Olegs Znaroks palaa Venäjän maajoukkueen päävalmentajaksi tämän kauden kattavalla sopimuksella. Latvialainen Znaroks valmentaa näin ollen Venäjän olympiakomitean joukkuetta Pekingin olympiaturnauksessa ja kevään MM-kisoissa Suomessa.
Viime kaudella joukkuetta valmentanut Valeri Bragin toimii jatkossa Znaroksin apuvalmentajana. Lisäksi valmennustiimissä ovat mukana pitkät pelaajaurat NHL:ssä tehneet Sergei Zubov ja Aleksei Žamnov.
– Znaroks on kunnioitettu NHL-pelaajiemme keskuudessa. Hänellä on karismaa ja hän on todistanut olevansa voittaja, Venäjän jääkiekkoliiton puheenjohtaja Vladislav Tretjak kertoi.
Znaroks valmensi Venäjää viimeksi kevään 2014 MM-kisoista lähtien vuoden 2018 talviolympialaisiin saakka. Tuona aikana Znaroks voitti olympiakultaa, maailmanmestaruuden, MM-hopean ja kaksi MM-pronssia. Viimeiset kaksi kautta hän toimi KHL-joukkue Moskovan Spartakin päävalmentajana.
Venäjän maajoukkueen päävalmentajan paikka on ollut tuulinen edellisten talviolympialaisten jälkeen ja tulokset ovat jääneet vaisuiksi. Znaroksin valmennuspestien välissä päävalmentajana reilun kolmen kauden aikana toimivat Ilja Vorobjov, Aleksei Kudašov ja Bragin.