Vaikka sarjan kärki ja tyvi mittelevät paremmuudesta Kuopiossa, ovat lähtökohdat ottelulle totutusta poikkeavat. Sarjakärki Kärpät on osoittanut inhimillisyyden merkkejä, kun voitosta voittoon edenneet oululaiset ovat kokeneet vaihteeksi pistemenetyksiä perättäisissä peleissä. Tosin oululaisten kaksi viime ottelua ovat olleet maalin pelejä molempiin suuntiin ja ratkenneet vasta varsinaisen peliajan jälkeen.
KalPan perjantaina 2-1-numeroin kaatanut Tappara on hiipinyt jo neljän pisteen päähän Kärpistä - tosin kolme ottelua enemmän pelanneena. Kärppien kohdalla lienee kyse väistämättömästä heikommasta jaksosta, joka tulee väistämättä eteen jokaiselle joukkueelle kauden aikana. Pelillisesti ja henkisesti väsynyt sarjajohtaja onkin kuin tarjottimella KalPalle Niiralan illassa.
Vastustajan heikkouksiin on kuitenkin vaikea iskeä ilman ratkaisijoita. KalPan ainokaisen iski Tapparaa vastaan nuorten Leijonien matkasta rosteriin palannut Saku Kinnunen, jonka maali jäi lopulta laihaksi lohduksi. Toisaalta ratkaisijoita joukkueesta voisi löytyä useampikin, mikäli joukkue kykenisi tuottamaan suoria hyökkäyksiä välillä maalia kohti. Irtokiekkojen tuottamisessa kuopiolaiset ovat olleet niin ikään heikkoja.
Vuoden ensimmäistä kolmen pisteen voittoa hakevan kärppälauman kanttia testataan otteluruuhkassa ensimmäisen kerran sitten sarjan alkukierrosten. Joukkueen kärsivällisyys on ollut se asia, joka on taannut oululaisille pisteitä läpi syksyn. Välillä tosin saattoi näyttää, ettei joukkueen tarvinnut edes tehdä jäällä töitä. Kärpille voittaminen on ollut rutiinia pitkän aikaa. KalPan otteista on puolestaan paistanut voittamisen pelko.
Lauantaina kärsivällisesti pelaava sarjajohtaja on todennäköisesti liikaa häntäpään savolaisrykmentille. Normaalipelillä KalPan roolina on jäädä rutinoituneen Kärppien tasaisen varman suorittamisen jyräämäksi. Jos kuitenkin oululaisten itseluottamus on todella järkytettävissä, kuten viime pelit ovat osoittaneet, on KalPalla olemassa oma oljenkortensa.
Kärpät saa riveihinsä niin ikään tuoreita maailmanmestareita, kun Saku Mäenalanen ja Ville Pokka tekevät Malmön-reissun jälkeen paluun kokoonpanoon. KalPan sairaustilanne on edelleen vaikea. Ossi Saarinen sai osumaa Tampereella eikä ole pelikuntoinen tänään. Erinäiset perjantaina tulleet pikkuvammat saattavat tiputtaa lisää miehiä kokoonpanosta. Joonas Riekkinen lienee ainoa pelaaja, joka saattaa palata sairastuvan puolelta takaisin tositoimiin.