Muutama vuosi sitten kiekkomaailmassa kuohui, kun vuoden 1986 ykkösvaraus ja kauteen 2000–01 uransa lopettanut Joe Murphy löydettiin vaeltelemassa kodittomana pitkin pikkukaupunki Kenoran katuja – seurasi uutisia, haastatteluja ja jopa videodokumentti.
Loppuvuodesta 2020 Murphyn käänteisiin perehtynyt TSN:n tutkiva journalisti Rick Westhead julkaisi kirjan ”Finding Murph: How Joe Murphy Went From Winning a Championship to Living Homeless in the Bush”, jossa entisen supertähden ja Stanley Cup -voittajan tarina pengotaan viimeisiä kiviä myöden.
NHL-uran aikana päähän kohdistuneet iskut, epäillyt mielenterveysongelmat, päihde- ja muut riippuvuudet sekä muut elämänhallinnan ongelmat saavat tilaa Murphyn tarinassa, mutta samat haasteet ovat koskettaneet lukuisia muitakin NHL-pelaajia, joten kirjan fokus siirtyy NHL:n vastuuseen – tai sen välttelyyn – pelaajistaan.
Arviota varten toimittaja kuunteli teoksen äänikirjana.
Poikkeuksellinen pelaaja, poikkeuksellinen tarina
1980-luvun NHL:ää dominoivat ilmiömäiset supertähdet Wayne Gretzky ja Mario Lemieux, mutta Murphyä verrataan kirjassa toistuvasti pelikäsitykseltään Gretzkyyn ja kuvataan tuon aikakauden yhdeksi nopeimmista luistelijoista. Murphy oli myös ensimmäinen Yhdysvaltain yliopistosarjasta varaustilaisuuden ensimmäisenä valittu pelaaja.
Murphyn asenne ja työmoraali eivät NHL-uran ensivuosina olleet samalla tasolla lahjakkuuden kanssa, mikä johti vaikeuksiin hänet varanneen Detroit Red Wingsin kanssa. Reilut kolme vuotta Red Wings -organisaatiossa sujuivat enimmäkseen AHL:ssä – Murphy ei ollut tyytyväinen rooliinsa eikä kohteluunsa, ja seurajohto sekä media alkoivat pitää ykkösvarausta floppina.
Siirto Edmonton Oilersiin kaudella 1989–90 kuitenkin käänsi Murphyn uran suunnan. Kevät päättyi mestaruuteen, ja peli-ilonsa löytänyt hyökkääjä iski 22 pudotuspeliottelussa 6+8, kun 62 runkosarjapeliä Oilers-paidassa oli tuottanut 25 pistettä.
Unohdetun NHL-tähden nostaminen valokeilaan ja saattaminen avun piiriin on jo kulttuuriteko sinänsä, mutta vahvimmillaan "Finding Murph" on osoittaessaan sormella NHL:n virheitä ja heiluttamalla toisella kädellä todistenippua.
Murphystä kasvoi Oilersille kärkihyökkääjä, ja palkkojen tultua julkisiksi Murphyn ja muiden tähtien ansiot lähtivät jyrkkään nousuun.
Ensimmäinen kokonainen Oilers-kausi 1990–91 kuitenkin muutti Murphyn koko elämän suuntaa, kun entinen seurakaveri Red Wings -vuosilta Shawn Burr taklasi hänet rajusti laitaan. Murphy löi päänsä, mutta pelasi ottelun loppuun, kuten tuolloin oli tapana.
Kuvaavaa Murphyn tilassa taklauksen jälkeen oli, että päästessään myöhemmin samassa pelissä läpiajoon taitava hyökkääjä laukoi kiekon kulmaan eikä maalia kohti, koska ”näkökentässä oli useita maaleja”.
Päävamma ei jäänyt uran ainoaksi, ja haitallisia lieveilmiöitäkin alkoi kasaantua. Murphyn käytös muuttui impulsiivisemmaksi, hän oli selvästi aiempaa ärtyneempi ja alkoi käyttää päihteitä enenevissä määrin – kannabiksen käytöstä kirjassa tosin oli maininta jo nuoruusvuosilta.
Erityisesti rahankäytössä Murphyllä oli isoja ongelmia: paitsi, että hän teki impulsiivisesti kalliita ja lyhytjänteisiä ostoksia hän myös hävisi valtavan määrän rahaa esimerkiksi uhkapeleihin ja epäonnistuneisiin sijoituksiin.
Murphyn NHL-uran tienesteiksi arvioidaan noin 20 miljoonaa dollaria, eikä säästöön jäänyt mitään.
Armotonta hiillostusta NHL:n toiminnalle
Lähes saman tien saatuani kuunneltua Murphystä kertovan kirjan loppuun NHL:n komissaari Gary Bettman julkaisi päätöksensä Nazem Kadrin pelikieltovetoomukseen, jossa väitetään, ettei päätös perustu ”selvään ja vakuuttavaan todistusaineistoon”. Bettman perustelee päätöksessään todistusaineiston puolesta ja pitää kurinpitopäätöksen ennallaan.
Samasta ilmiöstä on kyse myös ”Finding Murph” -kirjassa. Westhead käy läpi kymmeniä NHL:n päävammatapauksia 60-luvulta alkaen, muiden lajien vastaavia löydöksiä samassa mittakaavassa ja täydentää pääosumien ja pitkäkestoisten aivovammojen yhteyden puolesta puhuvaa todistusaineistoaan lukuisilla neurologien ja muiden asiantuntijoiden lausunnoilla.
