– Monen kanssa oltiin monta vuotta siinä oltu ja saatu välillä tuulettimeen tavaraa, kun ei menestytty ihan odotusten mukaan. Sitten kun se kaikki purkautui ja nautittiin yhdessä, niin se oli täysin aitoa. Vähän kliseistä ehkä puhua veljeydestä, mutta tuntui kyllä, että siinä luotiin ikuisia kontakteja, kuvasi Colorado Avalanchen maalivahtivalmentaja Jussi Parkkila tunnelmiaan Stanley Cup -voiton ratkettua.
45-vuotias Parkkila on ensimmäinen Stanley Cupin voittanut suomalaisvalmentaja, mutta hän ei aio antaa menestyksen muuttaa itseään ihmisenä.
– Hervantaan äidille vien kannun ensimmäiseksi, sieltä olen lähtenyt ja ajattelen, että ihmisen pitää muistaa, mistä on lähtöisin. Helpolla ei mestaruus tullut itsellekään, kun töyssyjä on ollut matkalla, mutta hienolta on voittaminen tuntunut.
− Ja olihan se mukavaa tehdä historiaa ja voittaa ensimmäisenä suomalaisvalmentajana Stanley Cup.
Parkkilan lisäksi NHL-mestaruuden voittivat suomalaishyökkääjät Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen.
– Lehkosella on kannu perjantaina, Rantasella lauantaina ja minä otan sunnuntaiksi. Olisin mieluummin ottanut jo torstaille, kun ei tiedä, kuinka hyvässä kunnossa kannu on näiden kahden hurjapään jäljiltä, mutta Stanley Cup on keskiviikon Ruotsissa André Burakovskylla, niin torstai olisi jäänyt vajaaksi päiväksi.
“Kun Kuemper tuli organisaatioon, kannu oli ainoa tavoite”
Parkkila on valmentanut Avalanchessa viisi kautta, ja jokaisella kaudella seura on yltänyt pudotuspeleihin. Ennen tätä kevättä matka on kuitenkin aina pysähtynyt viimeistään pudotuspelien toisella kierroksella, vaikka ennakko-odotukset ovat olleet korkeammalla.
Nyt koetun menestyksen takana oli Parkkilan mukaan myös vaikeuksia.
– Vaikka voitettiin mestaruus, niin oli ylä- ja alamäkiä. Onneksi kuitenkin Darcy Kuemper pystyi neljä voittoa torjumaan, se oli tärkeintä. Aina ei ollut maalivahtipelaamisen juhlaa, mutta Kuemper pystyi kuitenkin itsensä kokoamaan ja otti tietyissä tilanteissa tärkeitä torjuntoja, mikä antoi meille mahdollisuuden tapella voitosta.
– Reitti oli vaikea, mutta se teki myös voittamisen tunteesta paremman.
Kolme edellistä kautta Parkkilan valmennettavana oli saksalainen Philipp Grubauer, mutta viime kaudeksi Avalanche hankki uudeksi ykkösmaalivahdiksi Kuemperin.
– Kuemper oli tottunut pelaamaan todella syvällä maalilla, ja sitä meidän oli pakko lähteä muokkaamaan, vaikka kokeneen torjujan tyylin muuttamisessa on riskinsä. Se riski oli kuitenkin otettava, koska hänen torjuntatyylinsä ja sijoittumisensa eivät olisi kantaneet, kun tavoite oli mennä ihan loppuun asti.
Parkkilan valmennuksessa 195-senttinen Kuemper opetteli tulemaan maalilta vastaan esimerkiksi suorissa hyökkäyksissä ja kun vastustaja pelasi kiekon päädystä siniviivalle.
– Myös jäässä pelaamista ja reverse-pelaamista työstettiin paljon, ja hänet oli opetettu aiemmin pelaamaan eri tavalla kuin mikä oli minun näkemys. Lisäksi piti ottaa huomioon hänen ruumiinrakenteensa eli kaikkiin asentoihin hän ei yksinkertaisesti päässyt. Varsinkin reverse-pelaamisessa Kuemper otti ison kehitysaskeleen.
