Maanantain iltapäiväpelejä lukuun ottamatta kaikilla joukkueilla on MM-kisojen alkulohkoissa enää yksi ottelu pelaamatta. Varsinkin A-lohkon lähes historiallisten ristiinpelaamisten myötä vain yksi maa, Kazakstan, on varmistanut sijoituksensa. Kazakit putoavat ensi kevääksi 1A-divisioonaan.
Kazakstanin lisäksi Unkari ja Valko-Venäjä kamppailevat tiukasti putoamista vastaan B-lohkossa. Kaikilla muilla mailla on vielä vähintäänkin teoreettiset saumat pudotuspeleihin jäljellä.
Suomi pelaa lohkovoitosta ja helpommasta puolivälierästä
Suomen tilanne B-lohkossa on selvä. Kanada voittanee Ranskan maanantain iltapäiväottelussa kolmen pisteen arvoisesti, joten se lähtee hyvin suurella todennäköisyydellä tasapisteistä alkulohkon päätösotteluun Leijonia vastaan tiistaina.
Ottelun panos on selvä: voittaja voittaa lohkon. Pelkästään mainetta ja kunniaa ei lohkovoitosta ole kuitenkaan luvassa, vaan voittaja saa eteensä pudotuspelivaiheessa myös huomattavasti helpomman jatko-ohjelman.
B-lohkon voittaja, eli Suomi tai Kanada, saa puolivälierissä vastaansa kiharaisen A-lohkon neljänneksi sijoittuneen maan, eli Sveitsin, Tanskan, Latvian tai Norjan. Kakkoseksi jääneen maan kohtalona on kohdata Ruotsi tai Venäjä, joten voitolla vastus helpottuu huomattavasti.
Saksa käytännössä jo jatkossa
B-lohkon sijat kolme ja neljä ovat vielä ratkaisematta. Teoriassa jatkoon voi mennä lähes mikä tahansa kombinaatio Saksasta, Yhdysvalloista, Slovakista ja Ranskasta. Käytännössä Saksan jatkopaikka on kuitenkin sinettiä vaille varma.
Germaanien päätösottelu pelataan Pietarin iltapelinä maanantaina. Vastassa on Unkari, ja Saksalle riittää ottelusta kaksi pistettä varmistaakseen teoreettisestikin paikkansa pudotuspeleihin.
Käytännössä ainoa Saksan jatkopaikkaa uhkaava maa on kuitenkin Ranska, joka tarvitsisi kaakkoisnaapureitaan uhatakseen apuja sekä maanantain iltapäivävastustajaltaan Kanadalta että Unkarilta.
Todennäköisesti Saksa kuitenkin onnistuu punnertamaan voiton Unkarista, mikä tarkoittaisi heille lohkon kolmatta sijaa.
Slovakia yhden oljenkorren varassa
Jos on B-lohkon kolmas jatkopaikka käytännössä jo Saksan, ovat neljännen paikan kimpussa vielä sekä Yhdysvallat että Slovakia. Myös aiemmin mainittu Ranska on teoriassa kamppailussa mukana, mutta se vaatisi pisteitä Kanadalta, mikä taitaa osoittautua ranskalaisille liian kovaksi haasteeksi.
Yhdysvallat ja Slovakia pelaavat keskinäisen ottelunsa tiistaina. Slovakia on kolme pistettä jenkkejä perässä, mikä tarkoittaa sitä, että slovakkien pitää ottaa ottelusta kolmen pisteen voitto edetäkseen puolivälieriin.
Valko-Venäjä veitsi kurkulla
B-lohkon putoamiskamppailussa 1A-divisioonan uhan alla ovat Unkari ja Valko-Venäjä. Joukkueet ovat ennen päätöskierrosta molemmat kolmessa pisteessä.
Unkarilla on jäljellä ottelu Saksaa vastaan, Valko-Venäjä kohtaa Ranskan. Kupletin juoni on yksinkertainen: enemmän pisteitä päätöskierrokselta pelannut joukkue jatkaa pääsarjassa. Tasatilanteessa Valko-Venäjä putoaa ensimmäisen kerran 12 vuoteen.
A-lohkossa kaikki auki
Moskovassa pelattavassa A-lohkossa ei ole lyöty vielä lukkoon kuin Kazakstanin putoaminen pääsarjatasolta. Sekä kolmen ensimmäisen joukkueen keskinäiset sijoitukset että neljännen jatkopaikan kaappaava joukkue ovat vielä täysin auki.
Tšekillä ja Ruotsilla on molemmilla jäljellä yksi ottelu. Venäjällä kaksi. Tšekki tarvitsee kolmen pisteen voiton Sveitsistä varmistaakseen lohkovoittonsa. Ruotsi ja Venäjä kohtaavat toisensa alkulohkon päätösottelussa, joten toisen ja kolmannen sijan kohtaloa saadaan jännittää aina myöhäiseen tiistai-iltaan asti.
Neljäs sija neljän kauppa
A-lohkon neljännen sijan nappaava joukkue saa vastaansa todennäköisesti Suomi-Kanada-ottelun voittajan. Neljännestä sijasta kamppailee vielä neljä maata: Sveitsi, Tanska, Latvia ja Norja.
Norja aloittaa loppukirinsä maanantain iltapäiväottelussa Venäjää vastaan. Jos vuonomaan viikingit saavat kaivettua isäntämailta pisteenkin, on heillä mahdollisuus edetä jatkoon. Jos Venäjä voittaa varsinaisella peliajalla, saavat norjalaiset haudata jatkohaaveensa.
Vahvimmilla neljännen jatkopaikkan ottajaksi on ehdottomasti Tanska. Tasapisteissä Sveitsin kanssa viimeiselle kierrokselle lähtevät juutit kohtaavat päätösottelussaan Kazakstanin. Jos tanskalaiset saavat ottelustaan enemmän pisteitä kuin Sveitsi omastaan Tšekkiä vastaan, on Tanska jatkossa. Elleivät molemmat sitten kerää pyöreä nollaa. Tällöin Latvia voi kolmen pisteen voitolla Norjasta suorittaa sisäkurviohituksen ja kiilata vielä jatkoon.