Tomi Lämsä ei näe runkosarjan voitolla suurta merkitystä pudotuspeleissä: "Nyt riisutaan kaikki turha pois ja pelataan yksittäisten otteluiden voitosta"

LIIGA / Haastattelu
Tomi Lämsä luottaa jo tehtyyn työhön ja siihen, että se kantaa hedelmää myös pudotuspeleissä.
Kuva © Timo Savela

Rauman Lukon päävalmentaja Tomi Lämsä on tyytyväinen joukkueensa nappaamaan runkosarjan voittoon. Hän ei kuitenkaan anna sille suurta painoarvoa pudotuspeleihin lähdettäessä.

– Nyt alkaa uusi tarina kaikkien joukkueiden osalta. Vastustajia on erilaisia ja heillä tulee olemaan erilaiset tarinat. Kohtaamme Lukossa eteen tulevat haasteet yksi kerrallaan. Tässä vaiheessa kautta runkosarjan menestyksellä ei ole muuta merkitystä kuin se, että saamme aloittaa pudotuspelien sarjat kotona.

Tämän kauden osalta Lämsä näkee Lukon tarinan alkaneen jo viime keväänä, jolloin silloinen joukkue sijoittui sarjataulukossa kahdeksanneksi ja putosi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, niin sanotuissa säälipleijareissa, TPS:lle otteluvoitoin 2–1.

Yhdessä urheilujohtaja Kalle Sahlstedtin kanssa he analysoivat mennyttä kautta ja hahmottivat sitä, mihin suuntaan haluavat mennä. Minkälaista jääkiekkoa Lukko haluaisi pelata ja kuinka olemassa olevat palikat istuvat siihen?

– Viime kevään tuloksen jälkeen teimme isoja liikkeitä kokoonpanon osalta. Saimme hyviä ja hyväluonteisia pelaajia sisään. Juuri sellaisia, joita halusimmekin.

– Pelasimme jo alkukaudesta 2024−25 vahvasti, mutta tulos kiersi meitä. Tiesimme silti, että pelimme tuottaa ilta toisensa jälkeen mahdollisuuden pelata voittavaa jääkiekkoa. Muutaman täsmähankinnan myötä hyvä suorittaminen alkoi kääntyä myös tulokseksi. Sen jälkeen menomme on ollut vakaata.

Pyrimme ennemmin siihen, että muut joukkueet joutuvat seuraaman meitä, kuin että me yrittäisimme joka ilta tutkia ja päästä kiinni heihin.

Lämsä toteaa olevansa erityisen tyytyväinen Lukon joukkueen sitoutumiseen ja keskinäiseen välittämiseen. Hän alleviivaa olevansa päävalmentajana kiitollisessa paikassa.

– Meillä Lukossa laadukas arki kiteytyy kolmenlaisiin päiviin: vapaapäiviin, harjoituspäiviin ja pelipäiviin. Näistä pelipäivä on se tärkein. Nyt keväällä ei oikeastaan ole kuin pelipäiviä ja sen ohella palautumista. Harjoitteleminen jää käytännössä pois.

Joukkueet ovat saaneet pitkän runkosarjan aikana hioa omaa pelitapaansa ja identiteettiään. Lämsä kokee, että kaniinia ei tarvitse vetää hatusta, vaan kaikki menestykseen vaadittava on jo olemassa.

– Uskon siihen, että nyt tulee luottaa vahvasti jo rakennettuun. Olemme menneet koko kauden vahvasti siten. Totta kai vastustajaa tutkitaan ja scoutataan, mutta loppupeleissä kaikki tapahtuu suhteessa omiin vahvuuksiin, ja niitä pyrimme vahvistamaan.

Vastustajien tarkkailun sijaan Lämsä kääntää asetelman niin päin, että Lukko olisi muita askeleen edellä ja pysyisi siten kuskin paikalla.

– Pyrimme ennemmin siihen, että muut joukkueet joutuvat seuraaman meitä, kuin että me yrittäisimme joka ilta tutkia ja päästä kiinni heihin. Hyvin se on tähän saakka mennytkin. Syvempiä tilastoja tutkimalla näkee, että aika harva ottelu runkosarjassa on ollut sellainen, että olisimme olleet monta askelta perässä ja pyrkineet selviytymään. Päinvastoin, se on useimmiten mennyt vahvasti juuri toisinpäin.

– Nyt riisutaan kaikki turha pois ja pelataan yksittäisten otteluiden voitosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle