Pudotuspeliennakko: Bruinsilla on kaikki palaset kohdillaan, mutta spektaakkelia ei synny ilman Maple Leafsin ryhtiliikettä

NHL / Artikkeli
Brad Marchand joutuu Maple Leafsin erityisvartioon.
Kuva © Getty Images
Boston Bruins ja Toronto Maple Leafs ovat jo pitkään voineet valmistautua viime kevään pudotuspelisarjansa uusintaan. Voimasuhteet ovat kuitenkin kääntyneet entistä vahvemmin bostonilaisten puolelle.

Lähtökohdat

Boston Bruinsin ja Toronto Maple Leafsin pudotuspelisarjassa on lähtökohtaisesti kaikki klassikon ainekset kasassa, sillä molemmilla seuroilla on taatusti hyvin muistissa viime kevään samaisen vaiheen eli ensimmäisen kierroksen värikäs taisto. Joukkueet kohtaavat nyt kolmannen kerran tällä vuosikymmenellä pudotuspelien avauskierroksella.

Viime kevään sarjassa Bruins löylytti kotonaan kahdessa ensimmäisessä ottelussa Maple Leafsia selvin numeroin. Vaikka Bruins oli neljän ottelun jälkeen jo 3–1-johdossa, Maple Leafs onnistui kampeamaan sarjan tasoihin. Seitsemännessä ottelussa Maple Leafs oli johtoasemassa vielä päätöserän alussa, mutta Bruins takoi tämän jälkeen neljä maalia ja eteni jatkoon.

Viime kauden tapahtumat muistuttivat hyvin pitkälti kevättä 2013, jolloin selvä altavastaaja Maple Leafs oli yllättää Bruinsin. Klassikkojen kirjoihin jääneessä seitsemännessä ottelussa Maple Leafs menetti lopulta 4–1-johtonsa päätöserässä, kun tässäkin sarjassa torontolaisten peikkona häärivä Patrice Bergeron ensin tasoitti ja iski jatkoajalla Bruinsin jatkoon.

Bruinsin leirissä on nyt varmasti tehty kotiläksyjä sen suhteen, ettei vastaavanlaista sulamista tällä kertaa tapahtuisi. Yhteensä nämä joukkueet ovat kohdanneet 15 kertaa pudotuspeleissä, ja voitot ovat 8–7 Maple Leafsin eduksi.

Lieneekö syynä äärimmäisen vaativan kotiyleisöön paineet, mutta Maple Leafs keräsi enemmän pisteitä vieraissa kuin Torontossa

Bruinsin kausi on ollut hyvin tasaista suorittamista ja joukkue napsi pisteitä tappavan tasaiseen tahtiin läpi runkosarjan. Erityisesti tammi- ja maaliskuun väliin mahtui jakso, jonka aikana Bruins pelasi 20 ottelua, joissa se ei jäänyt kertaakaan ilman pisteitä.

Toronto Maple Leafs lähti suurin odotuksin tähän kauteen, sillä lupaavaa pelaajarunkoa saapui täydentämään kesän kovin hankinta John Tavares. Runkosarjan ensimmäinen puolisko sujuikin suunnitelmin mukaan kärkikahinoissa, mutta tämän vuoden puolella Ontarion ylpeyden otteet ovat olleet tahmeita.

Kotikaukalossaan Maple Leafsin on aivan pakko olla parempi, mitä se oli kevätkaudella. Lieneekö syynä äärimmäisen vaativan kotiyleisöön paineet, mutta Maple Leafs keräsi enemmän pisteitä vieraissa kuin Torontossa. Hyvä vieraspelaaminenkaan ei nyt ole aivan onneen, sillä Bruins on ollut omassa kotiluolassaan todella vahva. Lisäksi Bruinsin ylivoima on ollut tappavan tehokasta, mutta toisaalta kevytjalkainen torontolaisnippu otti vähiten rangaistuksia runkosarjassa.

Tämän kauden runkosarjassa nämä joukkueet kohtasivat neljä kertaa ja voitot menivät Bruinsille 1–3. Ilonaiheita Maple Leafsin on vaikea löytää näistä otteluista, sillä Bruins oli parin selkeän voiton siivittämänä kieltämättä hallitsevampi osapuoli. 

Ratkaisijat

Bruinsin avainpelaajat Bergeron, Brad Marchand ja David Pastrňák pelasivat kaikki jäätävän hyvän runkosarjan, sillä jokainen teki uudet piste-ennätyksensä, Bergeron ja Pastrnak vielä loukkaantumisista huolimatta. Ei ole liioiteltua sanoa, että näiden pelaajien muodostama ketju on koko sarjan paras.

