Liiga-kierros: Tärkeitä pisteitä jaossa Kuopiossa ja Porissa – viimeinen pudotuspelipaikka odottaa ottajaansa

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Timo Savela
Lauantain Liiga-kierroksella on panoksena pääsy kymmenen parhaan joukkoon. KalPa, TPS sekä Ässät ovat aivan pudotuspeliviivan tuntumassa ja jokaisella pisteellä on suuri merkitys.

Ilveksen tehottomuus avaa HIFK:lle mahdollisuuden kolmeen pisteeseen

Ilveksen ailahtelevaiset peliotteet ja alhainen viimeistely saattavat käydä tupsukorvien kohtaloksi. HIFK:n Teemu Turunen pyrkii ohittamaan Liigan kärkivahdin.

Tamperelaisten tie kärkikolmikkoon on ollut kuoppainen, mutta mahdollisuuksia siihen vielä on, jokainen jäljellä oleva ottelu pisteineen on elintärkeä voittaa. Otteet ovat olleet ailahtelevia ja maalinteon kanssa on välillä ollut suuriakin haasteita. Joukkue tarvitsisi onnistumisia muillekin kuin vain Eemeli Suomelle.

Eilinen ottelu Pelicansia vastaan aavistelee kuitenkin parempaa suuntaa, sillä Ilveksen Tuomas Salmela iski avausmaalin alle kolme minuuttia ensimmäisen erän alusta. Maalivahtien osalta joukkueen ei tarvitse kantaa huolta, sillä kaksikko Lukáš DostálEetu Mäkiniemi ovat Liigan kärkitasoa.

HIFK:lla on takana selvä ylikävely KalPasta ja tiukka vääntö HPK:ta vastaan. Joukkueen parhaan pistemiehen Teemu Turusen osallistuminen eiliseen HPK-otteluun oli epävarmaa, mutta lääkärin todetessa hänet pelikuntoiseksi Turunen kiitti ja iski ottelun avausmaalin alle puoleen minuuttiin. Pelaajalla riittää nälkää ja Ilveksen täytyykin olla tarkkana hänen kanssaan, ettei salamamaali pääse syntymään myös lauantai-iltana.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ilves

21.12
KooKoo - Ilves
5 - 4 JA
20.12
Ilves - HIFK
2 - 0
14.12
Kiekko-Espoo - Ilves
2 - 3 VL
13.12
TPS - Ilves
3 - 2
11.12
JYP - Ilves
6 - 2

HIFK

21.12
Ässät - HIFK
4 - 2
20.12
Ilves - HIFK
2 - 0
18.12
HIFK - Sport
3 - 2 VL
14.12
HIFK - KalPa
3 - 4 JA
12.12
Tappara - HIFK
4 - 3 VL

KalPa roikkuu kiinni pudotuspelipaikassa kynsin ja hampain

KalPan täytyy saada täydet kolme pistettä pitääkseen huolen, ettei pudotuspelipaikka karkaa joukkueelta viime metreillä.

KalPan osalta runkosarjan toiseksi viimeinen viikko päättyy Olvi Areenalla Pelicansia vastaan. Kotijoukkueella on iso panos otteluun, sillä taistelu pudotuspelipaikoista käy edelleen kiivaana viimeisten kierrosten aikana. Takana on iso häviö HIFK:lle. Joukkueen otteet ovat olleet aaltoilevia läpi kauden ja mahdollinen pudotuspelipaikka tuntuukin pieneltä ihmeeltä.

Joukkueen suurimmat onnistujat löytyvät puolustuspäästä, isoa vastuuta illasta toiseen ovat kantaneet Jesse Graham sekä Mikael Seppälä. Puolustuksen lisäksi hyökkäyspään tulee pistää parastaan, jotta kiekko saadaan vastustajan selän taakse mahdollisimman usein. KalPa on kahteen edelliseen otteluun tehnyt ainoastaan yhden maalin vastustajan verkkoon.

Pelicansilla ei ole panosta runkosarjan viimeisiin otteluihin, mutta huolimattomasta pelailusta ei silti voi puhua. Joukkue taistelee vähintään kasvojensa säilyttämisestä ja haluaa lopettaa runkosarjan tyylikkäästi. Kauden keskinäisissä kohtaamisissa Pelicans on vienyt voiton kaksi kertaa jatkoajalla, joten mikäli he saavat venytettyä ottelun sinne asti, on kaksi pistettä todennäköisemmin heidän. KalPa on hävinnyt suurimman osan jatkoajalle tai voittolaukauksiin venyneistä otteluistaan.

Mikäli Pelicansin maalilla viihtyvä Atte Tolvanen pelaa tasaisen ottelun ja nuoret, sekä nälkäiset, kenttäpelaajat pelaavat kovaa peliä, on joukkueella mahdollisuus ryöstää pisteet Kuopiosta.