Kuemper oli ennen Avalancheen tuloaan pelannut yhdeksällä NHL-kaudella Minnesota Wildissa, Los Angeles Kingsissa ja Arizona Coyotesissa – Parkkilan valmennuksessa työn alle otettiin myös pelinluku ja uudenlainen tilanteisiin reagointi.
– Minun tehtäväni on helpottaa veskareiden työtä, ettei heidän tarvitsisi niin paljon tehdä asioita siellä maalinsuulla. Kauden mittaan teimme paljon eri harjoitteita ja kävimme videoita läpi.
Vaikka Parkkilan ja Kuemperin yhteistyön tuloksena Avalanche voitti mestaruuden, ei suomalaisvalmentajan mukaan yhdessä kaudessa saa prosessia valmiiksi.
– Grubauerin kanssa tehtiin kolme vuotta yhteistyötä, ja se otti aikansa saada homma toimimaan. Mestaruus jäi saamatta, mutta viimeisellä kaudella hän oli Vezina-finalisti. Kuemper on nyt Stanley Cup -voittaja, mikä on niin hänelle, minulle kuin koko organisaatiolle iso asia.
– Ja kun Kuemper tuli organisaatioon, niin kannu oli ainoa tavoite.
Finaalien aikaan Parkkila käytti valmennuksessa paljon aikaa juuri sellaisten pelitilanteiden työstämiseen, joita finaalivastustaja Tampa Bay Lightningia vastaan on odotettavissa − toistuvien kuvioiden läpikäynti videolta ja jääharjoittelussa helpotti maalivahdin torjuntatyöskentelyä.
– Tiedettiin, että vastassa oli maailman paras maalivahti Andrei Vasilevski, mutta ei lähdetty Kuemperia häneen vertaamaan, vaan keskityttiin omaan suoritukseen. Liikaa ei kuitenkaan pidä valmentaa eikä hinkata jäällä toistoja, jotta maalivahti olisi mahdollisimman tuore pelipäivänä.
Teknisten asioiden lisäksi Parkkila työsti Kuemperin ja Avalanchen toisen maalivahdin Pavel Francouzin kanssa myös henkisiä asioita.
– Kuemperilla ei ollut aiempaa kokemusta näin kovista peleistä, silmävamma toi omat ongelmansa ja finaaleissa vaikka hän oli täysin terve, toi mediapaine taas omat haasteensa. Painetila on ihan uskomaton, missä maalivahdit tällä tasolla operoivat.
– Sekä Kuemperilla että Francouzilla oli omat haasteensa pudotuspeleissä ja pääkopan kanssa tehtiin paljon töitä. Mietin yksilöllisesti toimivia keinoja ja myös eri päiville eri juttuja.
“Missään ei koe vastaavia tunteita”
Haaste on Francouzin kohdalla kevyt sana, sillä tšekkitorjuja oli pelaamatta koko kauden 2020–21: Francouz alkoi juuri toipua lonkkaleikkauksesta, kun hän loukkasi nilkkansa ensimmäisessä harjoituspelissä leikkauksen jälkeen. Toipumisprosessi oli pitkä.
– Lähdettiin kyllä ihan nollista eli aluksi opeteltiin kävelemään uudestaan. Se oli todella haastavaa, kun hän oli melkein puolitoista vuotta pelaamatta ja kun ei ole ykkösmaalivahti, niin ei pääse kunnolliseen torjuntarytmiin eikä saa riittävää tuntumaa. Kuitenkin pitäisi torjua voittoja.
– Puolitoista vuotta sivussa ja hän kuitenkin pystyi palaamaan NHL-tasolle, vieläpä torjumaan voittoja pudotuspeleissä kakkosmaalivahtina, niin se oli todella kova suoritus. Francouz on mahtava tyyppi ja hänen kanssaan on ollut todella mahtavaa tehdä työtä.
Kuemper oli silmävamman vuoksi sivussa osan pudotuspeleistä ja Francouz joutui uransa tiukimpaan paikkaan.
– Francouz on kulkenut pitkän tien, kun hän lähti 27-vuotiaana KHL:stä ja oli valmis pelaamaan farmissa ensimmäisen kauden. Hän halusi nähdä, pystyykö pelaamaan NHL-tasolla ja on kyllä hienosti täyttänyt sen ruudun, mitä seura on tarvinnut. Francouz on ollut arvokas pelaaja tälle joukkueelle ja hän jatkaa vielä kaksi kautta.
