Liigakausi 2015-16 huipentuu HIFK:n ja Tapparan finaalisarjaan. Paikallistoimittajat valitsivat molempien hyökkäyksistä merkittävimmät taisteluparit. Helsingin toimitusta edustaa Sami Iilomo ja Tampereen toimitusta Juha Oinonen.
Kiekolliset kapellimestarit: Teemu Ramstedt − Kristian Kuusela
Finaalisarjan voi ratkaista se, kumpi kultakypäristä pääsee paremmin pelaamaan omilla vahvuuksillaan − tai pystytään tehokkaammin puolustamaan pois tilanteista.
Iilomo:
Runkosarjan pistepörssin ykkönen ja kolmonen ovat myös pudotuspeleissä ykkönen ja kolmonen, osat ovat vain vaihtuneet. Runkosarjassa valtikan vei Kuusela, mutta pudotuspeleissä Ramstedt on toistaiseksi piikkipaikalla.
Sekä Ramstedt että Kuusela johtavat oman joukkueensa kiekollista peliä, mutta eroja löytyy pelillisten asioiden lisäksi myös historiasta. Ramstedtilla on tilillään Suomen mestaruus HIFK:n paidassa keväältä 2011, mutta pudotuspelejä kertyi tilille vain yksi. Ylipäätään finaalipelit ovat jääneet helsinkiläsellä haaveeksi junioriuran jälkeen.
Kuusela puolestaan pelaa jo kuudetta kertaa Liigan finaaleissa. Kotimaan kentillä 33-vuotias hyökkääjä on päässyt maistelemaan mestaruutta vasta kertaalleen, mutta lisäksi palkintokaappia koristaa SHL:n mestaruus keväältä 2007, jolloin Kuusela ampui ratkaisevan finaalin voittomaalin. Kokemuksen tuoma etu on Kuuselan puolella, mutta HIFK pelaajineen on ehtinyt jo tällä kaudella kirjoittamaan historiaa uudelleen.
Oinonen:
Molemmat taiturit ovat joukkueidensa kiekollisen pelin ja ylivoiman kannalta äärimmäisen tärkeitä. Erityisesti Ramstedt on esitellyt osaamistaan näyttävillä maaleilla ja syötöillä. Kuusela joutui jättämään yhden ottelun sivuun vatsataudin vuoksi, mikä on hieman laskenut kultakypärän pelin tasoa.
Perjantaina kun kiekko putoaa jäähän, ovat molemmat varmasti täydessä iskussa − sekä fyysisesti että psyykkisesti. Kaksikosta Kuusela on parempi viimeistelijä, mutta aika herkästi Tappara-tähtikin hakee syöttöä. Kiekollisen johtajuuden ja ylivoimavastuun lisäksi molemmat taiturit pelaavat myös alivoimaa, Kuusela jonkin verran Ramstedtia enemmän.
Finaalisarjan voi ratkaista se, kumpi kultakypäristä pääsee paremmin pelaamaan omilla vahvuuksillaan − tai pystytään tehokkaammin puolustamaan pois tilanteista.
Maagiset maalitykit: Tomas Zaborsky − Patrik Laine
Oinonen:
Runkosarjassa Zaborsky voitti tämän kaksintaistelun, mutta pudotuspeleissä 17-vuotias Laine on noussut parhaaksi maalintekijäksi ja Kuuselan ohella Tapparan tärkeimmäksi hyökkääjäksi. Kokonaismaalimäärä kahdeksan osumaa 12 pelissä on jo sinällään vakuuttava, mutta vielä oleellisempaa on Laineen onnistuminen nimen omaan kaikkein tärkeimmillä hetkillä.
Slovakkihyökkääjä ei urallaan ole pudotuspeleissä ollut parhaimmillaan, poikkeuksena viime kevään piste per peli -tahti. Zaborsky on kuitenkin niin ilmiömäinen maalintekijä, että pystyy oikeaan vireeseen päästessään ratkaisemaan paitsi yksittäisiä otteluita myös koko finaalisarjan.
Laine on jo todistanut ratkaisijankykynsä sekä välierissä että Kärppiä vastaan että nuorten MM-kisoissa, jossa superlupaus iski kolmessa pudotuspeliottelussa yhtä monta maalia. Jos Laine löytää finaaleihin saman maalivireen, mitä nähtiin välierissä, on Petri Variksen pudotuspelien maaliennätys vaarassa. Variksen ennätys toki syntyi vähemmillä otteluilla.
Iilomo:
Laineen nimi on ollut kiekkokansan huulilla läpi kevään ja miehen aikaansaannokset ovat nostaneet nuorukaisen jo tässä vaiheessa yhdeksi kevään sankareista.
Ailahtelevasti koko HIFK-aikansa pelannut Zaborsky puolestaan on ollut pudotuspeleissä kaukana parhaastaan. Kaksi maalia 12 ottelussa on liian heikko saldo maalintekijäksi palkatulta pelaajalta. Positiivisena puolena täytyy sanoa, että tilanteita on kyllä tullut, mutta viimeistelystä puuttuu terä. Kahteen otteeseen mies on jo näyttänyt pudottavan henkistä taakkaa, mutta lopullinen tyrmäysisku hartioilla majailevalle apinalle on jäänyt antamatta.
