Yle Areena näyttää Bob Probertista kertovasta dokumentista Tough Guy: The Bob Probert Story suomennetun version Bob Probert − tappelijan tragedia. Lisäksi TV2 esittää dokumentin torstaina 26.3. klo 21 ja sunnuntaina 29.3. klo 18.30.
Puolitoista tuntia kestävässä elokuvassa käydään läpi pelätyn tappelijan uran ylä- ja alamäet sekä kaukalon ulkopuoliset vaikeudet, kuten erilaiset päihderiippuvuudet, vankilatuomio ja CTE:n eli kroonisen traumaattisen enkefalopatian aiheuttamat kognitiiviset ongelmat.
Vahvaa ajankuvaa
Probert varattiin NHL:ään vuonna 1983, ja pelit Detroit Red Wingsissä alkoivat kaudella 1985−86. Isokokoinen hyökkääjä oli jo juniorina OHL:ssä alkanut profiloitua tappelijaksi, mutta oli samaan aikaan myös tehokas hyökkäyspäässä, mikä oli harvinainen yhdistelmä.
Probertista tulee mieleen Matti Nykäsen kaltainen hahmo, joka on kohuista huolimatta liian korvaamaton.
Dokumentissa näytetäänkin runsaasti videopätkiä vanhoista tappeluista, joissa Probert ja kulloinenkin vastustaja saavat useita osumia päähän. Sekä entiset seurakaverit että nyrkkitappeluiden vastustajat muistelevat Probertia kuitenkin suurella lämmöllä ja ennen kaikkea pelättynä vastustajana.
Vanhoissa videoissa tappeluita glorifioidaan tavalla, joka nykyisen tiedon valossa tuntuu pöyristyttävältä. Erityisesti Don Cherryn kommentit − sekä vuosikymmeniä vanhat että tuoreemmat − eivät pelkästään puolustele tappeluita, vaan maalaavat niistä kuvaa keskeisenä osana jääkiekko-ottelua.
Samalla tavalla Probert kuvautuu Red Wingsin suosituimmaksi pelaajaksi, vaikka joukkueessa oli Steve Yzermanin kaltainen supertähti.
Ongelmallinen pelaaja ja ihminen
Probertin päihdeongelmat ja kaukalon ulkopuoliset hölmöilyt alkoivat jo hyvin nuorella iällä. Rattijuopumustuomioita ja epäonnistuneita katkaisuhoitoja kertyi useita heti uran alkuvuosina, ja lopulta kausi 1989−90 jäi tyngäksi vankilatuomion vuoksi.
Aikalaisten kommentteja kuunnellessa tulee Probertista oitis mieleen Matti Nykäsen kaltainen hahmo, joka on kohuista huolimatta liian korvaamaton. Tappeluiden lisäksi valokeilaan nostetaan Probertin yleinen arvaamattomuus, kuten taipumus taklata vastustajan maalivahteja. Myös jatkuvaa kokaiininkäyttöä pidettiin erityisenä riskitekijänä nyrkkejään aktiivisesti heiluttavan pelaajan kohdalla.
Vaimon ja lasten haastatteluissa tuodaan esille positiivisiakin puolia, mutta yleiskuva Probertista on negatiivinen: holtiton ja väkivaltainen addikti sekä valehteleva oman edun tavoittelija. Probertin vaimo Dani esimerkiksi mainitsee miehensä olleen kahdeksan vuoden ajan raittiina pelatessaan Chicago Blackhawksissa, mutta silloiset seurakaverit kertovat Probertin osanneen huijata huumetesteissä.
Dokumentin parhaita puolia ovat vaimon ja tytärten haastattelut, joissa Probertin inhimillinen hyvyys − ja aivovamman mukanaan tuomat ongelmat − esitetään koskettavasti ja tunteita herättävästi.
Toisaalta niin läheiset kuin kiekkomaailman edustajatkin tuovat esille erinäisiä syitä ja tahoja Probertin ulkopuolelta, jotka ovat vähintään myötävaikuttaneet esimerkiksi päihdeongelmaan − elleivät peräti aiheuttaneet sen. Probert kuitenkin julisti itse tehneensä päätöksen ”tapella tiensä NHL:ään”.
Vanhan sanonnan mukaan kuolleista ei pidä puhua pahaa, mutta puolueettoman dokumentin ei pidä silti täysin vapauttaa probertia vastuustaan.
Puolivalmiin ja hätiköidyn oloinen
Probert menehtyi sydäninfarktiin vuonna 2010 45-vuotiaana, samana vuonna ilmestyi Kirstie McLellan Dayn kirjoittama elämäkerta. Alkukielinen dokumentti ilmestyi Yhdysvalloissa huhtikuussa 2019, mutta kaikesta käytössä olleesta ajasta huolimatta päällimmäinen vaikutelma on keskeneräisyys ja sekavuus.
Rakenne on Probertin ja Tie Domin kaksintaistelua esittelevän alun jälkeen suurin piirtein kronologinen, mutta sekavuutta se ei merkittävästi vähennä. Monet aiheet − erityisesti ajankohtainen CTE − ohitetaan turhan nopeasti, ja tuntuu kuin Probertista olisi pitänyt kertoa kaikki mahdolliset puolet ja jättää johtopäätökset katsojalle.
CTE ja päihteet ovat NHL:n ympärillä kuuma puheenaihe, johon Probertin kaltaisesta pelaajasta kertovalla dokumentilla olisi ollut mahdollisuus myös ottaa napakasti kantaa. Alkoholi, kokaiini ja steroidit mainitaan ohimennen ja opiaattikipulääkkeiden määräämisestä syyllistetään lääkäreitä ikään kuin sivulauseessa. Tappeluiden näyttämiseen ja tappeluista puhumiseen käytetään valtavasti aikaa. Kaukalon ulkopuolisiin ongelmiin dokumentissa suhtaudutaan lähtökohtaisesti puolustelevasti ja selitellen.
Vanhan sanonnan mukaan kuolleista ei pidä puhua pahaa, mutta puolueettoman dokumentin ei pidä silti täysin vapauttaa Probertia vastuustaan.