– Ja varmasti mestaruusjuhlinta tuntuu paljon paremmalta, kun hän pääsi pelaamaan ja tietää, että hänellä oli tärkeä rooli. Monet kakkosmaalivahdit eivät pelaa minuuttiakaan pudotuspeleissä. Oli vielä vaikea alku, kun Connor McDavid teki Edmontonissa ensimmäisessä vaihdossa helpon maalin.
Pelkkää tekniikkaa hiomalla ei valmenneta mestarivahteja.
– Henkinen puoli on todella tärkeä osa pelaamista. NHL:ssä pelaajat ovat fyysisesti ja teknisesti huippuja, niin pääkoppa on se ratkaiseva. Mielestäni kauden aikana tehtävä harjoittelu luo pohjan, johon maalivahti voi tiukassa paikassa nojata ja luottaa.
– Ykkösmaalivahdilla ei pudotuspeleissä ole kadehdittava rooli, mutta asian toinen puoli on, ettei missään muualla koe vastaavia tunteita. Ei tietenkään ole kivaa katsoa uutisia tai sosiaalista mediaa, jos on päästänyt helppoja maaleja, mutta se painetila kuuluu huippu-urheiluun ja sen kanssa on opittava toimimaan.
Parkkila teki vuosi sitten kolmen vuoden jatkosopimuksen Avalanchen kanssa.
– Nyt kun voitettiin mestaruus, niin tietää, että todennäköisesti saan jatkaa. Jos olisimme hävinneet ensimmäisellä tai toisella kierroksella, ei voi tietää, kuinka olisi käynyt. Nyt on ollut NHL:ssä tosi paljon valmentajanvaihdoksia, myös maalivahtivalmentajien kohdalla.
Avalanchen valmennusryhmä – päävalmentaja Jared Bednar ja apuvalmentajat Ray Bennett, Brett Heimlich, Nolan Pratt sekä Parkkila – on pysynyt samana koko hänen NHL-jaksonsa ajan.
– Se on pitkä aika samassa seurassa, ja jos tämä kausi ei olisi tuonut tulosta, niin tuskin seurajohto olisi enää kuudetta kautta antanut samalle valmennusryhmälle mahdollisuutta, vaan jotain muutoksia olisi todennäköisesti tehty. Mutta nyt ei tarvitse sellaisia miettiä.
“Olisin Georgijevin tilanteessa täynnä virtaa kuin ilmapallo”
Parkkilan kesässä toistuu sama haaste kuin vuosi sitten eli seuran ykkösmaalivahti vaihtuu. Kuemper teki vapaana agenttina viiden vuoden sopimuksen Washington Capitalsiin – Avalanche hankki New York Rangersista suomalaisille kiekkofaneille TPS:stäkin tutun Aleksandr Georgijevin, joka teki uuden seuransa kanssa kolmivuotisen sopimuksen.
– Georgijev on ollut Rangersissa kakkosmaalivahtina. Kun Stanley Cup -voittaja lähtee kahdella näin kokemattomalla maalivahdilla kauteen, niin se on ihan ymmärrettävää, että tulee paljon kysymysmerkkejä. Täytyy tehdä lujasti hommia heppujen kanssa ja toivoa, että saadaan ympärille niin hyvä ryhmä, että voitaisiin mennä ihan päätyyn asti.
– Olen Georgijeviä videoilta seurannut ja nyt on kesä aikaa katsoa lisää. Isoin asia hänellä on, kun ei ole pelannut ykkösenä. Hän on kuitenkin vasta 26-vuotias eli maalivahti hyvässä iässä ja totta kai hän tietää, että nyt on mahtava mahdollisuus tapella ykkösmaalivahdin paikasta.
Sekä Grubauer että Kuemper ovat yltäneet uransa parhaisiin suorituksiin Parkkilan valmennuksessa – tuoreita esimerkkejä ympäristönvaihdoksen ja isomman vastuun aikaansaamasta hyödystä ovat Toronto Maple Leafsissa ykkösmaalivahdin vastuun ottanut Jack Campbell ja Boston Bruinsin hankkima Linus Ullmark, jotka olivat viime kaudella NHL:n kärkitorjujia.
