KooKoon järkälemäinen puolustaja Tuomas Gärdström, 24, on yllättänyt itsensäkin nousemalla Mestiksen kärkipäähän lukeutuvan joukkueen ykköspariin, Pasi Järvisen aisapariksi. Keväällä sopimusta allekirjoittaessaan KooKoo-kasvatti ei ollut varma edes siitä, pääseekö hän pelaamaan vai syökö popcornia katsomon puolella.
– Kun tiesi joukkueen tavoitteet ja vain katsoi millaista joukkuetta tänne oltiin kasaamassa, niin ajattelinkin jo etukäteen, että tulee olemaan aika helvetin vaikeata päästä edes pelaamaan. Tavoite oli päästä pelaavaan kokoonpanoon ainakin osaksi aikaa kaudesta, ja sitä kautta auttaa joukkuetta.
– Kaikki alkoi silloin keväällä Ismo Lehkosen puhelinsoitosta. En ollut silloin ihan loistokunnossa ja ajattelin, että jos oikeasti haluaa pelata, niin täytyy tehdä jotain. Kesällä oli sitten aikamoinen kuntoiluprojekti, että sai painon sellaiselle tasolle, jolla pystyi elokuussa treenaamaan joukkueen mukana, ettei ihan siihen vielä hyydy.
Kuntoiluprojekti tuotti tulosta pikkuhiljaa, mutta kauden alku ei vielä suuria ilonkiljahduksia aiheuttanut. Pelejä kertyi tilille vain muutama, eikä rooli niissäkään ollut kummoinen.
– Oma alku oli aikalailla samanlainen kuin joukkueen, vaikeaa oli.
Vaikeudet ovat nyt kuitenkin jo taaksejäänyttä elämää. Marraskuun lopulta aina tammikuun puoliväliin asti kestänyt voittoputki nosti KooKoon runkosarjassa lopulta toiselle sijalle. Lauantaina starttaaviin pudotuspeleihin KooKoo ja Gärdström lähtevät mielessään vähintään mestaruus.
– Ainakin mestaruutta juhlimme. Uskon, että pudotuspeleissä tullaan näkemään paljon tiiviimpi ja hyökkäyspäässä rohkeampi KooKoo.
”Pablon” vierellä ihmisen on hyvä olla
Gärdströmin ja koko KooKoo-puolustuksen elämä muuttui lokakuun puolivälissä, kun kouvolalaisjoukkue tiedotti Petri Mattilan liittymisestä joukkueen valmennukseen. Aiemmin puolustajilla ei ollut ns. omaa valmentajaa, mutta Mattilasta sellainen saatiin.
– Isoin muutos oli varmaankin se, että Pete tuli Ikan avuksi. Pakit saivat Petestä sellaisen oman valmentajan, jollaista ei periaatteessa vielä ollut. Se oli Ikallekin varmaan helpotus, että mukaan tuli kaveri, joka pystyy pitämään huolta puolustuksesta ja keskittymään siihen.
– En ennen Peten mukaantuloa ollut tainnut pelata kuin pari peliä. Se antoi itsellekin itseluottamusta, kun ei heti ensimmäisestä virheestä joutunut huilaamaan. Virheitä sai tulla, kunhan niistä oppi jotain.
Virheitä on tullut, mutta niistä on otettu opiksi ja Gärdström on nyt täysin eri tasolla kuin kauden alkaessa. ”Tume” pelasi ensimmäisen pelinsä ykkösparissa, Pasi Järvisen vierellä lokakuun viimeisenä päivänä. Vaikka itse ottelusta tuli tappio, lähti kaksikon yhteispeli heti toimimaan ja parivaljakko on pelannut käytännössä siitä lähtien yhdessä.
– Meillä on yhteispeli toiminut hyvin. Molemmat tietävät toistensa vahvuudet ja mitä toinen tekee kun saa kiekon. Niin kuin Pablokin on sanonut, niin hänen on helppo lukea minua ja toisaalta myös toisinpäin. Kun Pablolla on kiekko, tiedän mitä hän tekee ja mitä minun tulee tehdä.
Gärdströmin ja Järvisen parin lisäksi myös kaksi muuta kaksikkoa, Gröndahl–Lustberg ja Niemi–Julkunen ovat pelanneet yhdessä jo tovin. Parien vakiinnuttamisesta Gärdströmillä on vain hyvää sanottavaa, samoin kuten Mikko Rämön ja Mikael Vuorion muodostamasta joukkueen maalivahtitandemista.
– Se on hyvä, että parit ovat aika mukavasti vakiintuneet. Mutta puolustuspelaaminen riippuu tietysti aika paljon myös hyökkääjistä, se on viisikkopeliä ja ihan viimeisenä sitten vielä Rämön Mikko. On iso apu pakeille, kun takana on veskari, johon voi luottaa ihan täysin. Sama pätee Vuorioon.
Läpimurto jäi tekemättä
KooKoon lupaavimpia ikäluokkia olivat 1986 syntyneet – siitä jäljellä ovat vielä seuraikoni Eemeli Koskelainen sekä pienen kiertolaiselämän jälkeen Kouvolaan täksi kaudeksi palanneet Tuomas Gärdström ja Jesse Lustberg.
Gärdström sekä Koskelainen nousivat edustusmiehistöön jo kaudella 2003–2004 ja Lustbergkin seuraavalla. Vaikka ensimmäinen Mestis-ottelu päättyi ikävästi, on se luonnollisesti yhä kirkkaasti Gärdströmin muistissa. Silloin 17-vuotias nuorukainen debytoi Mestiksessä TuToa vastaan Turussa.
