Kauan odotettuihin kultajuhliin viime kautensa päättänyt Tappara on hyökkäysosastonsa osalta tutun tilanteen edessä. Vuosi sitten Tampereella etsittiin kuumeisesti ratkaisijoita Olli Palolan ja Pekka Jormakan tilalle, mutta tällä kertaa täytettäväksi jäävät vielä isommat saappaat. Kristian Kuuselan ja Patrik Laineen myötä hyökkäyksestä katosi yhteensä 92 tehopisteen edestä ratkaisuvoimaa.

Hyökkäyspään hankintojen osalta Tapparan ja toimitusjohtaja Mikko Leinosen linja on ollut maltillinen. Sanomattakin on selvää, etteivät paluumuuttaja Teemu Nurmi ja norjalainen, lähinnä puolustussuuntaan spesialisoitunut Martin Røymark kykene täyttämään pistepörssivoittaja Kuuselan ja sensaatiojuniori Laineen jättämää aukkoa, mutta eipä heiltä sitä voi odottaakaan. Ainoa tapa selviytyä tilanteesta kuivin jaloin on kasvattaa ratkaisijoiden rintamaa ja jakaa tulosvastuuta aiempaa tasaisemmin.

Jo viime kaudella hyvää taustatukea tarjosivat etenkin piste-ennätyksensä tehnyt kapteeni Jukka Peltola, syöttötaidoistaan tunnettu Jan-Mikael Järvinen ja lopullisen läpimurron kynnyksellä oleva Jere Karjalainen. Myös väkivahva ykkösketjun sentteri Jani Lajunen ja juonikas, mutta ailahteleva Arttu Ilomäki kantoivat kortensa kekoon kuuluen siihen yhteensä kahdeksan pelaajan joukkoon, jotka viime kauden Tapparassa tekivät vähintään 30 tehopistettä runkosarjassa.

Kun joukkoon lisätään viime kaudella 37 tehopistettä Lukossa tehnyt Nurmi, Karjalaisen tavoin lopullista läpimurtoa hakeva Henrik Haapala ja viime kaudella pisteiden valossa alisuorittanut Veli-Matti Savinainen, on Tapparalla kasassa jo reilun kahden ketjullisen verran potentiaalista ratkaisuvoimaa. Ei ole lainkaan utopistista väittää, että jokaisella edellä mainituista pelaajista on terveenä pysyessään realistiset mahdollisuudet yli 40 tehopisteen kauteen.

Puolustus on paras hyökkäys?

Hyökkäyksessä tapahtuneiden muutosten lisäksi myös Tappara-puolustuksen profiili muuttui alkavalle kaudelle radikaalisti. Pitkän lähtijöiden listan vastapainona joukkueeseen liittyivät nuoret kiekolliset puolustajat Valtteri Kemiläinen ja Otso Rantakari, sekä fyysisenä peruspuolustajana tunnettu Tapio Sammalkangas.

Lähtijöiden, kuten Markus Kankaanperän ja Tuukka Mäntylän, mukana tamperelaisjoukkueen alakerrasta katosi aimo annos fyysisyyttä ja vääntövoimaa, mutta Rantakarin ja Kemiläisen myötä puolustukseen tuli lisää mailankäsittelytaitoa, pelinäkemystä ja liikettä. Tämä mahdollistaa viime kautta enemmän variaatioita sekä avauspelaamisen että varsinkin ylivoiman suhteen.

Kemiläiselle ja Rantakarille on lupa asettaa myös rehellisiä tulostavoitteita. Kumpikaan ei ole liigaurallaan vielä 30 tehopisteen rajaa rikkonut, mutta kaikki edellytykset kyseiseen temppuun ovat olemassa. Lisäksi Aleksit Salonen ja Elorinne ovat kykeneväisiä pisteiden tekoon.