Tilastot

Edelliset ottelut

KalPa

21.12
KalPa - Kiekko-Espoo
2 - 3 VL
20.12
HPK - KalPa
2 - 1
18.12
Lukko - KalPa
5 - 3
14.12
HIFK - KalPa
3 - 4 JA
13.12
KalPa - Lukko
1 - 4

Pelicans

21.12
Lukko - Pelicans
2 - 5
20.12
Pelicans - TPS
3 - 4
18.12
Pelicans - SaiPa
6 - 3
14.12
Pelicans - HPK
2 - 3
13.12
Ässät - Pelicans
2 - 0

Tällä kaudella

Vauhdikas ja jämäkkä KooKoo yrittää viedä pisteet sarjakärjeltä

Molemmat joukkueet ovat varmistaneet paikkansa pudotuspeleihin, joten runkosarjan loput ottelut tulee pelata järkevästi ja välttää turhia loukkaantumisia.

Kärpät pääsevät lähtemään otteluun levänneillä jaloilla ja runkosarjan ensimmäinen sija takataskussa. KooKoolla on puolestaan alla ottelu Vaasan Sportia vastaan ja nopea palautuminen, sillä Oulun taistoon on alle 24h edellisen ottelun päätyttyä.

Kärpillä on alla voitto rutiiniottelusta Jukureita vastaan, joten illan ottelu on todennäköisimmin kotijoukkueen juhlaa niin maalien kuin pisteidenkin valossa. Oululaiset pitävät hallussaan Liigan pistepörssin kolmea sijaa ja Jesse Puljujärvi kilpailee pörssin voittamisesta. Maalitolppien välissä nähdään luultavasti Patrik Rybár, joka pelasi myös Jukureita vastaan.

KooKoon panos illan otteluun on kotiedun säilyttäminen puolivälierissä. Onnistumisia ja ehjää peliä kuitenkin kaivataan laajalla rintamalla vielä runkosarjan loppuun, jotta pudotuspelit eivät ole vain muutaman pelaajan harteilla. Puolustus pysyy vauhdikkaana ja jämäkkänä. Vastustajia sidotaan paljon laitaa vasten ja heidät siivotaan visusti maalin edestä pois. Eilisessä ottelussa Sportia vastaan joukkue teki vauhdikkaita keskialueen ylityksiä, joita toivottavasti nähdään myös illalla Kärppiä vastaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

Kärpät

21.12
Kärpät - Sport
4 - 0
20.12
Kiekko-Espoo - Kärpät
0 - 5
18.12
Kärpät - Jukurit
1 - 2 JA
14.12
Kärpät - Lukko
5 - 4
13.12
HPK - Kärpät
0 - 4

KooKoo

21.12
KooKoo - Ilves
5 - 4 JA
20.12
JYP - KooKoo
5 - 6 JA
18.12
KooKoo - Kiekko-Espoo
5 - 4 JA
14.12
KooKoo - TPS
5 - 2
11.12
HIFK - KooKoo
5 - 1

Voitto Sportista ja Ässät pudotuspeleihin

Porin Ässillä on ottelussa panosta, kun puolestaan sarjajumbo Sportilla ei. Ottelusta ei kuitenkaan ole odotettavissa mitään leikittelyä, vaan molemmat joukkueet antavat parastaan jäällä.

Lauantain ottelu Sportia vastaan on kulminaatiopeli, voitolla Ässät jättäisivät TPS:n painimaan viimeisestä pudotuspelipaikasta KalPan kanssa. Sportilla ei puolestaan ole mitään panosta enää loppuihin runkosarjan otteluihin, mutta joukkue tulee silti olemaan erittäin vaikea vastus. Ässät pääsevät otteluun tuoreilla jaloilla, kun taas Sportilla on takana edelliseltä päivältä tiukka ottelu KooKoota vastaan.

Ässät ovat saaneet kuluvalla viikolla kokoonpanoonsa takaisin keskushyökkääjä Tylor Spinkin. Tappara-pelissä alkukankeuden jälkeen hän oli taas hyvässä vireessä ja pystyi voittamaan aloituksia hyvällä prosentilla. Maalivahtiosasto näyttää Ässien osalta lupaavalta, sillä Sami Aittokallio pelasi upean pelin keskiviikkona ja edeltävällä viikolla Daniil Tarasov näytti omaa osaamistaan.

Mikäli viime hetken yllätyksiä ei tule, Ässien kokoonpanoon palaavat loukkaantuneina olleet Mikko Salmio sekä kapteeni Niklas Appelgren. Salmio on nostanut tasoaan kevään edetessä, toivotaan, ettei loukkaantuminen katkaissut hyvää virettä. Roni Hirvosen paluuta saadaan puolestaan odottaa ainakin ensi viikkoon.