– Loukkaannuin heti ensimmäisessä erässä, enkä pystynyt enää palaamaan. Joku olkapäävamma siinä iski ja piti vähän aikaa sivussa.
– Se harmitti, kun olisin heti päässyt pelaamaan paljon.
KooKoossa Gärdström pelasi aina kevääseen 2007 saakka, mutta kauan odotettu lopullinen läpimurto jäi vielä tekemättä. Päävalmentaja Reijo Mansikan alaisuudessa kehitystä tapahtui koko ajan, mutta valmentajanvaihdoksen myötä noususuhdanne päättyi.
– Mansikan alaisuudessa pelasin koko ajan nousujohteisesti, ja se Reijon viimeinen kausikin meni mielestäni ihan hyvin. Sitten vaihtui valmentaja ja lähdin inttiin, eikä seuraava kausi enää mennytkään ihan niin kuin olin itse ja muut olivat ajatelleet.
Kouvolasta Gärdström siirtyi viitisenkymmentä kilometriä etelämmäs, Kotkaan ja Titaaneihin. Kausi ei kuitenkaan sujunut toivotulla tavalla, positiivisia muistoja ei juuri jäänyt.
– Sen huonon kauden jälkeen ajattelin sitten, että maisemanvaihdos tekisi hyvää, mutta eipä sekään ihan niin mennyt.
– Ai Kotkasta hyviä muistoja? No oli siellä ihan hyviä äijiä, mutta se kausi oli aika katastrofi. Taisi olla neljä vai viisi eri valmentajaakin. Ei loppujenlopuksi montaa hyvää muistoa siitä koko kaudesta jäänyt.
St. Cloud teki oharit
Kotkasta Gärdströmin tien piti jatkua Atlantin tuolle puolen, St. Cloudin yliopistossa. Diili meni kuitenkin yllättäen metsään viime hetkillä. Syytä siihen Gärdström ei itsekään täysin tiedä.
– Sieltä kävi valmentajakin katsomassa Kotkassa pelejä ihan paikanpäältä ja paikan piti olla periaatteessa jo ihan varma. Valmentajat olivat tyytyväisiä taitoihini ja kävin kielikokeessakin jo, sekin meni riittävän hyvin.
– En vieläkään oikein itsekkään tiedä, että mihin se lopulta kaatui. Joku paperijuttu siinä kai oli, mikä ei ollut mennyt oikein.
Pelipaikan mentyä alta, oli Gärdström uudessa, vaikeassa tilanteessa: edellinen kausi Kotkassa oli vaikea, samoin kuten sitä edeltänyt viimeinen KooKoo-kausi. Ottajat olivat harvassa, mutta lopulta sellainen löytyi hieman eksoottisemmasta sarjasta, Belgian kiekkoliigasta.
– Sitten siinä vähän ihmeteltiin, että mitäs nyt? Ajattelin, että jos jossain ulkomailla kävisi kauden pyörähtämässä ja miettisi samalla opiskeluhommia. Belgiasta sitten oltiin yhteydessä, että sinne voisi lähteä. Ajattelin, että ihan sama mihin lähtee.
Sarjan taso ei päätä huimannut ja Gärdström palasi Suomeen joulukuussa, ajatuksena hokkareiden naulaan laittaminen ja keskittyminen muihin asioihin.
– Siellä tuli pelattua joulukuuhun asti, mutta sitten ajattelin, että parempi tulla Suomeen ja lopettaa kokonaan. Aivan järkyttävän huono sarja! Ei ihan sitä, mitä ulkomailta odotin.
– Periaatteessa olin puoli vuotta kokonaan urheilematta ja mietin muita juttuja elämässä.
Ura jatkuu
Gärdströmin kiekkoura sai kuitenkin jatkoa, kouvolalaisen Jukka Korhosen houkuteltua miehen Ruotsin neljänneksi korkeimmalle sarjatasolle, 2. divisioonaan.
– Korhosen Jukka lähti Ruotsiin Hermeksen mentyä konkurssiin. Kun Jukka palasi sitten Suomeen ja Kouvolaan, niin hän kyseli minua mukaansa Ruotsiin luvaten, että hauskaa on varmasti, vaikken pelaajana ehkä kehittyisikään.
Kauden 2009–2010 Gärdström kiekkoilikin Korhosen seurana Motala AIF –joukkueessa. Enemmän peruspuolustajana tunnetuksi tullut ”Gärdi” teki kauden 35 ottelussa 20 tehopistettä ja hauskaa oli.
– No pelaajana en varmaan kehittynyt, mutta hauskaa kyllä oli. Loppujenlopuksi meitä oli siellä neljä suomalaista, minun ja Jukan lisäksi myös Dan Marklund ja Tuomas Tikkanen.
– Se sarja ei ollut loppujen lopuksi niin huonotasoinen kuin voisi ajatella. Väitän, että se on ihan suomisarjan tasoista kiekkoa. Hommat hoituivat seuran puolesta loistavasti ja muutenkin siinä kaupungissa oli ihan mahtavia ihmisiä, jotka ottivat hyvin vastaan ja pitivät meistä huolta. Siitä paikasta ei jäänyt oikeastaan mitään pahaa sanottavaa.
Ruotsin kakkosdivarikin voi toimia ponnahduslautana, Motala sai yhden kauden jälkeen jäädä, kasvattiseuran osoitettua keväällä kiinnostusta.
