Lahtelaiset haastajina kotiavaukseen

LIIGA / Ennakko
Pelicans odottaa Tyler Redenbachilta kotiavauksessaan vastuunkantoa.
Kuva © Timo Savela
Liigakausi 2013-2014 läväytettiin keskiviikkona käyntiin. Kiekkokaupunki Lahdessa makeaa on saatu odotella lauantaihin asti, jolloin kiekko tippuu jäähän Pelicansin ja Tapparan välisessä ottelussa. Molemmat tiimit avasivat kautensa perjantaina ja kumpikin aloitti vähän eri tavalla, mitä jääkiekkoihmiset ovat ennakoineet.

Lahden Pelicans nappasi kauden avausottelustaan Hämeenlinnassa täydet kolme pistettä isäntäjoukkue HPK:n nenän edestä. Lahtelaisjoukkue onnistui nousemaan vaisun avauserän suosta peliin mukaan toisessa erässä, jossa se onnistui ratkomaan kahdella maalilla ottelun. Pelicansin onnistujiin ensimmäisessä ottelussa lukeutui varsinkin Jesse Niinimäen, Tyler Redenbachin ja Timo Pärssisen muodostama ketju, sekä maalivahti Jere Myllyniemi, joka piti lahtelaiset pystyssä ensimmäisessä erässä.

Vierailija Tappara taas aloitti kautensa tappiolla Tampereen paikalliskamppailussa Ilvestä vastaan. Yhdeksi kauden ennakkosuosikeista povattu Tappara sai otteluun todellisen shokkialun, kun Ilves latoi ottelun 40 ensimmäisen sekunnin aikana kaksi osumaa kirvesrintojen reppuun Tapparan puolustajien merkkausvirheiden ja maalivahti Juha Metsolan ylipelaamisen vuoksi. Tappara pystyi kuitenkin kammeta itsensä tasoihin ottelussa, mutta Ilves-puolustaja Antti Höllin ampuma 2-3-maali jäi ottelun viimeiseksi.

Kovalla kamppailulla eteenpäin

Pelicans lähtee avausmatsinsa tuloksesta huolimatta altavastaajana ärsytettyä Tapparaa vastaan.

Liigan hännänhuipuksi useissa veikkauksissa povatun turkoosipaitaisen kotijoukkueen on pyrittävä pitämään pelinsä Tapparaa vastaan mahdollisimman simppelinä. HPK:a vastaan Pelicans nousi peliin mukaan, kun se käänsi kamppailupelaamistaan uudelle vaihteelle. Ensimmäisessä erässä hävityt kulmapainit ja kaksinkamppailut kiekosta alkoivat kääntyä Pelicansille, joukkueen päästen näin peliin mukaan. Tähän pussinokkien on pyrittävä myös lauantaina, ottelun alusta asti.

Tehtävästä ei tule helppoa. Tapparan kokoonpanosta löytyy kovia taistelijoita, jotka varmasti antavat oman panoksensa nurkkaväännöissä ja kiekkoa tavoitellessaan. Tappara menettänee kuitenkin ikinuoren Ville Niemisen katsomon puolelle, tämän taklattua perjantaina Atte Pentikäistä suihkukomennuksen arvoisesti. Tuomiota taklauksesta ei ole vielä kuitenkaan jaettu.

Tapparalla myös ratkaisijoita löytyy laajemmalta rintamalta kun lahtelaisilta, ainakin paperilla. Yksi todella mielenkiintoinen seurattava ottelussa Tapparan kärkihyökkääjissä on Pelicansin kultakypärää viime kaudella kantanut Pekka Jormakka, joka esiintyi maajoukkuepaidassakin pirteästi.

Suoraviivaista vai ei?

Tappara on suoraviivaistanut pelityyliään rutkasti viime kaudesta. Vaikka perjantaina huonon ensimmäisen erän jälkeen Tappara alkoikin kääntämään peliä nopeammin, meni Ilvestä vastaan joukkueen pelaaminen kuitenkin suurelta osin väkinäiseksi puskemiseksi päin tupsukorvien uhrautuvasti pelannutta puolustusta. Jos Lahdessa toistuu sama kaava, jäävät kirvesrinnat samaan loukkuun Pelicansin siilipuolustusta vastaan.

Perjantaina molempien joukkueiden on oltava valmiina kaikkeen ottelun alusta asti. Perjantaina Tappara jäätyi kun Ilves nappasi salamannopeasti parin maalin karkumatkan. Myös Pelicans oli hätää kärsimässä läpi ensimmäisen erän perjantaina Hämeenlinnassa, mutta HPK:n hyökkäyksen huono viimeistely ja maalivahti Myllyniemi estivät katastrofialun synnyn. Kumpikaan joukkueista ei halua varmastikaan joutua samankaltaiseen tilanteeseen lauantaina. Uudelleenherättelyyn ottelun jo alettua ei ole kummallakaan varaa.

Seuraa Heitä

Jesse Niinimäki #10 |

Oikea laitahyökkääjä

Taiteilijasielu avasi kautensa juuri niin kun lahtelaiset toivoivat. Tehot 0+2 ja todella pirteää esiintymistä. Kemiat kohtaavat Tyler Redenbachin kanssa kentällä erittäin hyvin. Myös lauantaina voi odottaa tapahtuvan jotain jännittävää jos Niinimäki pääsee vauhtiin.

Pekka Jormakka #25 | JYP

Laitahyökkääjä

Jormakka palaa viime kauden kotihalliinsa. Väkkärä tekee hallaa vastustajan hitaamille puolustajille. Soiko myös ex-seuran verkko laiturin toimesta?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Pelicans M S P
1.Jesse Niinimäki 0 4 4
2.Tyler Redenbach 0 4 4
3.Radek Smolenak 1 1 2
4.Jan Latvala 2 0 2
5.Henri Laurila 0 1 1
Tappara M S P
1.Jarkko Malinen 0 3 3
2.Pasi Puistola 0 1 1
3.Markus Kankaanperä 0 1 1
4.Nick Bailen 0 1 1
5.Ville Nieminen 0 1 1

» Lähetä palautetta toimitukselle