Toki Zaborskylla on myös muita joukkuetta hyödyntäviä avuja, eikä slovakki ole enää niin yksipuolinen maalintekijä, kuin vielä muutama kausi sitten. Parempaan pitää kuitenkin yltää, jotta hyökkääjä saisi puhtaat paperit tämän kevään suorituksestaan.
Kahden suunnan raatajat: Corey Elkins − Jani Lajunen
Elkinsin tai Lajusen ollessa vierellä laitahyökkääjät uskaltavat suorittaa omilla vahvuuksillaan tietäen, ettei vastustaja ole ensimmäisestä kiekonmenetyksestä ylivoimahyökkäyksessä.
Iilomo:
Kun keväisin pelaajien, valmentajien ja muun kiekkokansan puheissa esiintyy mystiset pienet marginaalit, yhtäläisyysviivan voi vetää monilta osin tähän kaksikkoon.
Aloitukset, nöyrä oman pään pelaaminen ja uhrautuminen joukkueen puolesta ovat kevään merkkejä. Elkinsin ja Lajusen nousua myös pisteiden valossa ei voi pitää yllättävänä, vaikka kumpikaan ei kuulu kentän taitavimpiin pelaajiin.
Kaksikon kohdalla merkittävintä ei kuitenkaan ole se, mitä he tekevät, vaan mitä heidän ketjukaverinsa tekevät. Sille nimittäin on syynsä, että kaksikko pelaa finaalijoukkueissa suuressa roolissa kirkkaimpia tähtiä heikommalla pistetuotannolla.
Elkinsin tai Lajusen ollessa vierellä laitahyökkääjät uskaltavat suorittaa omilla vahvuuksillaan tietäen, ettei vastustaja ole ensimmäisestä kiekonmenetyksestä ylivoimahyökkäyksessä.
Oinonen:
Sekä Elkins että Lajunen ovat pelaajia, jotka voi laittaa mihin rooliin tahansa ja aina saa laatua. Lajunen on kaksikosta saanut enemmän peliaikaa ja on Tapparalle korvaamattomampi pelaaja kuin Elkins HIFK:lle. Lajunen on saanut Tappara-pelaajista toiseksi eniten peliaikaa ja on koko pudotuspelien ahkerin aloittaja.
Elkins on aloitusmäärissä heti Lajusen perässä, mutta peliaikaa yhdysvaltalainen on saanut keskimäärin yli kolme minuuttia vähemmän ottelua kohti. Elkins on joka tapauksessa helsinkiläisille todella tärkeä pelaaja, nimen omaan monipuolisuutensa vuoksi.
Pisteitä Elkins ja Lajunen ovat tehneet saman verran, mutta kummankaan arvoa joukkueelle ei voi mitata pelkillä tehoilla. Aloitukset, puolustaminen ja kamppailupelaaminen ovat näiden luottohyökkääjien vahvuusalueita.
Maalinedustan maestrot: Arttu Luttinen − Veli-Matti Savinainen
Oinonen:
Luttinen on maalineduspelaajana parhaimmistoa paitsi nykykiekkoilijoista myös kautta aikojen. Kokenut HIFK-laituri ei ole jättikokoinen, vaan voimakas ja ennen kaikkea oikea-aikainen. Tappara-puolustuksen pitää reagoida nopeasti ja jämäkästi, kun Luttinen asettuu Karhusen eteen.
Savinainen on ollut Luttiseen verrattuna tehottomampi sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä, mutta oleellista onkin, että Savinainen on pudotuspeleissä nostanut pelinsä tasoa ja ollut todella näkyvä ja aktiivinen − nimen omaan maalin edessä.
Luttisesta poiketen Savinainen erikoistuu maalin edessä myös vastustajan ärsyttämiseen. Savinaisella on myös kokemusta tärkeistä maaleista, joita odotetaankin tällä kertaa Tapparan hyväksi.
Iilomo:
Kuten sanoit, miesten vahvuusalueet ovat erilaiset. Savinainen liikkuu terävämmin ja pystyy sitä kautta irtokiekkojen ronkkimisen lisäksi tarjoamaan nopeammin paineen vastustajan puolustukselle. Vaikka kumpikin pelaa tärkeässä roolissa, tasakentällisin Juhani Jasun kanssa vastustajien kärkimiehiä pimentävää Savinaista peluutetaan enemmän kuin Luttista.
Luttinen on monipuolistunut viime vuosien aikana. Aiemmin suoraviivaisesti kohti maalia pelannut ja enimmäkseen maskipelaamiseen keskittynyt HIFK-kapteeni rytmittää peliä paremmin kuin ennen. Kehitys on nähtävillä varsinkin ylivoimalla, kun neliön keskellä on pelaaja, jonka kautta voi pelata kiekon tilanteen jatkamiseksi.
Lisäksi Luttinen pystyy laukomaan neliön keskeltä nopeasti myös "väärältä" puolelta, eikä vain kätisyyksien salliessa suoraan syötöstä.