Suomesta on tullut NHL:n siirtomaa. Tuotamme pelaajia ja muokkaamme toimintaamme jääkiekkoimperiumin ehtoihin sopeutuen – ja olemme lopputuotteen asiakas. Kuvio on kuin muinoin briteillä Intiassa. Teollisen prosessin edullisen raaka-aineen lisäksi olemme myös valmiin tuotteen markkina-alue.

NHL on osa Suomen urheilukulttuuria. Yle näyttää aamu-uutisissa suomalaispelaajien syöttöpisteitä ilman, että kukaan enää huomaa kysyä, miten se muka kuuluu Ylen julkisen palvelun erityistehtävään.

Siis että eikö Ylen pitäisi tehtävänkuvansa vuoksi näyttää Mestistä NHL-ottelujen sijasta?

Ja tajutaanko Tampereella, Suomessa ja Euroopassa mikä täällä taas käy – ja minkälaista identiteetin pohdintaa se Atlantin tällä puolella hiljalleen vaatii?

Tapa suhtautua NHL:ään muistuttaa Suomen yhteiskunnan suhdetta 70-luvun Neuvostoliittoon. On kiihkeää fanatismia, joka kritiikittä kiillottaa liigan kuvaa ja asettuu ilman vahvemman osapuolen erityistä pyyntöäkin sen innokkaaksi ylistäjäksi. On vaikenemisen kulttuuri, urheilusuomettumista, jossa kollektiivina ollaan huomaamatta NHL:n varjopuolet.

Tervetuloa yksilökultin, kemiallisen vapauden, kaupallisuuden ja väkivallan show'hun!

***

NHL:stä on tullut lajityötä Suomessa dynamisoiva taho. Unelma pääsystä NHL:ään ja sitä seuraavista hyvistä asioista motivoi paitsi pelaajia, myös valmentajia, agentteja, seurapomoja, vanhempia – koko kuviota. NHL-unelma on iso tausta Suomen jääkiekkoyhteisön ammattimaistumisessa.

Jääkiekossa NHL-ura on isompi tavoite kuin MM- tai olympiamenestys. Se on melkoinen poikkeus Suomen huippu-urheilussa.

Kun tehdään yhä kiinteämmin yhteistyötä NHL:n kanssa, olisi tervettä puhua suoremmin siitä, minkä kanssa ollaan yhteistyössä. Tajuaako NHL, missä se käy, kun se käy Suomessa? Tai on käynyt euroreissuillaan jo yhdeksän NHL Global Series -kauden aikana.

On käsittämätöntä, miten vähällä NHL on selvinnyt dopingkeskustelusta. Se fakta, että Suomen jääkiekko kasvattaa nuoriaan unelmoimaan liigasta, jonka testauskulttuuri on eurooppalaisen antidopingin näkökulmasta pelkkä huono vitsi, on sivuutettu.

Myös tämän vuoden kanadalaisen jääkiekon raiskausskandaali on käsitelty sikäläisenä yksittäistapauksena. Ilman pohdintaa siitä, mihin arvoihin lajiyhteisö nojaa.

Urheilukriittinenkin keskustelu on vähäistä. NHL-pelaajaksi kehittyäkseen täytyy elää Suomessa ja muuallakin Euroopassa kokonaisvaltaisesti huippu-urheilun ehdoilla etenevä nuoruus. On melkoinen paradoksi, että NHL:n pääsyn jälkeen fokus ei enää yhtä selkeästi urheilun ehdoilla hahmotu.

Näkökykyä ei auta se, että urheilumedia on yhtä sokea. Vaikka pelivälähdyksiä tulee päivittäin ja henkilöjuttuja kirjoitellaan koko ajan, kohinaa pidetään yllä kovin pinnallisella otteella. Suomessa tuskin missään muussa urheilujournalismin alalajissa fanipoikakulttuuri on niin vahvaa kuin NHL:n ympärillä. Se tuo näennäisjournalismia, jossa sirpalemaisia otteluvälähdyksiä sävyttää adjektiivihehkulla substanssivajetta täyttävä sanoitus ja tyhjien haastattelulausuntojen virta.

Milloin on sanottu mitään merkittävää? Tai jotain, joka jäisi edes mieleen? Outo tilanne, kun kyse on urheilukulttuurista, johon oman urheilumme johtotähtilaji itseään kytkee.

***

Etenkin nyt, kun NHL alkaa olla pohjoisamerikkalaisessa viihdebisneksessä saturaatiossa, on Euroopasta – ja siinä sivussa Suomesta – tullut uusi kasvusuunta. Saksan, Sveitsin ja Itävallan raharikkaat markkinat, Suomella ja Ruotsilla maustettuna, alkavat olla jopa realistisempia kasvupaikkoja kuin suuri uusi potentiaali Pohjois-Amerikassa. Jo 30 prosenttia NHL-pelaajista tulee Euroopasta. Samalla NHL:n seuraaminen kiinnostaa Euroopassa yhä enemmän.

