Liigan keskikastiin kuuluva SaiPa saapui Jyväskylään haastamaan JYPin kiven kovaa kotivirettä, ja onnistuikin siinä todella hyvin. Yksi ottelun näkyvimmistä hahmoista oli SaiPan maalivahti Niclas Westerholm, joka pyöri, hyöri ja muutaman kerran jopa kompuroi maalillaan. Kaikesta huolimatta hän onnistui torjuntatöissään, toisessa erässä peräti 20 kertaa.
− Aika karusellia oli, vaihdoin jopa terät tuohon toiseen erään, letkautti Westerholm.
SaiPa sai ottelun toisessa erässä viiden minuutin alivoiman, kun Mikael Kuronen lensi suihkuhuoneen puolelle erittäin vaarallisen näköisestä laitataklauksestaan JYPin Samuli Ratiseen. Jyväskyläläiset käyttivät tämän hyväkseen ja nousivat kahdella ylivoimamaalilla ottelussa tasoihin.
− Toisessa erässä meillä oli vaikeaa. Onnistuimme kuitenkin parantamaan kolmanteen ja taistelemaan ottelun voitosta loppuun asti.
Ottelusta kehkeytyikin tiukka vääntö aina viimeisille sekunneille asti ja lopulta voittomaaliksi jäi Saipan oman pelaajan mailasta Westerholmin selän taakse livahtanut kiekko.
− En osoita sormella ketään, noita sattuu. Nopea tilanne ja minulla oli siinä paketti auki, niin joskus se kimpoilee näinkin.
Omasta "avoimesta paketistaan" Westerholm mainitsee ja jatkaa, että on pyrkinyt tuomaan peliinsä rauhallisuutta ja kontrollia.
− Sitä lisää, että jokainen liike tapahtuisi kontrollissa.
JYP hyökkääjät vyöryivät ajoittain jopa rajusti Westerholmin päälle, eikä tämä ollut maalivahdin mieleen. Ottelun aikana monta kertaa tuomareiden suuntaan protestoinut Westerholm paljasti mitä sanottavaa hänellä oli:
− Muistutin jääkiekon säännöistä.