SaiPa hengittää sarjassa tiukasti Ässien niskaan. Joukkue on 12. sijalla vain pisteen porilaisia perässä. Voitolla lappeenrantalaiset pudottaisivatkin Ässät jo toiseksi viimeiseksi, ja samalla SaiPa nousisi ainakin tällä erää myös JYPin ohi viimeiselle pudotuspelipaikalle.
Tappio ei toki kummankaan kautta vielä lopullisesti pilaisi, mutta on selvää, että tässä tilanteessa pelit pahimpia kilpakumppaneita vastaan nousevat jo arvoon arvaamattomaan. Voitto toisi kummasti uutta potkua, tappio taas olisi henkisesti normaaliakin raskaampi taakka, joka veisi myös uskottavuutta entisestään.
Joko näkyy merkkejä paremmasta?
Jos kahden joulutauon jälkeisen pelin perusteella pitää veikkailla, ei ainakaan Ässille voi kovin ruusuista tulevaisuutta povata. Lukko-peli meni miten meni ja HIFK:takin vastaan oli ainekset katastrofille. Näin siitäkin huolimatta, että Ässät hallitsi tapahtumia.
Kokonaisuudessaan peli ei kuitenkaan ole juuri sen paremmin uomissaan kuin ennen joulutaukoa. Tietyt perusasiat ovat retuperällä. Ennen kaikkea hyökkäystyöskentely on perin saamatonta. Tilanteita toki pystytään vääntämään, mutta itse ratkaisuyrityksissä ei liiemmin ole ideaa, eikä tarvittavaa tahtoakaan. Väkinäistä tahimista, kuten pitkälti koko Ässien pelinrakentelukin.
Porilaisten peli ei myöskään kestä minkäänlaista herpaantumista. Kun tahtotaso on parhaimmillaan, joukkue pystyy kyllä haastamaan kenet vain. Silloin ongelmaksi jääkin enää vain vaatimaton viimeistely. Tahtotason hivenenkin laskiessa joukkueen peruspelikin musertuu liian usein sekasorron puolelle ja peruspelaamisen sekasorron kruunaavat useimmiten vielä alokasmaiset henkilökohtaiset virheet. Niin kävi Lukkoa vastaan ja niin kävi periaatteessa myös IFK:ta vastaan, mutta helsinkiläiset eivät tuota vaihetta pystyneet täysin hyväkseen käyttämään, ja niinpä Ässät pääsi vielä peliin mukaan.
Teemu Lassilan hankinnan myötä maalivahtipeli sen sijaan näyttäisi kohentuneen taas riittävälle tasolle. Avauspelissään Lassila aloitti haparoiden, mutta paransi koko ajan ollen kolmannessa erässä jo suhteellisen vakuuttava. Tämä varmasti tuo luottamusta koko joukkueenkin pelaamiseen.
Patapaitojen sairastuvan ovi ei ole tällä kertaa käynyt kumpaankaan suuntaan. Sivussa ovat siis edelleen Scott Langkow, Olegs Sorokins ja Samu Wesslin.
Mälkiän ensimmäinen vieraspeli
SaiPa teki joulutauolla kovan ratkaisun potkaisemalla pallin päävalmentaja Petri Skrikon alta. Menestys ei tyydyttänyt, eikä ilmeisesti Skrikon ja joukkueen välitkään olleet aivan parhaimmat mahdolliset.
Tilalle Sputnik-miehet valitsivat toisen SaiPa-legendan, tutun ja turvallisen Heikki Mälkiän. Aikanaan SaiPan liigaan nostanut ja jopa pronssipeliin luotsannut Mälkiä on tekojansa ansiosta kovassa huudossa Lappeenrannassa, joten ainakin siltä osin uskottavuus fanien silmissä koki kohennuksen. Myös joukkue lienee uuteen valmentajaansa tyytyväinen, joten jo pelkästään tämän kuherruskuukauden vuoksi SaiPa on juuri nyt erityisen vaarallinen vastustaja.
