Mainitut kolme arvoa johtivat maailmanmestariluotsin aikakaudella enemmänkin yksilöiden kuin Pelicansin loistamiseen, ja tämä itseasiassa kolisi kaikista eniten joukkueen omaan nilkkaan. Kun esimerkiksi kauden 2016-17 ykkösketjun pelaajat Antti Erkinjuntti, Juhani Tyrväinen, Vili Sopanen tai vaikkapa Aleksi Rekonen, Iikka Kangasniemi ja Libor Sulak vakuuttivat kukin tahoillaan, lähti heistä jokainen muualle.

Kolmen kauden ajan jatkunut kärkipelaajien jatkuva vaihtuvuus johti siihen, ettei Pelicans koskaan saavuttanut timanttisinta menestystä joukkuetasolla. Koska niin yksilöitä kuin pelitapaakin miettiessä potentiaalinen joukkue on tasaisesti ollut viime kausina aina enemmän tai vähemmän raiteiltaan, eivät uuden luotsi Ville Niemisen lähtökohdat debyyttikauteen ole taatusti helpoimmat mahdolliset.

Rosterissa liikaa vaihtuvuutta

Avainpelaajat eivät kolmen viime kauden aikana olleet suinkaan ainoat, jotka kolistivat hallin ovia lähdön merkiksi. Pelicans kärsi kaudesta toiseen loukkaantumisista, joihin jollain ihmeen tavalla oli syynä kerrasta toiseen huono onni.

On sanomattakin selvää, että koska lahtelaisten rosteri on kapeampi kuin aikoihin, ei joukkue kestä aiempien kausien kaltaisia hajoamisia - olivat niihin syyt pelitavan tuoma rasitus tai mikä muu tahansa.

Jotenkin tuntuu, ettei alkavalla kaudella Pelicansiin luotu raju hyökkäysvoittoinen pelitapa ole loukkaantumisten arvoista, jos nämä keskenään tekemisissä ovat siis olleet. Aiempina kausina paketti oli luonnollisesti sitä pahemmin sekaisin, mitä enemmän kärkimiehiä oli lasaretissa.

Jos ja ilmeisesti kun Lahteen piti kolmen viime kauden aikana jokin pohja kohti tulevaa luoda, niin se ei vaikuta onnistuneen lähellekään nappiin. Toki Pelicans sai kasvatettua jo mainituista yksilöistä yhä timanttisimpia, mutta nyt rosterista puuttuvat "justinhodgmanit" tai "stefanlassenit".

Matikainen ei tuntunut saavan mahdollisuutta jättimenestykseen tähtien rajun liikehdinnän takia, eikä sellasia pelaajia nyt ole Niemisenkään hyppysissä.

Pelitapa kysymysmerkki

Ennakkoon heikon nimilistan lisäksi nyt myös luodun pelitavan toimivuus joutuu koetukselle. Nykyisistä pelaajista vain noin puolitusinaa oli mukana silloin, kun Matikainen liittyi joukkueen peräsimeen kaudeksi 2015-16. Lähde siinä sitten toteuttamaan sisäänajettua pelitapaa.

Joukkuetta ei aiempien vuosien meriittien perusteella voi lytätä täysin, sillä Mestiksen debyyttikaudellaan Nieminen luotsasi KeuPan komeasti puolivälieriin ja keuruulaislauma oli runkosarjassa yksi vähiten maaleja päästänyt poppoo.

Myös Pelicansin nopea ja armoton hyökkäyspeli on aiempina kausina toiminut ajoittain, ja toisinaan mikä tahansa joukkue on ollut lirissä. Turhan usein on myös nähty se, että lirissä on jaksamisen kanssa myös itse lahtelaispoppoo, kun avainpelaajia on jäänyt sivuun loukkaantumisten tai muiden syiden takia.

Yksi käsittämättömimmistä esimerkeistä on kevään 2017 viides puolivälierä KalPaa vastaan.

Ykkösketjun miehet, eli Juhani Tyrväinen ja Erkinjuntti ovat sivussa, hyökkääminen ei toimi ja omissa kolisee koko ajan. Pelicans häviää Kuopiossa 0-6 ja lähtee lomille. Joukkueen huonoimpina päivinä, mahdollisesti jopa pudotuspeleissä, tekemisestä tuli mieleen "hälläväliä"-fiilis, kun kovasti painotettu hyökkääminen ei toiminutkaan.

Jos ennakkoon keskikastin alapuolelle ajateltu Pelicans haluaa pudotuspeleihin jälleen rynniä, pitää sen omien vahvuuksiensa toteuttamisen lisäksi pystyä myös rikkomaan vastustajiensa pelitapoja.

Tällainen toimintaperiaate korostuu ennakkoon vahvempia joukkueita vastaan.

Konkretiaa nimistä

Analyysi kuulostaa kaikkinensa rajusti negatiiviselta, mutta faktahan se on, että kolmella viime kaudella aihioita olisi ollut johonkin parempaan kuin puolivälieriin.

Vedetään ryöpytyksen jälkeen hetki happea... Ja sitten palataan vielä potentiaaliin konkreettisesti.

Esimerkiksi kolmen viime kauden aikana Lahdessa pelanneista Janne Juvonen, Juha Leimu, Libor Sulak, Kangasniemi, Borna Rendulic, Jesse Saarinen, Marko Pöyhönen, Erkinjuntti, Hodgman, Sebastian Repo, Sopanen, Juhani Tyrväinen ja Anrei Hakulinen ovat nimiä, joiden avulla Lahteen olisi pitänyt saada parempaa kuin vain puolivälieräpaikkoja.

Lisäksi Pelicansin jo mainion uskottavuuden pelaajamarkkinoilla olisi luullut kasvavan entisestään. Mutta se, mitä joukkue ennenkaikkea jäi kaipaamaan kolmella viime kaudella, oli voittamisen kulttuuri isoissa peleissä. Sitä ei Lahdessa liikaa ole.

Miten tämä kaikki menneen käsittely liittyy tulevaan? Siten, ettei ainakaan jutun kirjoittaja näe uuden luotsin lähtökohtien olevan kauteen niin helpot, kuin mitä ne parhaimmillaan voisivat olla.

Näyttää siltä, että jälleen kerran rajusti uudistuneesssa Pelicansissa lähdetään pohjilta liikkeelle. Pudotuspeliputken katkeaminen on lähempänä kuin sen jatkuminen.