Metropolitan-divisioona on ollut tällä kaudella äärimmäisen kova. Tästä johtuen myyjäpuolelle tipahtavia joukkueita on näillä näkymin vain kaksi kuuden seuran panostaessa pudotuspeleihin ja pudotuspelijahtiin ostamalla.
Carolina Hurricanes
Mahdollisuudet päästä pudotuspeleihin alkavat olla hyvin ohuet, joten Hurricanes on ilman muuta myyjä. Joukkue olisi kaivannut vahvistuksia kauden aikana jokaiselle pelipaikalle, mutta GM Ron Francis tuskin lähtee enää tekemään isoja siirtoja.
Hurricanes-miehistössä ei tällä kaudella ole isoja saaliita naarattavaksi, mutta useampi kokenut pelimies kuitenkin. Todennäköisimmät lähtijät ovat puolustaja Ron Hainsey ja hyökkääjät Lee Stempniak, Viktor Stålberg sekä Jay McClement.
Vaihdossa GM Francis haluaa erityisesti varausoikeuksia, mutta kiikarissa voi olla myös puolustaja, jonka voi jättää suojaamatta tulevassa laajennusdraftissa. Nykykokoonpanon parhaiten kriteerit täyttävä puolustaja on nimittäin Justin Faulk, joka on joukkueen tärkeimpiä pelaajia ja puolustuksen kulmakivi. Hänetkin on tosin mainittu Matt Duchenea ja Gabriel Landeskogia koskevissa kauppahuhuissa.
Columbus Blue Jackets
Pudotuspelipaikassa kiinni oleva Jarmo Kekäläisen manageroima Blue Jackets kuuluu ostajiin. Ostoslistalla on ainakin sopivan paikan tullen edullinen kakkosvahti sekä syvyys sentteriosastolle.
Yksi mahdollisesti edullinen ja sopiva hankinta sentteriksi olisi Lightningin Brian Boyle. Muita mahdollisia nimiä ovat ainakin Martin Hanzal ja laituri Radim Vrbata. Suomalais-GM:n mukaan seura haluaa ensisijaisesti ensi kesän rajoittamattomia vapaita agentteja laajennusvaraustilaisuuden takia.
Kekäläinen tuskin luopuu kaupoissa nuorista lupauksistaan. Toisaalta Anton Forsberg tai Joonas Korpisalo saattaa siirtyä pois organisaatiosta, jos Kekäläinen päättää panostaa heistä vain toiseen ja vahvistaa joukkuetta NHL-valmiilla kakkosvahdilla.
Seuralla on lisäksi tallessa kaikki kahden seuraava kesän varausvuorot.
New Jersey Devils
Pudotuspelien ulkopuolelle näyttää jäävän myös Devils. Täten seura on myyjän roolissa; tai oikeastaan siksi, ettei seura ole tällä hetkellä syvyytensä puolesta lähelläkään tulevaisuuden kestomenestyjää.
Devilsin roolina on myydä kaikki mahdollinen keskinkertaisuus pois − vaihdossa toivoon paremmasta tulevaisuudesta. Kyle Quincey, P. A. Parenteau ja Jacob Josefson ovat selkeimmin tulilinjalla. Myös Ben Lovejoy lähtee varmasti, mikäli Devilsille tarjotaan jotain kiekkokassia arvokkaampaa Devilsissä epäonnistuneen pelaajan palveluksista. Yksi vähemmän yllättävä kaupattava voisi olla myös Mike Cammalleri, jonka maalisuoni on tosin hyytynyt kauden aikana lähes täysin.
Seura kaipaa eniten lisää varausoikeuksia, vaikka sillä onkin jo paljon niitä ensi kesän varaustilaisuuteen.
New York Islanders
Kesken kauden valmentajaa vaihtanut Islanders on palannut pudotuspelitaistoon Doug Weightin johtamana. Paikka konferenssin kahdeksan sakissa on vielä kiven alla, mutta ainakin tyhjennystä joukkueelta on turha odottaa.
Tämä ei tosin koske sitä pientä mahdollisuutta, että GM Garth Snow kaapisi kasaan tarvittavat "valuutat" intoilemansa Matt Duchenen hankkimiseksi. Avalanchen Joe Sakicin hintapyyntö on kova: laadukas puolustaja, hyvä lupaus ja ykköskierroksen varaus. Hullumpaakin on nähty?