Porin vierailu on Mälkiän aikakauden ensimmäinen matkaottelu. Kotoisessa Kisapuistossaan SaiPa on pelannut uuden valmentajan ohjauksessa kuitenkin jo kaksi peliä. Debyytissä toinen päävastustajista, JYP, kaatui puhtaasti 4-0. Toisessa ottelussa kärkipään Kärpät oli SaiPan tiukasta taistelusta huolimatta liian kova vastustaja ja pisteet matkustivat Ouluun lopulta maalein 2-4.
Joka tapauksessa SaiPalla on ollut ainakin kahdessa ensimmäisessä Mälkiän johtamassa ottelussa uutta ilmettä. Mitään mullistavaa ei toki pienessä ajassa voi tehdä, mutta ainakin miehistö on nyt hereillä ja kovassa taistelutahdossa. Kokonaan toinen juttu kuitenkin on kuinka hyvin nuo asiat siirtyvät joukkueen mukana länsirannikon vieraskiertueelle. Aina on vaarana, että ainakin tässä vaiheessa vieraassa ilmapiirissä esiin puskevatkin ne vanhat ongelmat sekä uskonpuute omaan tekemiseen.
SaiPan riveistä ovat poissa loukkaantunut Aki Uusikartano, vielä tämän ottelun pelikiellossa oleva Pasi Nielikäinen sekä nuorten MM-kisoissa Venäjää vastaan hyökkäävä Petteri Nokelainen.
Kammot puntarissa
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kolmesti ja Ässät on näistä taistoista tahkonnut viisi pistettä SaiPan kahta vastaan. Ensimmäisessä kohtaamisessa Porissa ei nähty mitään huippukiekkoa, mutta Ässät pelasi Scott Langkowin johdolla tiiviisti voittaen lopulta 2-0.
Myös molemmat Lappeenrannan pelit ovat menneet tasaisissa merkeissä. Ensimmäisellä kerralla vahvassa vireessä puuskuttaneet porilaiset hakivat arvokkaan 1-3-voiton. Jälkimmäisellä kerralla joukkueet kohtasivat tv-kameroiden edessä, ja silloin Ässät huipensi syksynsä nousemalla 4-1-tappioasemasta 4-4-lukemiin. Jatkoajalla SaiPa toki värkkäsi voittomaalin, mutta tuon yhden pisteen ansiosta Ässät nousi ensimmäiselle tauolle mentäessä sarjakärkeen. Niin ne ajat muuttuvat ja sijoitukset vaihtuvat.
Isomäen illassa on tänään vastakkain huono kotijoukkue ja heikko vierailija. Ässät on kerännyt 17 kotipelistään 16 pistettä ja se on koko sarjan toiseksi huonoin saldo. SaiPa on puolestaan kerännyt 17 vieraspelistään surkeat 6 pistettä, joka sekin on toiseksi huonoin koko liigassa. Molempien pelastajana näissä tilastoissa on Lahden Pelicans. Kumpi selättää tänään kammonsa?
Kautta aikojen SaiPa ei ole juurikaan päässyt Porissa juhlimaan. 38 Isomäessä pelatussa keskinäisessä ottelussa saldot ovat Ässille 22-7-9 ja maalit 156-112. Itse asiassa heikommalla pistekeskiarvolla Porissa on nykyliigajoukkueista vieraillut vain Pelicans/sen edeltäjät.
Historian valossa tahdin pitäisi siis olla selkeää porilaisten marssia. Mutta kaukalossa asetelmat tuskin ovat kovinkaan selvät, vaan luvassa lienee hyvin tiukkaa vääntöä. Tällaisessa pakkovoitto-ottelussa SaiPa saattaa jopa hyötyä vierasjoukkueen asemasta, jos kotijoukkue alkaa taas pusertelemaan mailoistaan liiankin tiukasti. Se voi tarjota SaiPalle hyvät saumat pelata nöyrää etelä-karjalaista kusipääkiekkoaan, joka lamaannuttaa Ässät. Toisaalta jos Ässät jollain ihmeen kaupalla kerrankin saisi onnistumisia maalitilanteissaan, saattavat hurmioituneet patapaidat eksyttää Sputnikin pahastikin lentoradaltaan.