Tepsin komea viidentoista tappiottoman pelin putki napsahti Raumalla poikki ja jatkoa seurasi tiistaina Hämeenlinnassa joukkueen hävitessä HPK:lle maalein 4-3. Sarja on tietysti pitkä ja polku menestykseen kivinen, mutta jonkin sortin sotaväsymystä lienee joukoissa havaittavissa. Aina ei voi voittaa ja häviäminen on silloin tällöin hyvin terveellistä. Ylimääräiset kuvitelmat haihtuvat päästä nopeasti.
Tepsin ongelmana onkin pisteistä huolimatta ollut paketin pysyminen kasassa täydet 60 minuuttia. Aivan liian usein joukkue on todella mukana pelissä vain osan ajasta. Vartin pelaaminen ei riittänyt tiistaina, vaikka vastaava rypistys on monesti pisteet tuonutkin.
Kärppiä vastaan on sitten ihan turha kuvitella moisen riittävän. Vastustaja on Tepsille todellinen mittari. Tasaista on pukarien kesken ollut tällä kaudella, sillä kumpikin on voittanut vieraspelinsä maalein 2-3. Nyt Elyseellä nähdään, missä todella mennään. Sairastupa on tyhjentynyt kiitettävästi, kun pitkäaikaispotilaat Joni Lius ja Teemu Lassila ovat viimein mukana. Kankaanperä on tosin poissa koko kauden.
Jobin postia on sen sijaan tullut Jani Kiviharjun ranteen murruttua tiistaina Hämeenlinnassa. Stouni on poissa ruodusta noin kuusi viikkoa. Puolustaja David Schneider on kärsinyt vatsainfluenssasta ja hänen pelaamisensa ratkeaa lopullisesti vasta pelipäivänä. Myös Mika Suoraniemi on kylkivamman vuoksi sivussa.
Tuomo Karjalainen on pelannut loistavasti, mutta viime otteluissa hänen otteistaan on paistanut pienen lepotauon tarve. Teemu Lassila aloittaakin Tepsin maalissa totuteltuaan liigarytmiin ensin Porissa muutaman ottelun verran.
Tepsin on syytä käyttää erikoistilanteet hyväkseen, sillä siinä ovat isäntien parhaat mahdollisuudet. Näin varsinkin, kun käytössä on kaksi vahvaa ylivoimakettää. Kultakuuppaa kantaa tutusti Kai Nurminen, joka on iskenyt tehot 18+16=34. Näillä lukemilla Kaitsu on tehopörssin seitsemäs kannoillaan Antti Aalto, "Kuli" Eloranta ja Ville Vahalahti.
Hirmumyrsky pohjoisesta
Kärpillä on tiistailta plakkarissa täysi pistepotti HIFK:lta. Oululaiset voittivat vieraansa maalintekokilpailussa maalein 7-5, joten eturivi on ainakin kunnossa. Turussa pitää pystyä parempaan puolustuspeliin, sillä Elyseen lentokentällä ei isännille kannata jättää paljoa tilaa. Sairaslistalta löytyy puolustaja Oskari Korpikari.
Kärppien maalissa aloittanee jo peräti kuusi nollapeliä kaudella torjunut Niklas Bäckström, joka johtaa koko liigan maalivahtitilastoa. Koppeja on otettu, sillä torjuntaprosentti on peräti 93,42. Jos joukkueesta hakee heikkoa kohtaa, tulee mieleen lähinnä alivoimapeli - jos sekään. Tämän osa-alueen pitää toimia kunnolla tai jäähyily saattaakin muodostua kohtalokkaaksi Turussa. Turhiin rangaistuksiin ei ole kummallakaan varaa.
Jari Viuhkola on sitten oululaisten todellinen syömähammas. Kultakypärää kantava hyökkääjä on toisena koko sirkuksen tehotilastossa 20 maalilla ja 22 syötöllä. Kouluja käyneet laskekoot summan, muut kärsikööt epätietoisuudesta.
Tätä miestä TPS ei saa jättää merkkaamatta. Muuten omissa soi taatusti. Myöskään Sakari Palsolaa ja Brett Liersiä ei kannata jättää huomioimatta. Oulussa onkin saatu jalkeille todella taitava ja liikkuva joukkue. SM-liigan kärkipaikka kun ei ole tullut sattumalta. Maalejakin on syntynyt sarjajohtajan arvolle sopivasti kokonaista 128. Kärpät onkin mättänyt kiekkoja vastustajan reppuun liigan tiuhimpaan tahtiin.
"Jatkamme siitä, mihin Hämeenlinnassa lopetimme"
TPS:n valmentaja Mikko Sokka odottaa Turkuun taitavaa ja luistelevaa ryhmää. Tuskin hän tuleekaan pettymään odotuksissaan.
- Kärpät perustaa pelinsä varmaan aika pitkälle hyvään liikkeeseen ja nopeisiin vastaiskuihin. Kaksi pelaajaa lähtee nopeasti ja he lähtevät kaikkien viiden pelaajan voimalla siihen vastahyökkäykseen. Kyllä me tarkkana saamme olla. Meidän pitää saada pikkaisen viime peleissä rakoillut keskialueemme kuntoon. Vastustaja pääsee liian helposti kävelemään alueellemme ja se tekee oman pelaamisemme raskaammaksi. Mitä nopeammin pääsemme itse kääntämään pelin keskialueella Kärppien päätyyn on meidän etumme.
Onko Kärpillä jotakin heikkoa kohtaa, johon päästään iskemään?
- En osaa nimetä heikkouksia. Kyllä heillä on neljä suht tasaista ketjua ja kentällistä. Heikkoa lenkkiä on aika vaikeaa hakea.
Mitä muutoksia teette kokoonpanoon sitten Hämeenlinnan ottelun?
- Todennäköisesti jatkamme siitä, mihin eilen lopetimme. Nurminen pelaa Aallon ja Elorannan kanssa. Sitten siinä olisivat Koivun Mikko, Vahalahti ja Alatalo. Mikkola-Lius-Tuokko ja neljännessä todennäköisesti Sykkö-Rautee-Metsäranta. Pakistossa ei ole muuta tehtävissä kuin toivoa Schneiderin olevan pelikunnossa, Sokka tarinoi.