Naisten MM-kisojen avausottelu on Suomen osalta enää muutamien tuntien päässä. Yksi Suomen joukkueen useista ensikertalaisista, Jenniina Nylund, odottaa MM-debyyttiään innolla.
– Nyt on uran ensimmäinen aikuisten arvoturnaus edessä. Hienoa päästä pelaamaan maailman parhaita vastaan. On aina suuri kunnia, kun saa edustaa Suomea, Nylund tunnelmoi.
Naisten MM-kisat piti alun perin pelata keväällä 2020, mutta kisat siirtyivät vuodella eteenpäin. Viimein koitti kevät 2021 ja kaiken piti olla valmista, mutta kisat peruttiin. Vain päivää ennen kun Suomen joukkueen piti matkustaa Kanadaan.
– Olihan se todella iso pettymys ja tuli aikamoisena shokkina. Ei sellaista osannut odottaa päivää ennen lähtöä, mutta motivaatiota ei tarvinnut juurikaan rakennella uudestaan. Tuli vain fiilis, että ensi kisoissa ollaan sitten entistä paremmassa iskussa. Halusin varmistaa, että olen mukana, kun kisat joskus tulevaisuudessa järjestetään.
Opiskelua ja pelaamista Yhdysvalloissa
22-vuotias Nylund ei ole monille kotimaan sarjoja seuraavalle se tutuin pelaaja, sillä hän on pelannut Yhdysvalloissa jo syksystä 2018 lähtien. Nylund pelaa ja opiskelee St. Cloudin yliopistossa Minnesotassa. Ennen rapakon taakse lähtöään hän pelasi kolme kautta Kuortaneella.
– Kuortaneella ollessani kuulin Yhdysvaltojen yliopistosarjasta ja tuumasin, että sinne olisi joskus todella hienoa päästä. Olin heti innoissani, kun mahdollisuus viimein sitten avautui. Kävin Kuortaneen kolmantena lukuvuotena tutustumassa yliopistoon ja olin sitä ennen puhunut myös paljon valmentajien kanssa. Koulu on sopivan kokoinen ja olosuhteet ovat huippuluokkaa, Nylund kertoo.
"Pääsimme pelaamaan vasta marraskuun lopussa, kun kauden aloitusta siirrettiin jatkuvasti"
– Jenkeissä saa joka viikonloppu kovia pelejä ja olen viihtynyt hyvin. Opiskelutkin ovat hyvällä mallilla. Minulla on nyt menossa neljäs vuosi markkinoinnin opiskelua ja tämän vuoden jälkeen pitäisi olla maisterin paperit kädessä.
Nylund toteaa viime kauden olleen koronatilanteen takia varsin eriskummallinen. Koululla ei tullut juuri käytyä, vaan opinnot olivat lähes täysin etänä. Myös epävarmuus pelien järjestymisestä kalvoi.
– Kerran viikossa oli tunti kampuksella, mutta muuten olin kotosalla. Järjestely sopi minulle toisaalta hyvin, kun päivät sai aikatauluttaa oman mielen mukaan sopivasti.
– Pääsimme pelaamaan lopulta vasta marraskuun lopussa, kun kauden aloitusta siirrettiin jatkuvasti. Karanteenit lyhensivät kautta vielä lisää. Siinä mentiin aikalailla viikko ja kuukausi kerrallaan epätietoisuuden kanssa. Saimme lopulta 19 ottelua pelattua, mutta toivottavasti alkava kausi saataisiin pelattua vähän normaalimmissa olosuhteissa, Nylund toteaa.
Nylund on pelannut urallaan kahdesti alle 18-vuotiaiden arvokisoissa, vuosina 2016 ja 2017. Sieltä hän on rakentanut polkunsa askel kerrallaan Naisleijoniin.
– Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa pääsin pelaamaan Kanadassa ja Tšekissä. Ne olivat siistejä reissuja ja hienoja muistoja jäi. Siellä pelatessa kasvoi halu päästä myöhemmin myös naisten maajoukkueen mukaan.
Suomi aloittaa MM-kisat ottelulla Kanadaa vastaan. Ottelu alkaa 21. elokuuta klo 01.00 Suomen aikaa.