Tämän kaiken jatkoksi on haettu useita Bettmanin lausuntoja, joissa hän juristin ammattitaidolla ja täsmällisyydellä muotoilee, että hän ei ole saanut tietoonsa kiistatonta näyttöä, että aivovammojen ja päähän kohdistuneiden iskujen välillä olisi yhteys.
Murphyn inhimillisestä tragediasta innoituksensa saanut kirja sisältää juuri sitä selvää ja vakuuttavaa todistusaineistoa, kuinka toistuvat osumat päähän vaurioittavat aivoja rakenteellisesti ja vaikuttavat tuhoisasti ihmisen käytökseen. Kirjassa mainitaan jopa tutkimuksia, joiden löydöksissä jääkiekossa tapahtuvat iskut päähän ovat vahingollisempia kuin nyrkkeilyssä tai amerikkalaisessa jalkapallossa.
Jo näissä perustelluissa väitteissä olisi NHL:lle riittämiin hävettävää ja skandaalin ainesta, mutta vielä pöyristyttävämpiä ovat kokemukset seurojen lääkäreiden toiminnasta. Murphy muistelee nähneensä lääkärin olevan joukkueen mukana pelissä ensimmäistä kertaa viimeisenä vuotenaan Washington Capitalsissa.
Lisäksi Westhead oli saanut haastateltua omalla nimellään entistä Toronto Maple Leafsin lääkäriä, jonka työsuhde oli päätetty äkillisesti ja kertomatta syytä, kun kyseinen lääkäri oli halunnut tehdä parannuksia pelaajien turvallisuuteen.
Miljardibisnestä pyörittävän NHL:n toimet päävammojen ennaltaehkäisemiseksi ja paremman hoidon järjestämiseksi ovat ristiriitaisia ja epäselviä: kurinpidon ratkaisuissa ei ole logiikkaa, ja komissaari Bettman ei huomioi asiantuntijalausuntoja.
Vuosia kadulla asunut ja päihde- sekä mielenterveysongelmista kärsinyt Murphy sen sijaan osaa nimetä yksinkertaiset ja konkreettiset keinot pelaajien turvallisuuden parantamiseksi: aivovammatutkimuksen rahoittaminen, sanktiot seuroille, jotka eivät noudata sopimusta neurologisista lähtötasotesteistä ja ulkopuoliset neurologit päättämään seurojen lääkäreiden sijaan pelaajan paluusta jäälle aivotärähdyksen jälkeen.
Murphyn inhimillisestä tragediasta innoituksensa saanut kirja sisältää juuri sitä selvää ja vakuuttavaa todistusaineistoa, kuinka toistuvat osumat päähän vaurioittavat aivoja rakenteellisesti ja vaikuttavat tuhoisasti ihmisen käytökseen.
Uuvuttava mutta palkitseva kirja
Murphyn tarina kaikkine käänteineen olisi ollut itsessään riittävä kirjaksi – itse asiassa esimerkiksi Murphyn läheisten näkökulma jää muutoin laajassa kirjassa ällistyttävän vähäiseksi. ”Yksittäisestä yleiseksi” on toimiva periaate, ja tutkivan journalistin pedanttisuudella Westhead on kerännyt kirjaansa valtavasti materiaalia, jolle kaikelle on sinänsä paikkansa.
Ongelmana on kuitenkin infoähky ja monen kiinnostavan nyanssin hukkuminen isoon kokonaisuuteen.
Varsinkin kuunneltuna faktoja, kuten vuosilukuja ja nimiä, vyöryy tajuntaan jopa liiallisesti. Lisäksi Murphyn näkökulmasta tapahtumia käydään läpi vahvasti tunne edellä: uran alkuvuosia leimaa turhautuminen ja jonkinlainen ulkopuolisuuden tunne, myöhemmin kuvioon tulevat päihteet, kivut, sekavuus ja hyvin toisenlainen ulkopuolisuus.
Yleistä NHL-historiaa kirjassa on valtaisasti, ja eritoten Murphyn ura perataan läpi tiheällä kammalla – haastateltujen joukossa on lukuisia entisiä valmentajia ja pelikavereita. Olen seurannut aivotärähdys- ja CTE-uutisointia mielestäni kattavasti, mutta kirjaan oli kaivettu sekä vanhoja että tuoreempia esimerkkejä, jotka eivät olleet tulleet aiemmin vastaan.
Unohdetun NHL-tähden nostaminen valokeilaan ja saattaminen avun piiriin on jo kulttuuriteko sinänsä, mutta vahvimmillaan ”Finding Murph” on osoittaessaan sormella NHL:n virheitä ja heiluttamalla toisella kädellä todistenippua.
Mitä laajemmalle kirjaan koottu tieto leviää, sitä vaikeampi NHL:n on kiistää päähän kohdistuneiden iskujen vahingollisuutta.
”Finding Murph: How Joe Murphy Went From Winning a Championship to Living Homeless in the Bush” on tilattavissa fyysisenä kirjana esimerkiksi Suomalaisen ja Amazonin valikoimista ja löytyy äänikirjana ainakin BookBeat- ja Nextory-palveluista.
Rick Westhead (2020): ”Finding Murph: How Joe Murphy Went From Winning a Championship to Living Homeless in the Bush”. HarperCollins Publishers. 10t32min.