Florian-Guindon areenaa voisi nopealla silmäyksellä luulla sairaalarakennuksen ulkosiiveksi. Parhaimmillaan 1000 katsojaa vetävä halli on Montrealin lähistöllä sijaitsevan Saint-Estauchen kaupunginosan sykkivä sydän. Täällä yhdeksän kymmenestä puhuu äidinkielenään ranskaa − ja villinä veikkauksena kymmenen kymmenestä kannattaa Montreal Canadiensia.
Alexis Lafrenière on Saint-Estauchen omia poikia. 18-vuotias kanadalaishyökkääjä on saanut jännittää NHL-uransa alun kohtaloa tavallista pidempään. Ilman koronaviruspandemiaa kanadalaishyökkääjä olisi varattu jo aiemmin kesällä tulevaan organisaatioonsa, ja kova kesäharjoittelu olisi valmistanut nuorukaista debyyttikauteen NHL-kaukaloissa. Tavallisena syksynä kiekko putoisi jäähän tosipelien merkeissä jo tällä viikolla.
Lafrenièren kohdalla odotus tuli päätökseensä elokuun alussa, kun ykkösvarauksesta taistelivat keskenään kaikki pudotuspelien karsintakierrokselta pudonneet joukkueet. Pallot pyörivät suotuisasti New York Rangersille ja organisaatio palkittiin ensimmäisellä varausvuorolla ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1965. Vuonna 1965 Rangers varasi ensimmäisellä vuorolla kanadalaishyökkääjä Andre Veilleux'n, joka ei loppujen lopuksi pelannut urallaan yhtään NHL-ottelua. Rangers toivoo, että Lafrenièren kohdalla tilanne olisi toisenlainen.
Tietyllä tapaa Lafrenière hyötyi epätavallisesta varauslotosta, johon osallistui pudotuspeleihin selvinneitä joukkueita. Yleensä kärkivaraus aloittaa uransa joukkueesta, joka ei taistele seuraavien kausien aikana mestaruudesta. Rangersin oma uudelleenrakennusprojekti on vielä käynnissä, mutta merkkejä paremmasta tulevaisuudesta on nyt jo ilmassa.
Lafrenière ei ole itse koskaan käynyt New Yorkissa, mutta tähän voi tulla muutos melko pikaisesti. Ilman jättiyllätystä Lafrenièren nimi huudetaan heti varaustilaisuuden kärkeen ja mies pääsee pukemaan ylleen New York Rangersin sinisen kotipaidan. Kun Lafrenièreltä kysytään mahdollisesta varauksesta Rangersiin, kanadalaisella on selvä näkemys joukkueen tilasta.
– Rangersilla on paljon lahjakkaita ja nuoria pelaajia, ja joukkue on menossa oikeaan suuntaan. (Artemi) Panarin oli yksi koko liigan parhaista pelaajista viime kaudella. Jos päädyn Rangersiin, se olisi varmasti hyvä vaihtoehto minulle, kertoo Lafrenière NHL:n haastattelussa.
Pitkä odotus tulee vihdoin päätökseensä tiistai-iltana, kun varaustilaisuuden ensimmäinen kierros järjestetään tiistai-iltana paikallista aikaa. Koronatilanteen takia koko tilaisuus järjestetään etänä ja pelaajat seuraavat tapahtumia kotona.
– Aion seurata varaustilaisuutta kotona perheeni ja mahdollisesti muutaman kaverini kanssa. On hienoa, että pääsen nauttimaan tästä harvinaisesta hetkestä perheeni kanssa, kertoo Lafrenière.
Rimouski Océanicin ykkösvaraus
Vajaa 600 kilometriä Saint-Estauchesta pohjoiseen sijaitsee Rimouskin kaupunki. Yliopistoja, konservatorioita ja yksi QMJHL-joukkue (Quebec Major Junior Hockey League). Rimouski Océanicin NHL-alumnien lista on kattava. Listalla löytyvät muun muassa Vincent Lecavalierin, Michael Frolikin, Brad Richardsin ja Sidney Crosbyn nimet. Kaiken voittanut Crosby onkin edellinen Océanicin riveistä tullut NHL:n ykkösvaraus.
