TPS on saanut alussa kovasti yskähdelleen koneensa toimimaan. Joukkue on ollut kova Elyseellä saalistaen siellä pistettä vaille täyden potin. Vain HIFK kykeni voittoon Turussa jatkoajalla. Vieraskammo on enää muisto, sillä Palloseura haki täydet pinnat sekä Jyväskylästä, että Rinkelinmäeltä. Niinpä loukkaantumisten runtelema isäntäjoukkue onkin hävinnyt viimeksi syyskuussa. Pitkäaikaissairaat Mika Alatalo, Joni Lius, Kimmo Peltonen, Teemu Lassila ja Markus Seikola jatkavat edelleen potemistaan. Myös Marco Tuokko saattaa olla poissa pelaavasta kokoonpanosta lonkkavaivan vuoksi. Maalissa jatkaa loistavia otteita esittänyt Tuomo Karjalainen. Hänen torjunnoillaan on ollut suuri merkitys koko joukkueelle. Rentous on vihdoinkin löytynyt voittojen myötä. Kone on käynnissä, vaikka ei vieläkään täysillä kierroksilla.
Oulun Kärppien peli on toistaiseksi takkuillut matkapeleissä, sillä pohjoisen petolaumalla ei ole vielä vierasvoittoa tällä kaudella. Kärpät on kuitenkin kovista menetyksistä huolimatta yksi liigan suosikeista. Ennen liigan alkua joukkue oli kerrassaan jäätävä tehden vastustajistaan selvää jälkeä harjoituspeleissä. Tasaisessa sarjassa vierailija on saalistanut kolmetoista pistettä ollen taulukossa voiton päässä isännistä. Turkuun Kärpät matkustaa niskassaan 2-3 kotitappio HIFK:lle. Tiedot kertovat kuitenkin oululaisten tulevan vauhdilla päälle.
Virheet pois ja keskialue tarkasti
Mikko Eloranta on osoittautunut loistavaksi kaappaukseksi. "Kuli" on omalla panoksellaan kyennyt kääntämään otteluita Tepsin eduksi. Monen turkulaisen henki salpautuikin, kun kippari joutui Hämeenlinnassa jättämään leikin kesken. Valmentaja Sokan mukaan Eloranta on kuitenkin ollut jo maanantaina joukkueen kanssa jäällä ja löytyy myös loorasta tiistain pelissä. Pieniä kokeiluja lienee kuitenkin luvassa ketjukokoonpanojen suhteen.
Tuokon tilanteesta riippuen katsotaan, tuleeko Suoraniemi mukaan peliin. Sitä ratkaisua ei ole vielä tehty. Mikkola menee Aallon ketjuun ja Eloranta pelaa Koivun kanssa.
- Me tiedämme itse asiassa aika vähän tämän päivän Kärpistä. Varmaankin liikettä ja taitoa on edelleen. Ei tosin ihan niin paljon kuin viime vuonna. Kärpäthän eivät muistaakseni ole tällä kaudella voittaneet yhtään peliä vieraissa. Emme me tosin siitä perusta. Koetamme pitää oman pelimme kasassa ja saada keskialueemme täyteen. Emme saa päästää heitä pörräämään omaan päätyymme vaan pitää yrittää palauttaa peli mahdollisimman nopeasti keskialueelle ja vastustajan päätyyn. Kun pääsemme tekemään omaa hommaamme hyökkäysalueella olemme vahvoilla.
Turussa odotetaan vieraaksi liikkuvaa ja taitavaa ryhmää, jolle ei aiota jättää aikaa, eikä tilaa rakentaa omia kuvioitaan. Painopiste on kuitenkin omassa pelaamisessa, eikä vastustajan tekemisissä.
- Olen kuullut, että Kärpät pelaa keskialueen aika hyvin. Heillä on hyvä liike ja he pystyvät pelaamaan keskialueen tiiviisti. He tulevat lyömään vastaan punaviivan tuntumasta, joten meidän pitää olla siinä tarkkoja. Emme saa hukata kiekkoja siellä. Onhan heillä suuri määrä kiekollista osaamista ja taitoa. Meidän pitää pelata tila pois heidän hyökkääjiltään, eikä antaa heidän siirrellä kiekkoa ja pyörittää rulettia meidän päädyssämme. Emme kiinnitä erityistä huomiota keneenkään yksittäiseen pelaajaan, totesi Sokka.
Kärpät tulee päälle kovalla liikkeellä
Oulun ylpeys matkustaa Turkuun melkeinpä parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. Vain Kimmo Lotvonen puuttuu tiistaina vahvuudesta. Joukkueenjohtaja Ari Karjalaisen mukaan ei HIFK-ottelun jälkeen ole luvassa muutoksia, samoilla mennään. TPS:aa lähdetään kaatamaan kovalla liikkeellä. Karjalainen kaipasi myös lisää fysiikkaa edelliseen otteluun verraten.
Maalivahti Bäckström on Turussa paljon vartijana, sillä TPS tulee varmasti kotijäällään täysillä maalille. Kaikkiaan on luvassa kahden luistelevan joukkueen tasainen ja jännittävä yhteenotto, jossa maalivahtien panos saattaa jälleen kerran olla ratkaisevassa asemassa.