Henri Nikkasen kavennusosumasta ei kulunut kovinkaan pitkää aikaa, kun Aku Räty iski kiekon toistamiseen kiekon ohi Ruotsin maalivahdin Hugo Alnefeltin. Tilanne syntyi komean kuvion jälkeen, ja syötön tarjosivat Mikael Pyyhtiä sekä Ville Heinola.
Ruotsin valmennusjohto kuitenkin haastoi tilanteen paitsiona ja onnistuikin siinä, joten maali hylättiin ja aloitus vietiin siniviivan tuntumaan. Uusinnat osoittivat, että Heinola kuljetti kiekkoa vain siniviivalla, kun samalla Juuso Pärssinen livahti hyökkäysalueelle. Viivat kuuluvat aina siihen alueeseen, mistä kiekko tulee, joten Heinola eteni hyökkäyspäähän liian myöhään.
− Videovalmentajamme teki hyvää työtä ja tarjosi vielä useamman kuvakulman tablettiimme. Hän auttoi todellakin meitä siinä tilanteessa, Ruotsin päävalmentaja Joel Rönnmark totesi.
Ruotsin vaihtoaitiosta katsoen tilanne tapahtui toisella puolella kenttää, ja kun kyse oli toisesta erästä, myös kauemmalla siniviivalla, joten apu oli todella paikallaan.
Suomen joukkueessa ei jääty murehtimaan tapausta. Hyökkääjä Brad Lambert näki, että henkinen ote säilyi edelleen Nuorilla Leijonilla.
− Joukkuehenkemme pysyi siitäkin takaiskusta huolimatta hyvänä, ja momentum oli kuitenkin meillä.
Päävalmentaja Antti Pennanen oli samoilla linjoilla:
− Olisihan sellainen mahdollisesti voinut vaikeuttaakin peliä. Olimme kuitenkin luottavaisia koko ajan, ja pysyimme pelissä kiinni. Se kertoo joukkueen luonteesta.
SO. CLOSE.
It looked like Finland had tied it up, but after review, the goal is offside. pic.twitter.com/2V5UwFbcCb
— TSN (@TSN_Sports) January 2, 2021