Lafrenière oli Océanicin ykkösvaraus QMJHL:n varaustilaisuudessa 2017, eikä nuorukainen pettänyt kovia odotuksia. Tulokaskauden saldona oli 42 maalia ja valinta liigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi. Vaikka Lafrenière onnistuikin henkilökohtaisella tasolla Océanicissa, joukkueen menestys jäi vaisuksi hänen aikakaudellaan. Ensimmäisellä kaudella pudotuspelit katkesivat jo ensimmäisellä kierroksella, toisella kaudella tappio tuli vasta kolmannella kierroksella.
Kuten monet muutkin pudotuspelit, myös QMJHL:n pudotuspelit jäivät pelaamatta viime keväänä koronapandemian takia. Lafrenièren agentti ilmoitti jo aiemmin kesällä, että hänen asiakkaansa ei aio enää pukea Océanicin paitaa ylleen, vaikka NHL-kauden alku siirtyisikin ensi vuoden puolelle. Hyökkääjän keskittyminen on nyt kohdistettu menestymiseen tulevalla NHL-harjoitusleirillä.
O Canada
Jos Rangers valitsee Lafrenièren ykkösvuorollaan, saa hän joukkuekaverikseen nuorten MM-turnauksista tutun Kaapo Kakon. Viime kesän kakkosvaraus Kakko vei pidemmän korren Vancouverissa talvella 2019, kun Suomi kaatoi Lafrenièren Kanadan puolivälieräottelussa lukemin 2−1. Suomen turnaus päättyi lopulta mestaruuspokaalin nostoon, kun Yhdysvallat kaatui finaalissa lukemin 3−2.
Kotikisoissa pelanneelle Kanadalle tappio oli iso pettymys ja joukkue lähti revanssihengessä seuraaviin karkeloihin. Vuoden vaihteessa pelattavat nuorten MM-kisat tuovat tulevan kesän kärkivaraukset suuren yleisön tietoisuuteen, eikä mennyt vuosi tehnyt poikkeusta. Lafrenièren kipparoima Kanada oli turnauksen ylivoimainen suosikki ja rullasi vakuuttavaan voittoon.
Ainoa särö joukkueen kokonaisesitykseen tuli alkusarjassa, jossa Venäjän nuoret murskasivat Kanadan peräti 6−0-lukemin. Tappio oli vaahteralehtien kaikkien aikojen suurin alle 20-vuotiaiden MM-turnauksessa. Samat joukkueet kohtasivat finaalissa, jossa Kanada kampesi itsensä kahden maalin takaa MM-kultaan. Kapteeni saalisti loppuottelussa kaksi syöttöpistettä ja nosti mestaruuspokaalin ilmaan voiton merkiksi.
Rangers kaipaa sentteriä, mutta valitsee Lafrenièren
Rangers on helpon päätöksen edessä tiistai-iltana, kun joukkue pääsee suorittamaan ensimmäisen varauksen. Joukkue kaipaa kipeästi vahvistusta keskushyökkääjiinsä, mutta Lafrenièren kaltaista lahjakkuutta ei yksinkertaisesti voi ohittaa.
Jos ja kun Lafrenière vetää Rangers-lippalakin päähänsä, on Rangers-hyökkäys tulevalla kaudella yksi liigan mielenkiintoisimmista: Artemi Panarin, Mika Zibanejad, Chris Kreider, Kaapo Kakko, Filip Chytil ja lisäyksenä Lafrenière.
Lafrenièren matka kohti Madison Square Gardenia käynnistyi Saint-Estauchen pihateiltä, jossa pikkupojat pelaavat rullakiekkoa ja kuvittelevat olevansa Maurice Richard. Tiistain varaustilaisuus on välietappi matkalla kohti suurempi saavutuksia ja unelmia.