– Georgijevistä ei vielä tiedä, kuinka hän käsittelee ykkösmaalivahdin aseman. Hän tuntui olevan innoissaan siirrosta, mutta se on hänestä itsestään kiinni, kuinka hän näytönpaikkansa käyttää. Olisin itsekin tuossa tilanteessa täynnä virtaa kuin ilmapallo.
Avalanchen valmennusryhmä on pysynyt pitkään samana, mutta tulevalle kaudelle seurajohdossa tapahtuu muutos: pitkäaikainen GM ja seuralegenda Joe Sakic siirtyy jääkiekkotoimintojen puheenjohtajaksi ja apulais-GM Chris MacFarland ottaa isomman vastuun uutena GM:nä.
– Palkkakattoaikana on kylmä tosiasia, ettei mestaruusjoukkueen kaikkia pelaajia pysty pitämään, vaikka kuinka haluaisi. Viime keväänä oli sama homma, että Grubauer sai Seattle Krakenilta niin kovan tarjouksen, ettei pystytty vastaamaan, kun ei riitä palkkakatossa tila.
– Nyt seurajohto rakentelee palapeliä, että saataisiin ensi kaudeksi mahdollisimman kova nippu. Uskon, että meillä on hyvät mahdollisuudet, kun on runko niin hyvä.
Kuemperin lähtö ja Nazem Kadrin jääminen rajoittamattomaksi vapaaksi agentiksi ovat vapauttaneet palkkakatosta tilaa, jonka Avalanche on käyttänyt Georgijevin lisäksi muun muassa Lehkosen, Valeri Nitšuškinin ja Josh Mansonin jatkosopimuksiin.
– Kärkipelaajista esimerkiksi Cale Makar, Devon Toews, Nathan MacKinnon ja Rantanen jatkavat ja nelosketjun työmyyrä Andrew Cogliano teki myös jatkosopimuksen. Hän on aivan uskomaton ihminen kopissa. Vaikka tuli kesken kauden, niin on huikean pidetty jätkä ja viimeisen päälle bändin mies, tekee kaikkensa joukkueen puolesta.
“Fyysisesti Justus voisi jo pelata NHL:ssä”
Suomalaisen maalivahtivalmentajan lisäksi Avalanche-organisaatiossa on myös suomalainen maalivahti – 22-vuotias Justus Annunen, jonka Avalanche varasi kolmannella kierroksella vuonna 2018. Parkkila näkee Annusen tulevaisuuden valoisana.
– Oli siinä mielessä onnistunut kausi, että hän sai pelata paljon. Hän ei ole ennen tottunut tällaisiin pelimääriin. Lisäksi tämä oli Annusen ensimmäinen kausi maailmalla: hän joutui tulemaan toimeen englannilla ja pyörittämään omaa arkeaan.
Enimmäkseen AHL:ssä pelanneen Annusen kausi oli Parkkilan mielestä myös pelillisesti hyvä, vaikka kauden sisällä oli vaihtelua pelin tasossa − haasteet tarjoavat toisaalta mahdollisuuden kehittymiseen.
– Annusen alkukausi oli vaikea, mutta marraskuussa hänet valittiin AHL:n parhaaksi maalivahdiksi. Ennen pudotuspelejä oli taas vähän heikompi jakso, mutta pudotuspeleissä hän oli todella hyvä. Se kehittää nuorta kaveria vielä enemmän, kun kampeaa pelin takaisin raiteilleen.
– Tavoite tietysti on, että jollain aikavälillä hän nousee tähän NHL-ryhmän mukaan. Paljon riippuu Justuksesta itsestään, kuinka hän hommansa hoitaa. Karu tosiasia on, että jos otat kiekkoja hyvin kiinni, niin kyllä se pelipaikka aukeaa. Kaikki edellytykset Justuksella on NHL-vahdiksi ja mahdollisuus mennä pitkälle.
Annunen pääsi pelaamaan myös kahdessa NHL-ottelussa, kun Kuemper ja Francouz olivat yhtä aikaa loukkaantumisten vuoksi sivussa.