Sarjajumbo Sport ei taistele enää mistään, mutta juuri siitä syystä joukkueella on mahdollisuus olla erittäin vaarallinen. Pelaamisesta tulee rennompaa, jolloin myös onnistumisia näkyy useammin. Sport ei tule päästämään Ässiä helpolla, mikäli maalien viimeistely onnistuu paremmalla prosentilla kuin aiemmin viikolla. Kultakypärä Antti Erkinjuntille odotetaan onnistumisia vielä kauden loppuun.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ässät

21.12
Ässät - HIFK
4 - 2
20.12
Sport - Ässät
1 - 2 VL
18.12
Ässät - HPK
0 - 3
14.12
SaiPa - Ässät
6 - 1
13.12
Ässät - Pelicans
2 - 0

Sport

21.12
Kärpät - Sport
4 - 0
20.12
Sport - Ässät
1 - 2 VL
18.12
HIFK - Sport
3 - 2 VL
14.12
Sport - Tappara
6 - 4
11.12
Lukko - Sport
3 - 2 JA

Julius Nättinen metsästää pistepörssin voittoa, TPS kurottaa kohti pudotuspelejä

TPS lähtee hakemaan Jyväskylästä ensimmäistä voittoa sitten syksyn 2018 jälkeen. Voitto olisi elintärkeä pitääkseen TPS:n mukana taistelussa viimeisestä pudotuspelipaikasta.

JYPillä on edessä viikon toinen ottelu, kun puolestaan TPS:llä jo kolmas. Leveällä rintamalla pelaavat jyväskyläläiset ovat kohdistaneet katseensa lähestyviin pudotuspeleihin, jotta saisivat sinne vahvan startin. Joukkue ei kuitenkaan aio vain pelailla, vaan hakee tosissaan voittoa lopettaakseen runkosarjan vahvasti.

Vaikka joukkueella ei varsinaisesti ole mitään panosta illan otteluun, on Julius Nättisellä oma agenda. Pisteitä olisi saatava tästäkin ottelusta, jotta mahdollisuudet Liigan pistepörssin voittoon pysyisivät hyökkääjän hallussa.

TPS taistelee edelleen noususta alemman pudotuspeliviivan yläpuolelle. Kolme pistettä Jyväskylästä vahvistaisivat joukkueen asemia viimeisten runkosarjan otteluiden osalta, mutta ei siltikään takaa paikkaa kymmenen parhaan joukkoon. Täysi pistepotti ei kuitenkaan ole mikään läpihuutojuttu, TPS on voittanut LähiTapiola-areenalla viimeksi syksyllä 2018.

Onnistumisia lauantai-illan ottelussa toivotaan erityisesti kovassa vireessä olevalta ykkösketjulta Lauri Korpikoskelta, Ilari Filppulalta ja Markus Nurmelta. Heillä on todennäköisimmät mahdollisuudet kurittaa JYPiä.

Tilastot

Edelliset ottelut

JYP

20.12
JYP - KooKoo
5 - 6 JA
18.12
TPS - JYP
3 - 2 JA
14.12
JYP - Jukurit
4 - 1
13.12
Jukurit - JYP
2 - 1
11.12
JYP - Ilves
6 - 2

TPS

21.12
Jukurit - TPS
5 - 4
20.12
Pelicans - TPS
3 - 4
18.12
TPS - JYP
3 - 2 JA
14.12
KooKoo - TPS
5 - 2
13.12
TPS - Ilves
3 - 2

Panokseton SaiPa kohtaa tasaisen vahvan Lukon

Lukko lähtee illan otteluun unohtamaan ruman häviön KooKoolle. SaiPa tulee olemaan vain pieni suupala muuten vahvasti esiintyneelle Lukolle.

SaiPalla ei ole runkosarjan neljään viimeiseen peliin panosta, sillä haaveet pudotuspelipaikasta ovat kadonneet jo aiemmin kuluvan viikon aikana. Lukko voi yrittää nousta Tapparan ohi runkosarjan toiselle sijalle, mutta sen suurempaa panosta lauantai-illan ottelussa tuskin tulee olemaan.

Lukko lähtee illan otteluun hakemaan voittoa jättääkseen taakseen keskiviikon ruman tappion KooKoota vastaan. Tasaisuuden säilyttäminen tässä vaiheessa runkosarjaa on erityisen tärkeää. Parannusta olisi kuitenkin nähtävä ylivoimatilanteissa, sillä useista tarjotuista mahdollisuuksista Lukko hyödynsi edellisessä ottelussaan ainoastaan yhden.

Joukkueen tuloskunto on ollut loistava, mutta päävalmentaja Pekka Virran puheenvuorot julkisuudessa ovat herättäneet huomiota, jolla voi olla vaikutusta pelaajiin. 

SaiPalla tulee olemaan kova työ saada ottelusta edes yhtä pistettä. Kontrolloimaton kiekonhallinta keskialueella antaa vastustajille mahdollisuuden päästä nopeaan vastahyökkäykseen. Joukkueen illan valopilkku tulee olemaan nuori Veikko Loimaranta, joka on pelannut viime aikoina erittäin pirteästi ketjukavereidensa Justin Shuggin ja Tomáš Záborskýn kanssa.

Tilastot

Edelliset ottelut

Lukko

21.12
Lukko - Pelicans
2 - 5
18.12
Lukko - KalPa
5 - 3
14.12
Kärpät - Lukko
5 - 4
13.12
KalPa - Lukko
1 - 4
11.12
Lukko - Sport
3 - 2 JA

SaiPa

21.12
Tappara - SaiPa
1 - 0
20.12
SaiPa - Tappara
3 - 2 VL
18.12
Pelicans - SaiPa
6 - 3
14.12
SaiPa - Ässät
6 - 1
11.12
Kärpät - SaiPa
3 - 2