Etelä-Koreaa vastaan neljännesvälierässä Leijonat rytmitti peliään viivelähdöin, tosin erittäin huonolla menestyksellä, mutta Kanadaa vastaan oli varastosta kaivettu jälleen uusi pelisuunnitelma.

Kanadan vauhtiin pyrittiin vastaamaan vauhdilla. Pelaamista ei juurikaan hidastettu kiekkokontrolliteoin ja viivelähdöin. Ainoastaan trapin avulla Suomi sai vietyä Kanadalta terävintä vauhtia pois.

Itse asiassa Kanada oli se osapuoli, joka rytmitti pelaamistaan monipuolisemmin ja laadukkaammin kuin pystyyn puskenut Suomi.

Muutama palautus ja pakki−pakki−pakki-lähtö Suomelta nähtiin, mutta pelaajia oli ohjeistettu, että maalin takana käydään korkeintaan kääntymässä. Kanada sen sijaan pelasi pitkiäkin viivelähtöjä ja sai siten pelin virtausta itselleen.

Leijonilta puuttuivat sekä rakenne että rytmi. Ensimmäisen erän aikana Leijonat pääsi hyökkäysalueelle kiekon kanssa ainoastaan viisi kertaa. Päätykiekolla tultiin peräti 14 kertaa.

Paineen alla pelaaminen ei tuottanut isompia ongelmia, kuten kiekonmenetyksiä, mutta kovin jouhevaa kiekollinen peli ei ollut.

pelaajia oli ohjeistettu, että maalin takana käydään korkeintaan kääntymässä.

Syöttöyritykset valuivat usein sekaviksi siirtokiekoiksi keskialueelle ja joutuipa Suomi monesti ihan vain roiskaisemaan kiekon pois omista.

Puutteellisen hyökkäyspelin Suomi ei ehtinyt prässäämään vaan vetäytyi kerta toisena jälkeen keskialueelle trapiin.

Toinen erä meni muutamaa välähdystä lukuunottamatta Kanadalle. Leijonilla oli vain 12 hyökkäyssiniviivan ylitystä koko erän aikana, mikä kertoo hyökkäyspelin vähyydestä.

Omissa jouduttiin heittämään siirtokiekkoja keskialueelle. Leijonat puolusti sitkeästi, mutta kiekonhallinta pysyi edelleen Kanadalla Suomen tukkiessa keskialueen 1-4-trapilla.

Päätöserässä nähtiin vihdoin rohkeaa hyökkäyspeliä Leijonilta, kun Kanada oli johtoasemassa. Tosin epätoivo paistoi jo siinä vaiheessa pelaajista läpi.

Silti Leijonat loi oikeastaan parhaat paikkansa, kun puolustajat tukivat aktiivisesti hyökkäyksiä.

Hyökkäykset tyssäsivät kiekonmenetyksiin

Siniviivatilastot olivat Leijonilla heikoimmat juuri turnauksen kovimmassa ja tärkeimmässä pelissä. Keskialueen kiekonmenetykset olivat jatkuva riesa, ja ne selittyvät Leijonien väkinäisellä hyökkäyspelillä. Peliä puskettiin ylöspäin, jolloin osa repaileisista hyökkäyksistä jäi keskialueelle.

Jatkuvat kiekonmenetykset käänsivät armotta viisikkopeliä Kanadan eduksi.

Kaikissa aiemmissa otteluissaan Leijonien kiekollinen pelaaminen tuotti sille enemmän kontrolloituja hyökkäyssiniviivan ylityksiä kuin siirtokiekkoja. Ensimmäistä kertaa Leijonat joutui latomaan enemmän päätykiekkoja, ja kontrolloidut hyökkäyssiniviivan ylitykset jäivät lopulta 26:een.

Siirtokiekkojen määrä oman siniviivan päällä oli suhteellisen iso erityisesti kahdessa ensimmäisessä erässä. Kanadan vahvojen pyöritysten jälkeen Suomi joutui luopumaan kiekosta roiskaisemalla sen keskialueelle.