Dufva kohtaa tuttuja pelimiehiä

LIIGA / Ennakko
Edellinen kohtaaminen oli jyväskyläläisten juhlaa.
Kuva © Eriikka Hienola
Raumalla lauantai-illan kiekkokamppailussa kohtaavat kauden alavireisesti pelannut Lukko sekä sarjajohtaja JYP.

Kotijoukkue Lukko vaelteli suossa kauden ensimmäiset kuusi ottelua saalistaen niistä vain yhden pisteen. Kauden seitsemäs ottelu toi kokoonpanoon hyökkääjä Lauri Tukosen ja koko joukkueen tekeminen muuttui kuin napista painamalla. Nyt joukkue kulkee kahden ottelun voittoputkessa Blues- ja Pelicans-voittojen myötä.

Lukko oli alkukaudesta aneeminen, vähän luisteleva sekä enimmäkseen voittoja pelkäävä ryhmittymä. Päävalmentaja Risto Dufvan pelifilosofian omaksuminen on kestänyt yllättävän kauan, mutta viimeisessä ottelussa siitä nähtiin jo pilkahduksia. Kahden maalin johtoasemassa Lukko jäädytti lahtelaisten pelin lähes täysin heidän kotikaukalossaan saalistaen kauden ensimmäisen vierasvoittonsa.

Parantuneen peli-ilmeen yksi tekijä on, että Lukko kiinnitti kolme tanskalaista NHL-miestä rivistöönsä. Heidän tulemisensa vaikutti tekemiseen jo Blues-ottelussa, vaikka NHL-avut eivät vielä siinä pelissä pelanneetkaan. Mutta kun kolme miestä joutuu ammattilaisten takia pois kokoonpanosta, pistää se yrittämään entistä enemmän. 

- Ottelutahti on tiivis ja peliruuhkassa pitää muistaa jakaa kuormaa tasaisesti. JYP on saman tyyppinen joukkue kuin mekin. Odotan tasaista ja viihdyttävää peliä lauantaille. Uskon että silloin nähdään Lukolta kauden paras esitys, kertoo Lukko-valmentaja Juha Vuori tunnelmia ottelun aattopäivänä.

Vierasjoukkue JYP on sarjajohtaja, eikä syyttä. Joukkueen tekeminen on ollut vakuttavaa katseltavaa kaikkien omaksuessa valmennuksen ajatusmallin. Vaikka JYP jää ottelun alkupuolella alakynteen, sillä ei ole mitään tekemistä joukkueen pelaamisen kannalta. Usko omaan tekemiseen ei horju, vaan omaa pelitapaa noudatetaan tinkimättä.

Tuloksena on ollut yhdeksästä ottelusta vain yksi tappio varsinaisella peliajalla. Tilasto on vakuuttavaa luettavaa, varsinkin kun alkukaudesta yhteispelin saaminen uomiinsa on loppukautta vaikeampaa.

Vaikka joukkue on voittanut paljon, tekemisessä on näkynyt merkkejä pienestä väsymyksestä. Mutta kuten sarjajohtajan tyyliin sopii, huonollakin pelillä joukkue saalistaa arvokkaita kolmen pisteen voittoja. JYPin edellinen peli oli KalPaa vastaan ja kun siinä ei onnistunut enää mikään, on tappiollinen lopputuloskin selitettävissä.

Kohtaaminen on joukkueille kauden toinen. Ensimmäinen vedos vedettiin Jyväskylässä. Kaksi erää mentiin tasaisissa merkeissä, mutta kolmannessa erässä JYP löi kaasua lisää karistaen hieman väsyneen Lukon lopullisesti kannoiltaan. Ottelu päättyi lopulta JYPin kahden maalin voittoon.

Kokoonpanot

Kotijoukkueen osalta tuskin nähdään isoja muutoksia sitten edellisen kamppailun. Maalivahti Simon Nielsen pelasi loistavan pelin ja on valmis jatkamaan Lukko-maalin suulla. Petri Vehanen ei ole ollut ihan parhaimmillaan, mutta kutsun käydessä hän on valmis näyttämään parasta osaamistaan vaativalle raumalaisyleisölle.

Kenttämiehissä ainoa mahdollinen muutos on Tukosen palaaminen kokoonpanoon. Väkivahva laitahyökkääjä huilasi Lahden ottelun, mutta harjoitteli taas joukkueen mukana perjantaina. Mikäli Tukonen pelaa, paikan hänelle joutuu antamaan joko Eero Elo tai Aki Kangasmäki.

- Tukosen tilannetta tarkkaillaan päivittäin. Mitään varmaa hänen osaltaan ei voida sanoa, vahvistaa Vuori.

Suurin mielenkiinto kohdistuu kuitenkin Lukon tanskalaiskolmikkoon. Puolustaja Philip Larsen sekä hyökkääjät Frans Nielsen ja Mikkel Bödker esittivät vakuuttavia otteita heti kauden ensimmäisessä otteluissaan. Hyvin sujunut pääsylippujen ennakkomyynti kertoo selkeää kieltään, että kolmikon otteisiin ollaan tyytyväisiä ja miesten otteita halutaan nähdä livenä.

-Tanskalaisten debyytti oli onnistunut. He ovat aidosti mukana meidän jutussa ja toimivat hyvinä esimerkkeinä muille pelaajillemme, hehkuttaa Vuori NHL-miehiään.

Vierasjoukkueen osalta suurin mielenkiinto kohdistuu maalivahtiosastoon. Raumalaissyntyinen Tuomas Tarkki on ollut kuin muuri veräjänsä suulla pohjustaen JYPin vahvaa lentoa alkukaudella. Joukkue kuitenkin kärsi ikävän 1-5-kotitappion KalPalle peliä edeltävänä päivänä, joten virkaveli Joni Myllykosken pelaaminen on myös mahdollista.

Ulkomaalaisvahvistuksista NHL-apu Rich Peverley ei ole vielä esittänyt parastaan, joten häneltä on lupa odottaa enemmän varsinkin hyökkäyspelaamisessa.

 

 

 

Seuraa Heitä

Frans Nielsen #81 | Eisbären Berlin

Keskushyökkääjä

Tanskalaisosaston keskushyökkääjä rakenteli kaksi maalia ensimmäisessä ottelussaan. Jatkuuko hyvä alku JYPiä vastaan?

Éric Perrin #11 |

Keskushyökkääjä

Vierasjoukkueen kultakypärä on ollut joukkueensa yksi tukipilareista alkukaudesta. Viime kaudella Perrin oli elementissään Raumalla pelatessaan. Saadaanko taas nähdä kolme maalia eli hattutemppu?

» Lähetä palautetta toimitukselle