Lyhyestä virsi kaunis. Kanada pelasi viisi minuuttia, iski kolme osumaa ja jäi odottelemaan finaalia.

Loppulukemat olivat tylysti 5–0 Kanadalle. Ruma syväkyykky Suomelta. Mutta ei Suomen tappio ollut yllätys: pelaajamateriaali on heikompi, eikä pelitapa ole tuonut kilpailuetua tässä turnauksessa.

Nuorten Leijonien välierässä oli kaksi tärkeää opetusta. Ensinnäkin pelitavan vahvuus mitataan kovassa painetilanteessa. Toinen, ehkä tärkeämpi, on se, että ei ole yhdentekevää, miten alkusarjasta rallatellaan jatkoon.

Kanadan suunnitelma välierässä oli erinomainen. Siellä oli katsottu tarkkaan Suomen ja Yhdysvaltojen puolivälierä sekä Suomen alkulohko-ottelut. Oli tehty havainto: Suomen pelaaminen kiekollisena, etenkin paineen alla, ei ole vakuuttanut missään vaiheessa.

Lopputulema oli se, että iskun paikka löytyi paineistamalla kovaa Suomen puolustajia. Yhdysvallat yritti trapilla sekoittaa Suomea, mutta epäonnistui, kun Suomen rakenne kesti tuossa kevyemmässä paineessa.

Kanada valitsi prässin ja vaali sitä laadukkaan hyökkäämisen jatkumona. Suomen pelaamisen rakenne, kiekkokontrolli ja kyky rytmittää joutuivat tositestiin kovassa paineessa. Suomi selviytyi testistä heikosti – tai ei oikeastaan edes selvinnyt.

Paluu menneisyyteen

Raimo Helmisen Nuoret Leijonat oli paluu kymmenen vuoden taakse. Silloin Suomi lähinnä yritti selviytyä otteluissa Pohjois-Amerikan joukkueita vastaan. Jatkoajan Riku Isokoski kirjoittikin mainiosti muutoksesta, joka on tapahtunut vuodesta 2014 lähtien.

On ymmärrettävä tausta. Miksi vaikkapa viime vuonna Jussi Ahokkaan Nuoret Leijonat voitti Kanadan puolivälierässä. Kirjoitin tuolloin analyysissani seuraavaa:

"Ensimmäinen viisiminuuttinen näytti Suomen pelin suunnan: Suomi oli tullut pelaamaan vahvuuksillaan Kanadaa vastaan, eikä nöyristelemään ja pelaamaan altavastaajalätkää. Se, että lähtee haastamaan Kanadaa tämän kotihallissa kiekkokontrollilla, on jo itsessään kova suoritus Jussi Ahokkaan Nuorilta Leijonilta.

Suomi kontrolloi kiekkoa tasaviisikoin maltillisesti ja rauhallisesti. Pelistä huokui varmuus ja päämäärätietoisuus. Kanadan pelaamisesta otettiin vauhti pois, ja Suomi pysyi pelin päällä."

Lähtökohtaisesti yksilötasolla taitavampia ja nopeampia vastustajia vastaan on pystytty ottamaan kontrolli pelivälineestä rytmittämällä pelaamista nokkelasti. Tämä yksinkertainen konsti on ollut olennainen osa Nuorten Leijonien menestystä viime vuosina etenkin muita lajin suurmaita vastaan. On ollut keinot purkaa vastustajan paine, vaihtaa kiekon kanssa ja hyökätä laadukkaasti tiiviin viisikon säestyksellä.

Täyteen pumpattu Kanada puhkoi Suomen

Eroavaisuus viime vuoden ja eilisen Kanada-mittelöissä on huomattava.

Katsoin tarkasti useampaan otteeseen Suomi–Kanada-välierän ensimmäiset viisi minuuttia. Siellä ei ollut häivähdystäkään pelaamisesta, jollaisella Suomi on Kanadaa nokittanut viime vuosina. Ei häivähdystäkään.

Jaksan ihmetellä, miksi sitä nerokasta ajatusta ei hyödynnetty myös nyt. Vaikka se on aiemminkin toiminut. Toki alkulohko ei juurikaan antanut edes viitteitä, että kiekkokontrolli olisi tuon Suomen vahvuus. Nuorten Leijonien MM-prosessin virheet on tehty kauan ennen välierää.

Kanada oli pumpannut itsensä täyteen energiaa ja voitontahtoa. Siitä kuuluu ansio heidän valmistautumiselleen.

Ensimmäisen kahden minuutin aikana Suomi menetti viisi kertaa kiekon. Viisi!

Vaikka vaahteralehtipaidat hönkivät päälle kovalla sykkeellä, se ei tarkoita, etteikö Suomelle olisi avautunut paikkoja hidastaa kiekkokontrollilla. Sellainen tupsahti eteen Lassi Thomsonille jo ensimmäisen vaihdon jälkeen, noin 40 sekunnin kohdalla.

Thomson teki päättäväisenä valinnan, ei edes vilkaissut toista. Hän rykäisi kiekon plekseistä ulos keskialueelle. Kanada pääsi ilmaiseksi kiekkoon ja vyöryttämään uutta hyökkäystä. Uskallan väittää, että jos tuossa tilanteessa Thomson olisi valinnut kiekkokontrolliteon, Suomi olisi vaihtanut uuden viisikon ja viivelähtö olisi vyörynyt Kanadan päätyyn. Kanadan rynnistys olisi saatu melkolailla poikki. Peli syntyy ja muokkautuu pienistä ratkaisuista.

