Kolahtaako Sputnik Puijon torniin?

LIIGA / Ennakko
Kuopiossa nähdään lauantaina kahden tuskaisen joukkueen kohtaaminen, kun edellisissä otteluissaan alamaissa hiihdelleet KalPa ja SaiPa kohtaavat Itä-Suomen taistelussa. Varmaa on ainoastaan se, että toinen joukkueista palaa lauantai-iltana voittojen tielle.

Kuntokäyrät

Kumpikin joukkue on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan. SaiPa tosin onnistui nipistämään tiistaina pisteen IFK:lta taivuttuaan vasta voittomaalikilpailussa. Torstaina lappeenrantalaisten kohtalona oli taipua surkean esityksen jälkeen kotikaukalossaan Porin Ässille.

KalPalla on takanaan umpisurkea kotiottelu tiistaina Jokereita vastaan, jolloin joukkue jäi kokonaan maaleitta. Paljoa ei mukaan herunut torstaina Espoostakaan, jolloin kuopiolaiset ottivat Bluesilta nenukkaan selvin numeroin.

Ratkaisun paikat

Kummankaan joukkueen otteita tällä viikolla ei voi hyvällä tahdollakaan hirveästi kehua. Ylivoimapelaaminen on tuskaista ja ratkaisut tahtovat olla väkinäisiä myös tasaviisikoin pelattaessa.

Varsinkin KalPan ylivoimapelaaminen menee nopeasti väkisin puristamiseksi. Yv-viisikko jauhaa syöttöjä vaikka maailman loppuun saakka ja täydellistä vetopaikkaa haetaan keskelle, takatolpalle tai viivalle etupäässä Adam Masuhrille, mutta nämä paikat osataan jo peittää hyvin.

Ylivoimassa toivoisi enemmän Samuli Suhosen viljelemiä ratkaisuja – puolen litran tölkin korkuisia rannelaukauksia maalille, joista joka kerta syntyi melkoinen hässäkkä vastustajan maalivahdin nenän eteen.


Kiiskiseltä kaivataan tehoja.

Kotijoukkueella on myös suuria vaikeuksia hyökkäyksien käynnistämisessä. Kiekkoa hierotaan omassa päässä pitkään ja volttilähdöillä haetaan oikeaa saumaa iskeä vastustajan sinisen yli, mutta ratkaisut toistavat usein itseään ja varsinkin Jokerit pystyi tukkimaan mallikkaasti kuopiolaisten yritykset punaviivalle. Vaikeuksia lisää myös syöttöjen epätarkkuus. Keskialueella annettu jättö-, tai avaussyöttö jää usein liian taakse, ja tämä tappaa vauhdin KalPa-hyökkäyksestä.

Vaikka Jokerit-ottelu olikin intohimotonta neppailua, Espoossa oli sentään vähän enemmän yritystä mukana tappiosta huolimatta. Lauantaina KalPalla ei ole enää varaa lepsuilla, sillä SaiPa yrittää varmasti ottaa fyysistä yliotetta. Kaksinkamppailuiden voittoprosentin tulee parantua selvästi.

SaiPa saa seuraavaan otteluunsa kaivatun piristysruiskeen, kun fanien vanha suosikki Dale McTavish palaa sputnikien riveihin. Mutta tämä tapahtuu tosiaankin vasta seuraavassa ottelussa Kisapuistossa. Vierasjoukkueen bussi ei kuitenkaan varmasti saavu valmiiksi tappiomielialalla, sillä SaiPalla on ollut tapana pelata hyviä vierasotteluita.

KalPan tapaan ylivoimapelissä on rutkasti petrattavaa, ja Ässät-tappion jälkeen SaiPa-valmentaja Ari-Pekka Selin ripittikin joukkuettaan haluttomuudesta edes pelata ylivoimaa. Keltapaidoilla tahtoo olla muutenkin hankalaa maalipaikkojen luomisessa, ja varsinkin siinä kuinka pitäisi toimia paikan tullen. SaiPan peli on ollut tällä kaudella parhaimmillaan todella kiekollista ja liikkuvaa, mutta syöttöpeli on ajoittain todella tahmeaa ja kiekko menetetään liian usein ja helposti.

Odotettavissa on siis kaikkea mahdollista. Joko toisen joukkueen jumi aukeaa täydellisesti iloisen hyökkäyspelin ja onnistumisen tunteen kautta, tai sitten Niiralassa nähdään uskomattoman tahmea kiekkoilta kahden itseään etsivän joukkueen pakonomaista puurtamista katsellessa.

Kokoonpanot

Kummankin joukkueen ketjukoostumuksiin on luvassa muutoksia. Sekä Selin, että KalPa-luotsi Pekka Virta haluavat varmasti herätellä omiaan vaisujen esitysten jälkeen.

SaiPan puolelta sivussa ovat varmuudella hyökkääjät Joni Yli-Torkko ja kuumeessa oleva Carlo Grünn. Grünnin tilalle SaiPa nostaa Mikkelin Jukureista sopimuspelaajansa Juha Koiviston. Puolustajista kotiin jää ailahtelevasti kautensa aloittanut Joni Tuominen. Jere Myllyniemi jatkaa maalilla.

Aleksis Ahlqvist aloittanee suurella varmuudella kuopiolaisten maalilla. Espoossa kaksi erää hyvin torjunut jyväskyläläinen tekee näin ensiesiintymisensä kotiyleisön edessä. Masuhr ja raatajalaituri Timo Salo loukkaantuivat torstaina, eikä heidän pelikunnostaan ole takeita lauantaita ajatellen.


Myllyniemi on isossa roolissa.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

» Lähetä palautetta toimitukselle