Siksi NHL Global Series on muutakin kuin kuriositeetti. Tämä avaa hyviä mahdollisuuksia molempien osapuolten kannalta. Mutta ihan ensimmäisenä kummankin osapuolen, kahden erilaisen kulttuurin, olisi tarpeen pyrkiä nimenomaan yhteistyöhän. Ei siirtomaa-asetelmaan.

Harvan ison lajin huippu-urheilussa vallitsee niin kahtiajakoinen todellisuus kuin juuri jääkiekossa.

On se peli ja urheilu – ja siihen kytketty viihdebisnes – jota pelataan Euroopassa. On viihdebisnes – ja siihen kytketty peli ja urheilukulttuuri – jota pyöritetään Pohjois-Amerikassa.

Sama peli, mutta eri. Erikokoinen kaukalo on vain yksityiskohta. Paljon olennaisempaa on taustaidea, millä tavoitteilla jääkiekkoa Atlantin eri rannoilla tuotetaan. Siitä seuraa asioita, jotka näkyvät myös pelissä ja siitä kertovassa julkisuudessa – ja joukkueiden arjen asenteissa, arvoissa ja tekemisessä.

Kärjistäen: toisen kulttuurin keskiössä on pelikirja, toisen tilikirja.

NHL on valovuoden edellä bisnesosaamisessa. Toisin kuin mikään eurosarja, NHL on aito liiga. Toimintaa ohjaa liigan näkemys yhteisestä bisnesedusta. Kyläpäälliköiden nurkkapatriotismille ei ole sijaa. NHL on ensisijaisesti kokonaiselämys, tuote, jota tehdään yleisölle ja kumppaneille – ei peli, jota yritetään pelata mahdollisimman hyvin.

Vastaavasti urheilunäkökulmista katsoen – vaikka pelaajat huippuja ovatkin – NHL näyttää monessa kohdassa lajin eurooppalaisiin kehityshautomoihin verrattuna kehitysmaalta.

***

Suomalaisen jääkiekkoväen olisi itsensä vuoksi syytä tunnistaa suomettumisensa. Ennen kuin he hukkaavat identiteettinsä.

Kun Suomi nostaa rooliaan vanhan mantereen jääkiekkoilun johtavana voimana, on viisautta rakentaa suhteita lajin supervaltaan. Se on kuitenkin tehtävä tietoisin mielin. Pitää tunnistaa kulttuurierojen merkitys. Samalla Euroopan – jossa Suomi on merkittävä vallankäyttäjä – olisi syytä esiintyä vahvemmalla itsetunnolla. Euroopan jääkiekossa on vahvuutensa, vaikka NHL:n tähtiloisto kirkkaammin loistaakin. Niitä vahvuuksia ei kannata hukata NHL-huumassa.

NHL testaa kasvunsa rajoja. Se tarvitsee pelaajatuotannon ohella myös euromarkkinaa. Se on loistava tilaisuus Euroopan jääkiekkomaille, mutta NHL:n kosiskeluun olisi syytä kehitellä yhteistä eurooppalaista strategiaa – ei toikkaroida erillisinä kansallisina kuvioina.

Koko kansainvälisen jääkiekon iso kysymys on se, miten se saisi isomman siivun Keski-Euroopan markkinasta. NHL voi olla tässä iso apu, sitä kannattaa kuulla, mutta myös NHL:n olisi aika opetella yhteistyön tiivistyessä jotakin Euroopasta. Myös sen pitää sopeutua.

Jos yhteistyötä tehdään, sitä pitää tehdä tasa-arvoisina. Osana tätä pitäisi nostaa agendalle ne arvokysymykset ja toimintaan liittyvät harmaat vyöhykkeet, joista emme Tampereen ottelujen yhteydessä taaskaan sano sanaakaan.

Vai onnistuisiko joku toimittaja yllättämään ja kysymään jotakin olennaista?

Vaikkapa kansallisen julkisen palvelun erityistehtävää hoitavan Ylen toimittaja?

Jari Kupila on Suomen tunnetuimpia urheilujournalisteja. Hän on Liikunta & Tiede -lehden päätoimittaja ja tietokirjailija, joka valmistelee Jyväskylän yliopistolle väitöskirjaa urheilun roolista osana suomalaisen yhteiskunnan modernisaatioprosessia. Jatkoajan uutta Kupila-palstaa julkaistaan joka toinen viikko. Kupila tunnetaan perinnelajien, kuten yleisurheilun, pesäpallon ja maastohiihdon, miehenä. Nyt hän astuu metsästä valoon, jääkiekkoon.