– Ensimmäinen peli Philadelphiassa oli tietysti hieno kokemus, mutta hän joutui myös kohtaamaan ihan erilaisia laukauksia, mihin on aiemmin tottunut. Claude Giroux laittoi kiekon ylähyllylle ja kuului vain klik. Siinä näkyy ero AHL:ään, kirkkaimmalla huipulla ei saa mitään anteeksi.
– Fyysisesti Justus voisi jo pelata NHL:ssä, ja olen sen hänelle itselleenkin sanonut. Tekniikastakaan homma ei jäisi kiinni, mutta pääkoppa tarvitsee vielä vähän aikaa. Justukselle tekee hyvää pelata farmissa, missä saa paljon peliaikaa. Nuori kaveri ei kehity sillä, että reissaa NHL-joukkueen mukana ja pelaa 20 peliä.
Parkkila piti kauden aikana yhteyttä AHL:ssä pelanneeseen Annuseen, mutta otti myös tietoisesti etäisyyttä, minkä valmentaja näkee osaltaan kasvattavan nuorta pelaajaa.
– Katson kaikki Justuksen pelit videolta ja pidän yhteyttä kauden aikana, mutta en ole koko ajan häntä kaitsemassa. AHL-joukkueessa on hyvät valmentajat, ja luotan heihin. Annan tietoisesti Justukselle omaa tilaa, hänen pitää oppia seisomaan omilla jaloillaan ja niin sanotusti parkita nahkansa.
Annunen on Parkkilan mukaan hoitanut oman ruutunsa erinomaisesti ja ansainnut itselleen hyvän aseman organisaatiossa.
– Emme tietysti vielä tunne toisiamme niin hyvin, kun emme ole eläneet joukkuearkea yhdessä. Jos hän raivaa paikkansa NHL-ryhmään, niin sitten rupean heppua tuntemaan ja pääsen pääkopan sisälle. Minun täytyy hoitaa oma hommani ja Justuksen pitää ottaa kiekkoa kiinni, niin ehkä päästään kunnolla tekemään töitä yhdessä.
“Se tunnelma pukukopissa, kun oltiin joukkueen kesken voiton jälkeen”
Se työasioista, palataan vielä historiallisiin kannujuhliin. Avalanche voitti edellisen kerran Stanley Cupin vuonna 2001, ja tuolloinkin voittajaryhmään kuului suomalainen – ja Parkkilan lailla tamperelainen – Ville Nieminen. Varsinkin 2010-luvun alkupuoli oli Avalanchelle ja joukkueen faneille tuskaisaa aikaa, mutta nyt Denverissä saatiin nauttia menestyksestä.
– Juhlaparaati oli todella upea, kun kaupunki oli täynnä juhlijoita ja koronavuosien jälkeen oli hienoa nähdä, kuinka positiivinen vaikutus juhlilla oli koko kaupunkiin. Tunnelma pysyi iloisena, eikä kukaan juonut rähinäviinaa.
Ison työn tehneet pelaajat, valmentajat, huoltajat ja muu henkilöstö olivat kuitenkin juhlinnassa keskiössä.
– Oli mahtavat juhlat! Varsinkin se tunnelma pukukopissa, kun oltiin joukkueen kesken voiton jälkeen. Olihan meillä muutama siirtorajahankinta, mutta suurimman osan kanssa oltiin koko vuosi tehty matkaa. Seuralta viimeisen päälle hienosti järjestetty kaikki juhlat.
Stanley Cupin kahdesti pelaajana ja Avalanchen kapteenina voittanut Sakic järjesti myös joukkueelle oman illanvieton.
– Yhtenä iltana juhlittiin Sakicin kotona, mikä oli tosi hieno ele. Ja kannu siellä mukana, niin se oli vaikuttavaa ja vähän hassunkin tuntuista, että Stanley Cup on oikeasti siinä.
Niin rajusti ei edes suomalaisen tullut juhlittua, etteikö uran huippuhetkestä olisi jäänyt eläviä muistikuvia.
– Oli upea viikko mestaruusjuhlintaa, jää kyllä ikuisesti mieleen.