Pitkällä tähtäimellä Islanders kaipaa lisää syvyyttä ja malttia. Vuokrapelaajiin eli ensi kauden vapaisiin agentteihin Islanders ei ainakaan aio koskea.
New York Rangers
Rangers on jälleen jyräämässä itsensä pudotuspeleihin, sen verran laadukas on pelaajisto. Mutta menestyminen siellä vaatisi parannusta alakertaan.
Siirtomarkkinoiden yksi kuumimmista nimistä, Blues-puolustaja Kevin Shattenkirk, olisi prikulleen sitä, mitä Rangers tarvitsisi. Tähtipuolustajan arvo on kuitenkin sen verran kova, että ykköskierroksen varausvuoron lisäksi Rangers joutuisi todennäköisesti antamaan Bluesille myös jonkun nuoren lupauksen - esimerkiksi Pavel Butšnevitšin. Shattenkirkin lisäksi kohteina ovat olleet Kings-puolustaja Jake Muzzin sekä Predatorsin oikea pakki Ryan Ellis.
Monena vuonna siirtohuhujen kohteena ollut Rick Nash voisi olla jälleen se pelaaja, josta Rangers olisi valmis siirtorajalla luopumaan. Nashin osalta siirto vaatisi kuitenkin kohtalaisen taikatempun raskaan sopimuksen takia.
Philadelphia Flyers
Flyers on mukana taistelemassa viimeisestä pudotuspelipaikasta, joten lisävahvistuksia on joukkueeseen mahdollisesti tulossa. Erityisesti hyökkäykseen kaivataan leveyttä. Mahdollisia hankintoja ovat esimerkiksi Detroit Red Wingsin Thomas Vanek tai Dallas Starsin Patrick Eaves.
Lisähankintoihin pystyäkseen on Flyersin kuitenkin raivattava tilaa palkkakattoon. Puolustuksessa on kovapalkkaisia konkareita, joista ainakin Mark Streitia ja Michael Del Zottoa on huhuttu kaupattavaksi. Pudotuspelipaikkaa ajatellen puolustusta ei kuitenkaan kannata jättää liian ohueksi.
Pittsburgh Penguins
Hallitseva mestari Penguins on tänäkin vuonna selkeästi pudotuspeleihin panostava seura. Niinpä Penguins on siirtotakarajalla ostajan roolissa. Osittain rooli lankeaa sille pakotettuna, sillä Justin Schultzin ja Olli Määtän loukkaantumiset pakottavat joukkuetta reagoimaan paikkauksilla.
Penguinsilta voidaan odottaa jopa isompiakin kauppoja, sillä kesällä seura pääsee eroon useista veteraanien sopimuksesta. Se ei vapauta rahaa vielä, mutta antaa panostusvaraa myös hankintojen jatkosopimukseen.
Todennäköisiä kohteita seuralle voisivat olla maltilliset syvyyttä tuovat puolustajahankinnat kuten Red Wingsin Brendan Smith tai Hurricanesin Ron Hainsey. Täysin yllätyksenä ei toki voitaisi pitää edes Kevin Shattenkirkin hankintaa.
Mahdollisia kaupattavia ovat ainakin varausoikeudet sekä sopivassa pikkukaupassa sopimuksensa kesällä päättävä Chris Kunitz ja vielä ensi vuonna kiinnitetty Eric Fehr. Myös Marc-Andre Fleury kuuluu mahdollisiin kaupattaviin yhtenä harvoista pätevistä maalivahdeista markkinoilla.
Washington Capitals
Divisioonan kärkeen jälleen kavunnut Washington Capitals kuuluu ostajiin − kuitenkin hyvin maltillisella tavalla, tai ei ollenkaan. Voi jopa olla, ettei Capitals tee yhtään kauppaa.
Pudotuspeleihin joukkue on varautunut jo etukäteen. Merkittävimmän kauppansa niitä silmälläpitäen seura teki jo kesällä hankkiessaan kolmossentteriksi vakaan Lars Ellerin Montrealista. Toisen liikkeen Capitals teki jo tovi sitten, kun seura vaihtoi itselleen syvyyspuolustajaksi Tom Gilbertin Kingsistä.
Capitalsia sitovat ensi kesänä umpeutuvat sopimukset. Kolmikosta T. J. Oshie, Justin Williams ja Karl Alzner jatkaa todennäköisesti vain yksi. Täten hankinnat sitoisivat seuran käsiä vain lisää. Seuran onneksi sillä on AHL:ssä osaavia nuoria pelaajia odottamassa vuoroaan.