Kiekollisen osaamisen lisäksi jokaisessa menestyvässä joukkueessa tarvitaan kuitenkin myös perinteikkäitä puolustavia puolustajia. Tätä katoavaa kansanperinnettä Tapparassa edustaa jo legendaksi luokiteltava Pekka Saravo, joka illasta ja ottelusta toiseen luutii totutun varmasti tamperelaisjoukkueen puolustuksessa.

Saravoa säestävät Ässistä saapunut Sammalkangas ja Norjan maajoukkueestakin tuttu Alexander Bonsaksen, jotka takaavat kiekollisempaa peliä harjoittaville kollegoilleen työrauhan. Kokonaisuudessaan Tapparan puolustus on mielenkiintoinen yhdistelmä kokemusta, nuoruutta, kiekollisuutta ja perusvarmaa puolustustyöskentelyä, mikä tekee siitä tulevallakin kaudella yhden liigan parhaimmista.

Tapparan puolustajilta on lupa odottaa tehoja.

Kuva © Jarno Hietanen

Dominoiko Hrachovina?

Maalivahtiosastolla Tapparan tilanne on harvinaisen mielenkiintoinen. Ensimmäistä kertaa sitten Juha Metsolan ensimmäisen Tappara-kauden Tampereella ollaan tilanteessa, jossa kauteen lähdettäessä joukkueella ei ole selkeää ykkösmaalivahtia.

Mestaruuden takuumiehenä toimineen Tomi Karhusen tilalle Tappara hankki kokeneen Teemu Lassilan, joka tarttui kirvesrintojen täkyyn saadakseen uralleen uutta nostetta TPS:ssä vietettyjen vuosien jälkeen. Suuri rooli ei ole kuitenkaan selviö, sillä Tšekistä Suomeen jo B-juniori-iässä muuttanut Dominik Hrachovina tekee varmasti kaikkensa tarttuakseen elämänsä tilaisuuteen Tapparan tolppien välissä.

Odotettavissa on, että Tappara-valmennus antaa molemmille maalivahdeille reilun mahdollisuuden taistella ykkösmaalivahdin asemasta. Aikaisemmilla kausilla Tapparassa on kuitenkin pyritty ratkaisemaan marssijärjestys jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja näin tullee käymään tälläkin kaudella, mikäli maalivahtien suoritustasossa on merkittäviä eroja.

Valloittaako Hrachovina Tapparan ykkösmaalivahdin aseman?

Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto

Pelitapa pitää

Tapparan joukkueessa kaiken tekemisen ydin on joukkueena pelaaminen ja tasainen suoritustaso illasta ja ottelusta toiseen. Pelaajistossa tämä näkyy selkeimmin hyökkääjäosastolla, jossa tähtipelaajien lähtöä paikkaa laaja rintama suoritusvarmoja luottopelaajia ja potentiaalisia tulevaisuuden ratkaisijoita.

Selkeiden syömähampaiden puuttuessa joukkueen merkittävin etu on kuitenkin sen selkeä pelitapa, minkä on mahdollistanut jatkuvuus joukkueen valmennuksessa. Neljällä peräkkäisellä kaudella finaaleihin yltäneen ryhmän pelitapa perustuu tiiviiseen viisikkopuolustukseen ja tehokkaaseen keskialueen ohjauspeliin, jonka ansiosta Tappara on yksi nopeiten peliä rytmittävistä joukkueista liigassa.

Isoimmat haasteet Tapparan kannalta liittyvät lähinnä pelaajiston suurehkoon vaihtuvuuteen ja siihen kuinka hyvin uudet pelaajat omaksuvat joukkueen toimivan, mutta kurinalaisen pelitavan. Yhtenäiseksi ryhmäksi muodostuminen ottaa varmasti aikansa, eikä mestarin kohdalla voi jättää mainitsematta myyttistä mestaruuskrapulaakaan.

Krapulan ei auta kuitenkaan äityä pahaksi, sillä tasaisessa sarjassa ylimääräisiin pistemenetyksiin ei ole varaa.