Lehkosen legioona Raksilaan

LIIGA / Ennakko
Ika Lehkonen johdattelee laivueensa Ouluun sunnuntain Hockey Night -kamppailuun, kun Rauman Lukko kohtaa ,kotona vielä puhtaasti porskuttavan, Oulun Kärpät. Edellisen kerran Lukko on poistunut Raksilasta voitokkaana vuonna 1991.

Lukon viime voitto on todellakin vuodelta 1991, kun se keväällä voitti
liigakarsinnoissa elintärkeän pelin luvuin 7-4. Tämän jälkeen eivät
pitsikaupungin pojat ole Raksilasta voittoja niistäneet. Murtuuko tämä lukko vihdoin tässä ottelussa? Lirahtavatko onnenpissit? Kutsuuko Ika itsensä jälleen saunaan?

Nimittäin Kärppien iskukyky - etenkin hyökkäyspelaaminen - ei ole ollut
viime aikoina kontrolloitua dominointia. Kiekollinen peli oli viime
Ässä-ottelussa pahasti kateissa. Toisaalta taas panostettuun oman pään
pelaamiseen oli tullut selkeää parannusta viikon alun Lappeenrannan
reissulta. Kärppien palaset ovat kuitenkin loksahdelleet pala palalta
paikoilleen ja tulos voidaan nähdä sarjataulukostakin.

TV-pelin kirous?

Todellisuudessa pari heikkoa peliä eivät vielä anna Kärppäleirissä aihetta pään raapimiseen. Pisteitä ne nekin ovat - vaikka maalilla. Omat paineensa tähän otteluun tuo televisiokameroiden paikalle roudaaminen. Jostain kumman syystä juuri näissä peleissä Kärpät ei ole kauhean mairittelevasti onnistunut.
Taikauskoa? Ehkä. Toisaalta taas Lukko on näissä peleissä ollut
vahvimmillaan.

Molemmilla joukkueilla on täydet kapasiteetit tarjota sunnuntain
penkkiurheilijoille niin hallissa kuin kotisohvalla viihdyttävä ottelu. Nopeutta, taitoa ja tahtoa - siitä on hyvä kiekkopeli tehty.

Näillä mennään

Kärppien kokoonpanoon ei viime Ässä-pelistä ole luvassa suuren linjan
muutoksia. Pekka Saarenheimo siirtyi Viuhkolan kentän laiturin tontilta
tututulle keskushyökkääjän paikalle Henrik Juntusen vierelle. Laidassa
pelasi toista liigaotteluaan Ville Vimpari.

Palsolan trio, laidoillaan Pyörälä ja Jämsen, on ollut joukkueen
toiseksi ehjin koostumus. Tämä ketju yleensä pelaa sitä vastustajan
vaarallisinta kolmikkoa vastaan, joka on myös näkynyt omassa päässä.

Ehjin ja toimivin kokonaisuus on Lieversin kolmikko, vieressä
Jussi Jokinen ja Janne Pesonen. Ketjusta löytyy valtava määrä liikettä,
taitoa ja se pystyy näillä ominaisuuksilla siirtämään pelin painopisteen jatkuvasti vastustajan puolustuspäähän -tilanteita tulee liukuhihnalta. Jason Dawe on edelleen
poissa, mutta hän on jo ollut joukkueen mukana harjoituksissa.

Puolustukseen Kärpät sai tällä viikolla mukaan Ilkka Mikkolan, joka pelaa Myllykosken parina avauskentällisessä. Toisen Jokereista tulleen pelaajan, Ari Vallinin otteita kannattaa myös seurata - viime ottelussa jäätävä voittomaali. Puolustuspelaaminen oli muutenkin kuosissaan, ja Niklas Bäckström sai tililleen kauden ensimmäisen nollapelinsä.

Kärppien puolustuspäässä tapahtui pieni muutos, kun viime kaudellakin Hokissa pelaamassa käynyt Mikko Palomäki suuntasi Kajaaniin. Kärpät onkin pelannut viime ottelut seitsemällä puolustajalla virolaispakki Lauri
Lahesalun käydessä vetämässä muutaman vaihdon Martin Stepanekin rinnalla. Armeijaa käyvä Topi Jaakola oli edellisestä ottelusta poissa, mutta
pelasi viikon alussa Lahesalun huilatessa.

Nyplääjät Raumalta

Lukko voitti edellisen kamppailunsa perjantaina, kun se nujersi kotonaan
Lappeenranna SaiPan luvuin 3-1. Ottelun jälkeen joukkueen valmentaja Ismo Lehkonen totesi, että sunnuntaina Lukon olisi tarkoitus esittää hyvää jääkiekkoa Oulussa, kun koko Suomi katsoo.

Joukkueen alkukausi on ollut hyvä ja se on pystynyt ottamaan elintärkeitä yhden maalin voittoja. Toisaalta takkiin on tullut peliä vaille samalla määrällä - eli ottelut ovat olleet hyvin tiukkoja. Epäilemättä sunnuntain kamppailustakin on tulossa tasainen vääntö.

Lukon riveistä löytyy muutama mielenkiintoinen nimi ja onnistuja.
Raumalaiset saivat viime kaudella Brynäsissä sairastelleen, Raahen Kiekko-Vesan kasvatin, Mikko Luovin riveihinsä. Luovi tuo nuoreen joukkueeseen ennen kaikkea kokemusta. Tämän herran otteita on pitkästä aikaa mielenkiintoista seurata myös kotiseutu Pohjois-Pohjanmaalla. Luovi pelaa Lukon ykkösnyrkissä Tähtisen ja toisen loistavan vahvistuksen eli Joe Murphyn rinnalla.

Tämän kolmikon lisäksi joukkueesta löytyy pelaajia kuten Pasi
Saarela, Quinn Hanckoc, Erik Hämäläinen ja Toni Porkka. Pohjoisen ihmisille tuttuja pelaajia joukkueesta ovat viime ottelussa sentterin paikalla pelannut Ville Piekkola ja Kiekko-Oulussakin pyörähtänyt Mikko Purontakanen. Ylitorniolaista väritystä joukkueeseen tuovat Toni Koivisto ja Jarkko Kauvosaari.

Kokonaisuutena siis tulossa mielenkiintoinen ja alkuodotusten
mukaan tasainen ”kapina”. Ottelu alkaa MTV3:lta klo 14.45.

» Lähetä palautetta toimitukselle