Bergeron ja Marchand ovat sarjan parhaimpia pelaajia hyödyntämään vastustajan oman alueen virheet

Alakerrassa Bruinsin menestys lepää Tuukka RaskinCharlie McAvoyn ja Torey Krugin harteilla. Nuorella McAvoylla on vielä potentiaalia parempiin suorituksiin mitä nähtiin runkosarjassa. Joukkueen hyökkäävin puolustaja Krug on puolestaan aina pystynyt nostamaan tasoaan pudotuspeleissä, kun taas Raskin pitää maalinsuulla pystyä ehdottomasti parempiin suorituksiin kuin viime keväänä.

Torontolaisten ykkösvahti Frederik Andersen on joutunut liian usein venymään parhaimpaansa virhealttiin puolustuksen takana. Muun joukkueen tapaan tanskalainenkin alisuoritti runkosarjan lopulla, mutta maalivahtipeli ei ole Maple Leafsin suurin huolenaihe. Suurin kysymysmerkki lankeaa puolustuksen ylle.

Maple Leafsin puolustus on kyllä hyökkäyssuuntaan erittäin hyvä, mutta ongelmat alkavat kiekon ajautuessa oman hyökkäyssiniviivan väärälle puolelle. Kaiken lisäksi juuri Bergeron ja Marchand ovat sarjan parhaimpia pelaajia hyödyntämään vastustajan oman alueen virheet.

Frederik Andersenin suoritukset ovat ratkaisevassa asemassa.
Kuva © Getty Images

Hyökkäyksessä odotetaan Auston Matthewsin ottavan vahvempaa roolia tuloksen tekemisessä. Kevätkaudella Matthews on jäänyt tehopisteiden valossa pahasti Bruinsin ykköstähtien varjoon. Lisäksi Bruins onnistui pimentämään Matthewsin täydellisesti viime vuoden sarjassa, joten nuorelta tähdeltä odotetaan ryhtiliikettä.

Runkosarjan jälkimmäisellä puoliskolla Maple Leafsin tehot ovat olleet liikaa Tavaresin ja hänen ketjukaverin Mitch Marnerin varassa. Nämä kaksi Toronton kupeesta ponnistavaa hyökkääjää takovat tulosta myös tässä sarjassa, mutta pelkästään ykkösketjun varassa edes yhdestä voitosta on turha haaveilla.

Yllättäjät

Bruinsilla on heittää erittäin laadukkaan ykkösketjun lisäksi kaukaloon hyvin monipuoliset alemmat ketjut. Kakkossentteri David Krejčí pelasikin kaikessa hiljaisuudessa loistavan runkosarjan. Tšekkiläinen konkari on lähes tehtaan takuulla nostanut rimaa tärkeisiin otteluihin, eikä mikään viittaa tahdin hyytymiseen tälläkään kertaa.

Toinen potentiaalinen yllättäjä on Minnesota Wildista siirtotakarajalla hankittu Charlie Coyle. Uudessa seurassaan isokokoinen Coyle ei ole päässyt lähellekään parhainta tasoaan, mutta pelien koventuessa Coylen vahvuudet varsinkin fyysisessä pelaamisessa pääsevät esille.

Maple Leafsin osalta ei voi välttyä William Nylanderin maininnalta tässä kohtaa. Jatkosopimusneuvottelujensa kanssa pahaa verta Torontossa aiheuttaneeen ruotsalaisen runkosarja oli paha pettymys, sillä 54 ottelussa syntyi vain seitsemän maalia. Nylander oli kuitenkin pirteimpiä Maple Leafsin pelaajia runkosarjan viimeisellä neljänneksellä.

Ratkaisupotentiaalia löytyy myös toisesta ruotsalaisesta eli Andreas Johnssonista. Johnsson pelasi iäkkääksi tulokaspelaajaksi vakuuttavan runkosarjan, ja tuulennopea laitahyökkääjä tulee hankkimaan Bruinsille jäähyjä. Myös ratkaisupeleistä on näyttöä, sillä Johnsson johdatti viime kaudella Toronto Marliesin AHL-mestaruuteen ollen itse pudotuspelien arvokkain pelaaja.

Lopputulosarvio

Pelaajamateriaaleiltaan nämä kaksi joukkuetta ovat melko tasaväkisiä, mutta Bruins on ollut selvästi tasaisempi ja yhtenäisempi joukkue tällä kaudella. Lisäksi karhulauman kärkipelaajien suoritustaso on tällä hetkellä kovempi kuin Maple Leafsilla.

Bruins on osoittanut tällä kaudella olevansa valmis pelaamaan Stanley Cupista, kun taas Maple Leafs vahvan alun jälkeen ei ole tämän vuoden puolella vakuuttanut millään muotoa. Mikäli Maple Leafs onnistuu hakemaan ryöstön ensimmäiseltä reissulta Bostonista, sarjasta muodostuu jälleen äärimmäisen mielenkiintoinen.

Bruins nujertaa Maple Leafsin toisena keväänä perättäin, mutta tällä kertaa selvemmin voitoin 4–1.

» Lähetä palautetta toimitukselle