New York Islanders: Lumi teki enkelin saarelle

NHL / Artikkeli
Ennen kauden alkua NY Islandersien vahvimpana osa-alueena pidettiin puolustusta, joka voisi onnistuessaan kannatella Islesit aina pudotuspeleihin asti.

Uuden, ensimmäistä NHL-kauttaan valmentavan Steve
Stirlingin tarkoitus oli peluuttaa saarelaisia sellaisella trapilla, että
vieraista irtoaa pinna ja mielellään mahdollisimman usein se toinenkin.
Kaikki meni kuitenkin täydellisesti pieleen kauden avausottelussa
Washingtonissa, jossa Capsit niittasivat Islandersit jäänrakoon murskaluvuin
6-1. Joukkue ei tästä onnekseen häkeltynyt, vaan iski vieläkin tylymmät
luvut pari iltaa myöhemmin Buffalossa voittaen Sabresin puhtaasti 6-0.

Tämän jälkeen NY Islanders jatkoi suhteellisen normaaliin tapaansa lähes
vuoristoratamaisesti voittojen ja tappioiden seuratessaan toistaan aina
marraskuun 22. päivään asti päättäeessään kiertueettaan Columbukseen. Tappio
tuli maalein 1-2, mutta tuosta ottelusta alkoi Islandersien jyrkkä alamäki.
Joukkue keräsi seuraavista viidestä pelistä tasan nolla pistettä ja niin oli
joidenkin mielestä haaveet menestyksellisestä kaudesta haudattu kuuden
peräkkäistappion myötä. Viimeistään tässä vaiheessa Islandersien johto
heräsi myös siihen, että katsojamäärät olivat vanhassa, ahtaassa ja
muutenkin ankeassa, mutta ah niin perinteikkäällä Nassau Coliseumilla
romahtaneet. Osasyynsä tähän oli lipunhintojen roimalla korotuksella.

Kuudes peräkkäinen tappio tuli joulukuun 10. päivä naapuri New Jerseyssä,
jossa Devils voitti Islandersit jatkoajalla 1-0. Viimeistään nyt oli
kriisipalaverin aika. Samaan aikaan spekulantit levittivät huhuja joukkueen
sisäisistä erimielisyyksistä ja muiden pelaajien kiristyneistä suhteista
Islandersien 1-sentteri Alexei Yashin kanssa. Pääkoutsi Stirlingin ei enää
uskottu jatkavan kauden loppuun ja kannunvalanta hänen seuraajastaan
voimistui yhä kuuluvammaksi.

Islanders lyö New Jerseyn kolmesti peräkkäin

Joulukuun 13. päivä kääntyi Islandersien kurssi ja samalla kirjoitettiin
myös uutta Islanders-historiaa. Tuona päivänä saarelaiset päättivät
tappioputkensa lyömällä kotihallissaan Atlantan kolmannen erän maaleilla
4-0. Seuraava ottelu oli myös kotona ja vastaan tuli Islandersien kannalta
katsottuna lähes pahin mahdollinen ongelma, New Jersey Devils. New Jersey
joutui kuitenkin taipumaan maalein 5-4, vaikka johtikin peliä useaan
otteeseen. Voittomaalin iski kukapas muukaan kuin Yashin…

Paras oli kuitenkin vielä edessä. Islanders kohtasi Devilsit joulukuussa
vielä kahdesti ja voitti nekin ottelut. Voittaessaan Devilsit joulukuun 29.
päivä maalein 3-1, Islanders löi New Jerseyn kolmannen kerran peräkkäin
kasvattaen samalla peräkkäisten kotivoittojensa määrän seitsemään. Vastaavaa
voittosumaa ei ole nähty sitten kauden 1989-1990. Tämä jos mikä sai
saarelaiset hymyyn. Joulukuun 13. päivä tapahtunut ryhdistäytyminen jatkuu
edelleenkin, sillä Islanders on tammikuun 3. päivään mennessä pelannut 12
ottelua häviten niistä vain kaksi siitäkin huolimatta, että Alexei Yashin ja
Mike Parrish ovat olleet poissa eikä Michael Pecakaan pysty aina kunnolla
pelaamaan nivusongelmiensa vuoksi.

Perussyy Islandersien uuteen nousuun löytyy aiempaa järkevämmän peluutuksen
myötä parantuneesta puolustuspelistä ja Garth Snown hienoista otteista
maalinsa suulla. Snow nousi Islandersien selkeäksi ykkösvahdiksi ja antoi
vakuuttavan työnäytteen päästämällä peräkkäisissä otteluissa joulukuussa
Torontoa, New Jerseytä, Pittsburghia ja Ottawaa vastaan vain yhden maalin
per ottelu.

» Lähetä palautetta toimitukselle