Kipinöitä ja kysymysmerkkejä

LIIGA / Ennakko
Rangaistuslaukauskisassa Espoon Bluesille hävinnyt Hämeenlinnan Pallokerho palaa haavojaan nuollen kotiyleisönsä eteen. Espoossa kolme pelaajaa sairastuvalle menettänyt Kerho joutuu yhden yön aikana miettimään kuvionsa täysin uusiksi. Nousuvireinen vierasjoukkue Ässät lähteekin otteluun hienoisena ennakkosuosikkina. Porilaisittain suurin mielenkiinto kohdistuu Ässien tuoreimpaan hyökkääjähankintaan.

Blues-ottelussa HPK:n rivit harvenivat Jukka-Pekka Laamasen, Juha-Pekka Loikaksen ja Jani Keinäsen loukkaannuttua. Vammojen vakavuus selviää vasta myöhemmin, mutta pahimmassa tapauksessa Kerhon on kohdattava Ässät ilman koko kolmikkoa.

Kun myös polvivaivainen Janis Sprukts ja asepalvelukseen suunnistanut Petteri Wirtanen ovat poissa kokoonpanosta, joutuu Jukka Jalonen muovaamaan hyökkäysketjut uuteen uskoon.

- Huomiseen keskittyminen aloitettiin jo. Meillä on ollut neljään päivään kolme peliä ja nyt saatiin yksi piste. Se ei tyydytä, joten huomenna lähdetään hakemaan voittoa, tyytyi Jalonen pyörittelemään Blues-ottelun jälkimainingeissa.

Kerhon ykkönen suuren vastuun edessä

Jalonen on tällä kaudella peluuttanut jääräpäisesti Jukka Voutilaisen rinnalla Jyrki Louhea ja Janne Lahtea. Jalosen pelifilosofiaan kuuluu avainketjujen muuttamattomuus, ja kun ykkösketju onnistui Espoossa maalinteossa kahdesti, Voutilaisen ketju jää edelleen varmasti koskemattomaksi.

Kolmikon esitykset eivät kuitenkaan ole Espoon hetkittäistä kipinöintiä lukuun ottamatta vastanneet viime peleissä lainkaan odotuksia. Janis Spruktsin poissaolo taas on sotkenut koko Ville Leinon ketjun pelaamisen, eivätkä kolmos- ja nelosketjujenkaan tilanteet näytä hyviltä keskushyökkääjien ollessa näillä näkymin poissa.

Kun takana on vielä eilinen jatkoajalle venynyt Blues-kamppailu, herää kysymys siitä, miten Kerhon pelaajat jaksavat liikkua fyysistä ja ilkeää peliä esittävää Ässiä vastaan.

Ässistä kesken kauden Hämeenlinnaan siirtyneellä Pasi Nielikäisellä latausta riittää varmasti tarpeeksi, mutta nähtäväksi jää, purkautuuko latinki kotijoukkuetta hyödyttävällä tavalla. Porilaisilta on löytynyt halukkuutta tällä kaudella myös hanskaamiseen, eikä Nielikäinen varmasti pääse kaukalosta kuititta, oli Jalonen kieltänyt antamasta takaisin tai ei.

Ässät esittelee Ramsayn

Kanadalainen laitahyökkääjä Mike Ramsay pelaa Ässien riveissä ensimmäisen ottelunsa. Vauhdikkaasti liikkuva Ramsay aloittaa Rob Hiseyn ketjussa, jonka toisena laiturina on Jesse Joensuu. Joensuun tavoin nuorten MM-kisoista tällä viikolla kotiutunut Leo Komarov siirtyy Ramsayn tieltä kakkosketjuun, jonka keskellä viilettää sikakatsomon salarakas Mikko Rautee.

Ässiltä sivussa kokoonpanosta ovat ottelurangaistusta kärsivä Marko Toivonen ja nelosketjun laituri Patrik Forsbacka, sekä koko kauden huilannut Tero Paappanen. Sen sijaan Tapparaa vastaan kätensä loukanneen kultakypärä Marko Kivenmäen pelaaminen on todennäköistä.

Puolustuspään viimeisenä lukkona häärivät hyvässä vireessä olevat maalivahti Juuso Riksman ja alkukaudesta otsikoissa viihtynyt Matt Nickerson, joka on noussut vähitellen myös ässäpuolustuksen kiekolliseksi vastuunkantajaksi.

Nickersonin ja Nielikäisen kohtaamista odottavat saattavatkin joutua pettymään, sillä odotettavissa ei ole suunpieksentää suurempaa draamaa. Pelaajille on joukkueissaan parempaakin käyttöä.

» Lähetä palautetta toimitukselle