Tilastoanalyysissa pureudutaan Leijonien pelaamiseen siniviivojen kohdalla. Eräkohtaisesti on laskettu, kuinka usein Leijonat ylitti tasaviisikoin hyökkäys- ja puolustussiniviivansa kiekon kanssa ja kuinka usein turvauduttiin siirtokiekkoihin. Myös siniviivojen ylityksien yhteydessä tapahtuneet kiekonmenetykset on laskettu.

Hyvä alku tasaviisikoin – Kanadan maalit lannistivat

Suomi näytti heti alusta asti, että se ei ole tullut pelkäämään tai vetäytymään Kanadaa vastaan. Joukkueen pelirohkeus kiekollisena oli samaa tasoa kuin Norja- ja Sveitsi-otteluissa.

Itse asiassa rohkeus kostautui, kun Kanada iski avausmaalinsa. Suomi hyökkäsi neljällä pelaajalla kohti Kanadan maalia. Hyökkäysalueella menetettiin kiekko, ja Kanada käänsi nopeasti hyökkäyksen kahdella yhtä vastaan.

Kiekkoa uskallettiin kuljettaa Kanadan alueelle. Siitä hyvä esimerkki oli Atte Ohtamaan vauhdikas nousu omalta alueelta kiekon kanssa. 

Silti erässä pelattiin enemmän päätykiekkoja. Äärimmäisen vahvan luisteluvoiman ansiosta Kanada pystyi tukkimaan keskialueen, vaikka aluksi olisikin näyttänyt siltä, että pääsee siitä kiekon kanssa yli. Kanadan pelaajat antoivat painetta niin edestä, sivuilta kuin takaa, jolloin usein ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kiekon lyöminen päätyyn.

Suomi joutui jalkoihin

Toinen erä oli varsin mielenkiintoinen. Leijonat oli pahasti jaloissa ensimmäiset 15 minuuttia, mutta heräsi yhtäkkiä eloon erän lopussa.

Leijonien erän ensimmäinen pitkä hyökkäys, joka oli ennen kaikkea Julius Hongan näytöstä, tuotti Suomen kavannusmaalin. Sen jälkeen Suomi esitti muutamaan otteeseen aggressiivisia suoria hyökkäyksiään, joista yksi meinasi jälleen kääntyä Kanadalle ylivoimahyökkäykseksi.

Suomen hyökkäyspelaaminen oli erässä kokonaisuutena vähäistä. Onnistuneita hyökkäyssiniviivan ylityksiä oli 18, kun avauserässä niitä oli 25. Liian usein hyökkäykset olivat väsyneitä ja roimasti alivoimaisia, jolloin kiekko vain toimitettiin päätyyn ja mentiin vaihtoon.

Puolustusalueen puolustuspelaaminen oli vaikeuksissa Kanadan nopean kiekon liikuttelun kanssa. Iholle oli vaikea päästä. 

Vähäistä hyökkäämistä

Jälleen Suomen hyökkäyspelaaminen oli vähäistä. Hyökkäyssiniviiva ylitettiin onnistuneesti vain 16 kertaa erän aikana. Kanadan ärhäkät suorahyökkäykset loivat jälleen Suomelle vaikeuksia.

Positiivisena voi kuitenkin pitää sitä, että erän aikana kiekkokontrolli säilyi hyökkäyksissä, jolloin siniviivat pystyttiin ylittämään kiekon kanssa.

Suomen ylivoima oli kehnoa. Pelaajamateriaalin valtava ero näkyi etenkin siinä, kuinka tylysti Kanada käytti omat paikkansa ylivoimalla. Suomi sen sijaan ei pystynyt edes kahden miehen ylivoimalla luomaan kovin kummoisia maalipaikkoja.

Yhteenveto: Valmistautumista puolivälierään

Kokonaisuutena Kanada-ottelu vaikutti Leijonien osalta hieman ulospuhallukselta. Kun todellista panosta pelissä ei ollut, aktiivinen ote oli vaikea säilyttää koko ottelun ajan. Ei Kanadakaan sata lasissa pelannut.

Alku oli Leijonilta tasaviisikoin terävä. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä passiivisemmalta joukkue vaikutti. Kanada otti ohjakset käsiinsä.

Tilastojen osalta pelissä ei ollut mitään hälyttävää. Leijonat osoitti, että sen kiekollinen pelaaminen pystyy vastaamaan nyt myös kovatasoisia joukkueita vastaan. Kehitys esimerkiksi Tšekki-ottelusta on nähtävissä, sillä siinä ottelussa siirtokiekkojen ja kiekonmenetysten osuus oli suurempi kuin Kanada-kamppailussa.

Kiekkoa ei jouduttu jatkuvasti luovuttamaan vastustajalle.

Etenkin se, että puolustussiniviivan osalta siirtokiekkojen määrä oli suhteellisen pieni, on hyvä osoitus siitä, että vaikka Kanada pyöritti ja paineisti, Suomi pystyi kuitenkin kiekon riistettyään hyökkäämään. Kiekkoa ei jouduttu jatkuvasti luovuttamaan vastustajalle. Kiekonmenetyksiä tosin nähtiin omalla alueella sekä hyökkäysalueella.

Leijonat on heivannut perinteiset, hitaat viivelähdöt sivummalle. Niitä nähtiin turnauksen alussa runsaasti, mutta viime otteluissa nopeiden kontrollilähtöjen osuus on kasvanut. Siihen on tosin vaikuttanut se, että vastustajat ovat paineistaneet.

Tavoite keskialueella on entistä enemmän se, että vauhtierojen ja pelirohkeuden turvin pyritään kuljettamaan kiekko alueelle. Puolustajista Hongan kiekollinen pelaaminen on ollut loistava esimerkki kasvaneesta pelirohkeudesta. Hän on pystynyt liikkeensä ja kiekollisen taitonsa turvin viemään kerta toisensa jälkeen kiekon hyökkäysalueelle.

Nopeat kontrollilähdöt ovat tosin johtaneet aavistuksen repaleisempiin viisikoihin. Vaihto on saattanut olla vielä kesken, kun hyökkäys on alkanut vyöryä. Se taas on näkynyt hyökkäysalueen hyökkäyspelissä, jossa paine on voinut myöhässä.

HONKA ON PYSTYNYT VIEMÄÄN KIEKON HYÖKKÄYSALUEELLE.

Kanadaa vastaan yksi selkeä pelillinen epäkohta oli puolustusvalmius. Aika ajoin vaikutti siltä, että Leijonien pelirohkeus muuttui uhkarohkeudeksi.

Puolivälierässä vastaan asettuu Yhdysvallat, joka on hyvin samantapainen vastustaja kuin Kanada: luisteluvoimainen, nopea ja terävä kääntämään peliä. Ylihyökkäämistä ei saa esiintyä samassa määrin kuin Kanadaa vastaan, mutta toisaalta oma pelirohkeus on silti pystyttävä säilyttämään.