Jokerit ja Kärpät lauantai-illan taistossa
Kuntokäyrät
Kuntokäyrät joukkueilla ovat varsin erilaiset. Jokerien käyrä on osoittanut surkeiden HIFK- ja Tappara-otteluiden jälkeen tuloksellisesti vahvasti ylöspäin. Pelillisesti joukkueella ei ole hurraahuutoihin aihetta, sillä Jokereiden hyökkäyspeli kangertelee pahemman kerran.
Kärpät sen sijaan on saanut lokakuun aikana pataan ihan tarpeeksi. Loukkaantumiset ovat vaivanneet oululaisryhmää, mutta pelikään ei ole ollut valmista. Syytä paniikkiin ei Oulussa kuitenkaan ole.
Ratkaisun paikat
Pelin ratkaisu saattaa piillä yksinkertaisesti kotijoukkueen kiekollisessa pelissä. Jos Jokerit pelaa kuten kerhoa vastaa torstaina, tulee kylmä rätti vasten kasvoja.
Jokerien on päästävä omistaan paremmin pois. Pakkien on päästävä päätykiekkoihin nopeammin ja senttereiden tarjottava syöttösuuntia keskustaan. Myös laidoilla on oltava tarjontaa toiseen vaiheeseen, jotta joukkue pääsisi hyökkäämään kolmelta kaistalta hyvällä tasapainolla. Syöttöketjuja on synnyttävä.
Kärpät on pelannut Matti Alatalon alaisuudessa aktiivisempaa peliä. Joukkue tulee varmasti iskemään aktiivisesti kiinni Jokerien pakkeihin. Jos kiekko ei helsinkiläisillä ala liikkua, Kärpät vie voiton. HPK hukkasi paikkansa torstaina, mutta taitava kärppäjoukkue ei anna Jokereille armoa.
Jokerien aseet ovat lähes samat kuin vierailla. Jos joukkue pystyy laadukkaaseen hyökkäyspelaamiseen ja sitä kautta hyvään jatkokarvaukseen, on Kärpät pulassa. Kiekonriistoista Jokerit iskee tällä hetkellä maaleja kovalla prosentilla.
Ottelun ratkaisut tullaan siis todennäköisesti näkemään molemmissa päädyissä - ei niinkään keskialueella.
Kokoonpanot
Jokerien kokoonpano pysynee hyvin samanlaisena. Uusivanha vahvistus Quinn Hancock otti paikkansa Juha Lindin ja Tomi Mäen keskeltä. Ketju säilynee tässä muodossaan. Myös Hauhtosen (Kerman ja Louhi) ja Bishain (Tenute ja Rita) pysynevät ennallaan.
Jokerivalmentaja Ismo Lehkonen ei ollut HPK-pelissä tyytyväinen nelosketjun esitykseen. Saattaakin olla, että nuori Ilmari Pitkänen ottaa paikan itselleen nelosesta illan otteluun. Juuso Riksman jatkaa maalilla jos ei loukkaannu välipäivän harjoituksissa.
Loukkantuneiden kirjoissa ovat edelleen Tomek Valtonen, Petri Varis ja Janne Lahti.
Kärpät sai keskiviikkona takaisin hyökkääjänsä Daniel Corson. Corso ei kuitenkaan pelannut perjantai-illan ottelussa Lukkoa vastaan käsivamman vuoksi. Joukkueeseen hankittu Toni Dahlman pelasi raumalla Juho Keräsen ja Vesa Viitakosken ketjussa.
Ainoa ketju, mikä varmimmin pysynee kasassa on Paakkolanvaaran ketju, jossa laidoilla pelaavat Jonas Andersson sekä Juhamatti Aaltonen.
Maalissa pelaa kaikella todennäköisyydellä Tuomas Tarkki. Loukkaantuneiden listalla ovat Jari Viuhkola ja Martti Järventie ja Daniel Corso.