Thomsonilla on Suomen kapteenina ja yhtenä pelitapaesimerkkinä eittämättä vaikutus siihen, miten joukkue pelaa. Ja samoin hänen ratkaisuistaan eittämättä näkee, miten joukkue on ohjeistettu pelaamaan. Hänelle tuli pian toinenkin mahdollisuus hidastaa ottelun tempoa. Silloin hän päätti yrittää pitkää pystysyöttöä. Kiekko jäi matkalle, vastahyökkäys ja kiekko Suomen maaliin.

Ensimmäisen kahden minuutin aikana Suomi menetti kiekon viisi kertaa. Viisi!

Karmaiseva alku osoitti, että Suomi tuli vain selviytymään. Ei ollut yhden yhtä kiekkokontrollitekoa tai edes pyrkimyksiä sellaisiin. Nostan vielä kerran esiin sen, että ero vuodentakaiseen Kanada-otteluun ja sen peli-ilmeeseen oli valtava.

Kaiken päälle Suomi kuitenkin yritti Helmisen ihannoimaa eteenpäin puolustamista vastoin pelin virtausta. Kanadalle oli tarjolla avointa jäätä, kun pakit eivät uskaltaneet, ehtineet tai pystyneet pitämään tiiviinä. Hyökkääjät paineistivat, mutta puolustajat eivät nousseet mukaan. Väliin repesi iso tila Kanadalle. Klassinen joukkuepallopelivirhe. Homma oli omaan jalkaan ampumista.

Puolustusalueen puolustuspelaamisen epätäsmällinen organisointi ja tarvittavan vaatimustason puute olivat ilmiselviä. Kanadan avausmaalissa Lenni Killinen seisoi tumput suorana, eikä muukaan viisikko erityisen vakuuttavasti alueita täyttänyt. Kanadan kolmatta maalia edeltäneet tapahtumat olivat nekin yhtä sekasortoa, jossa Killinen lähti hakemaan täysin väärään aikaan mailaa ja Matias Maccelli puolusti liukuen ja luovutti yksi vastaan yksi -tilanteensa.

Justus Annusellekaan ei sattunut paras päivänsä, joten mittelö oli sangen nopeasti taputeltu. Ensimmäisen viiden minuutin jälkeen Kanada lähinnä odotteli loppusummeria. Se puolusti fiksusti keskialuetta, vältti prässäämistä ja sulki keskustan myös puolustusalueellaan. Muu ei heille kannattanutkaan, onhan finaali jo sunnuntaina.

Alkulohkon rallattelu osui omaan nilkkaan

Opetus numero yksi: pelitavan vahvuus mitataan kovassa paineessa. Kovassa paineessa, tempossa ja pelinopeudessa pelin on tultava selkäytimestä. Jos viisikkopelaamisen konseptit ovat pelaajilla hallussa, he pystyvät vaikeissakin oloissa pelaamaan laadukaasti viisikkotasolla.

Kanadaa vastaan Suomi joutui kovaan paineeseen heti alussa. Suomella petti erityisesti puolustusalueen puolustuspelaaminen ja puolustusalueen hyökkäyspelaaminen. Pelaajien valinnat sekä pelin rakenteet ja organisointi osoittivat puutteellisuutensa. 

alkulohkossa pelaamista valmistetaan näitä painepelejä varten.

Opetus numero kaksi: se, miten pelataan alkulohko, ei ole yhdentekevää. Alkulohkossa valmistaudutaan tulevaan. Nyt Suomen pelaaminen ei ollut riittävän valmista, kun vastassa oli ahnas Kanada.

Suomi vain rallatteli alkulohkonsa läpi, pitkiä vaihtoja liukuen. Oli yllättävän vähän edes väläyksiä yhteistyönjääkiekosta. Ruotsi-tappion jälkeen olisi olettanut herätystä, mutta niin ei toimittu. Siten ei joukkue ei saanut riittäviä kokemuksia tiiviistä puolustusalueen pelaamisesta, avaamisesta paineen alla, keskialueen puolustamisesta ja niin edelleen. Pelattiin yksilövetoisesti vähän miten sattuu.

Yhdysvaltoja vastaan tapahtui kyllä ryhtiliike, mutta se tuli liian myöhään. Vaikka yhteistyön pelaamisen ja Meidän pelin identiteetti olisikin Leijonapolun läpäisseillä Liiga-pelaajilla jossain selkäytimessä, tarvitaan silti riittävä määrä yhteisiä kokemuksia ja korkeaa vaatimustasoa, jotta nämä asiat toteutuvat sujuvasti kovissa paikoissa. Asia on harjoituksellinen ja pedagoginen. Valmennuksellinen.

Suomen koko MM-projekti valmennuksellinen prosessi oli kypsymätön, organisoimaton ja löyhä. MM-kisoissa muista huippumaista selkeästi heikkolaatuisempi pelaajisto ei paikannut asiaa. Siksi Suomi on pelannut turnauksessa ennen pronssiottelua yhden hyvän ottelun ja teki siinäkin vain yhden maalin.

Muokattu 5.1.2020 kello 10.48: Otsikkoa muokattu.