Kanada pelasi maanantaina Ranskaa vastaan päiväottelun. Tuo taisto päättyi lopulta Kanadan 4-0-voittoon. Vaikka Ranskalla oli hetkensä, ei se tosiasiassa pysynyt missään vaiheessa vaahteranlehtien kyydissä.
Kanadalaishyökkääjä Brad Marchand piti kuitenkin Ranskaa hyvänä vastuksena.
− Ranska pelasi hyvän ottelun ja heillä oli hyviä paikkoja tehdä maaleja, eikä tämä helppo peli meille ollut. Tämä oli hyvä testi, koska Leijonat-ottelu on meille iso peli.
Suomi kohtaa tiistain iltaottelussa Kanadan. Kanadan joukkue on äärimmäisen vahva, eikä sillä ole juurikaan heikkoja kohtia. Sekä Suomi että Kanada ovat edenneet turnauksen alkulohkon toistaiseksi voitosta voittoon, mutta jompi kumpi ottaa ensimmäisen tappion niskaansa.
Marchand tietää, että Leijonat tulee olemaan vaikea vastus.
− Heillä on useita hyviä NHL-pelaajia ja he ovat pelanneet hyvin tässä turnauksessa, joten ottelusta tulee varmasti vaikea kamppailu, Marchand kertoo.
Ottelun häviäjä tulee olemaan Pietarin lohkon toinen ja kohtaa näin ollen Moskovan lohkon kolmanneksi sijoittuneen joukkueen. Tilanne on vielä auki, mutta se on joko Ruotsi tai Venäjä. Kanada tavoittelee lohkon piikkipaikkaa.
− Haluamme saada mahdollisimman hyvän sijoituksen lohkossa, joten siinäkin mielessä Suomi-ottelu on meille todella iso, Marchand sanoo.
Marchand ei kuitenkaan välitä siitä, mikä joukkue puolivälierissä vastaan asettuu.
− Puolivälierävastuksella ei ole väliä. Tuli sieltä vastaan mikä tahansa joukkue, niin valmistaudumme voittaaksemme sen pelin, Marchand kertoo päättäväisenä.