Poikkeuksellisesti jo kello 15 alkanut HIFK:n ja Tapparan välinen ottelu käynnistyi juhlallisesti, kun helsinkiläisten Jesse Saarinen kukitettiin 700. liigaottelun kunniaksi.
Vuonna 2004 Lahden Pelicansissa liigadebyyttinsä tehnyt Kiekkoreippaan kasvatti arvotti rajapyykin saavuttamisen korkealle.
– Onhan se 700 ottelua iso määrä. Yli vuosikymmen pitää pelata ja monta täyttä kautta saa sen eteen kyllä tahkota. Pitää itsekin osata arvostaa sitä suoritusta, Saarinen tiivisti ajatuksiaan rajapyykin saavuttamisesta.
Saarisen mukaan matka Liigassa on kuitenkin yhä kesken, eikä tietoa päättymisestä ole näkyvissä.
– En tiedä tuleeko 1000 ottelua täyteen. Täytyy koittaa pysyä ehjänä ja mennä sitä kohti, hyökkääjä mietti pieni virne kasvoillaan.
Loppuunmyyty Helsingin Jäähalli pääsi todistamaan myös toisen Saarisen rajapyykin rikkoutumista hyökkääjän iskiessä uransa 150. ja kauden kuudennen liigamaalin kolmannen erän puolessa välissä.
Toisen rajapyykin rikkoutuminen tuli kokeneelle hyökkääjälle yllätyksenä.
– Pelin rajapyykki oli etukäteen tiedossa, mutta maalimäärästä ei ollut kyllä mitään tietoa etukäteen. Kuulutuksesta kuuntelin, että tuli 150 kaappia täyteen. Hyvin sattui pomppaamaan kiekko lapaan, Saarinen kertasi 150. maaliaan.
Liigan kokeneeseen kaartiin kuuluva Saarinen on aktiivipelaajien kaikkien aikojen pistepörssissä sijalla viisi. Hänen yhden kauden maaliennätys syntyi kaudella 2007-08, jolloin laitahyökkääjä osui maalipuiden väliin yhteensä 20. kertaa.
Viittä eri liigaseuraa urallaan edustanut Saarinen on nähnyt kotimaisen jääkiekon muuttuvan vuosien varrella, mutta uskoo nykyisen vauhdikkaan kiekon sopivan itselleen parhaiten.
– Peli on vähän muuttunut ja mulle itselleni se muutos on sopinut. Tuntuu, että nykypeli vastaa hyvin omia vahvuuksia. Luistelu on aina ollut se oma vahvuus, ja sitä olen pystynyt harjoittelussakin vahvistamaan. Luistin kulkee yhä vahvasti, Saarinen arvioi.
Saarisen otteet kotimaisessa Liigassa jatkuvat ainakin vielä yhden kauden verran. Kuluva kausi on miehen ensimmäinen HIFK:n kanssa tehdystä kaksivuotisesta sopimuksesta.