loukkaantumisen aikana ei ole aina helppoa pitää virettä yllä. 180-senttinen hyökkääjä sai sanojensa mukaan hyvää apua, jotta pelituntuma pysyi yllä aina paluuseen saakka.

− Minulla on ollut hyvä tiimi, joka on tehnyt kuntoutusohjelmani. Olemme luistelleet paljon ja tehneet kaikkea muutakin.

− Kiitos niille, jotka ovat hoitaneet sitä asiaa, Koivisto hymyili. 

22-vuotiasta keskushyökkääjää voi todellakin nimittää pohjoisen pojaksi, sillä Koivisto on edustanut pohjoisen joukkueita koko uransa ajan. Viimeiset kaksi kautta hän pelasi Kajaanin Hokissa tehden 90 ottelussa 21 pistettä. Mikä sai Kiimingin Kiekko-Poikien kasvatin lähtemään etelään?

− KooKoo on ollut mielestäni aina hieno organisaatio. Täällä on ollut hienoa pelata myös vastustajana, ja fanit ovat upeat. Sain mahdollisuuden lähteä, joten miksipä ei, Koivisto myhäili.

− Kaikki on vastannut odotuksiani, sillä asiat on hoidettu viimeisen päälle.

Koivisto on tehnyt 18 ottelussa yhteensä seitsemän pistettä (3+4), mutta hyökkääjä näkee vahvuuksiensa olevan maalinteon sijaan muualla.

− Ihan hyvät tehot, sillä ylivoiman pyörittäminen silkkisillä käsillä ei ole aivan minun juttuni. Olen saanut pelata hyvien jätkien kanssa, hän kehaisi.

Mikäli KooKoo tahtoo pitää kiinni sarjan piikkipaikastaan, sen täytyy tiivistää peliään huomattavasti. 

− Meillä on paljon kokeneita pelaajia, jotka tietävät miten se fokus löydetään. Välillä pitää käydä pohjalla, jotta voi nousta taas huipulle, hyökkääjä rohkaisi.

» Lähetä palautetta toimitukselle