New York Islanders selviytyi kauden 2003-04 päätteeksi idän viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin. Vastaan asettui Tampa Bay, joka odotetusti päätti saarelaisten kauden. Islandersin sesonkia voidaan pitää kohtuullisen onnistuneena. Manageri Mike Milbury oli hieman yllättäen antanut kenkää Islandersin takaisin pudotuspeleihin nostaneelle Steve Stirlingille, ja NHL:n historian vanhin valmentajatulokas oli kovien paineiden edessä epäilysten kaikuessa joka puolella.
Stirlingin sanotaan tuoneen Islandersin sisälle työrauhan. Edellinen valmentaja Peter Laviolette oli hyvästä työstään huolimatta saanut nostatettua opposition vastaansa, ja Milbury pelkäsi jyrkkää liukua pohjamutiin, jos tilanteen annettaisiin jatkua. Stirlingillä ei ollut tarjota säihkyvää karismaa. Hän tuskin jaksoi enää edes uneksia päävalmentajanpostista, mutta kun hän tuli valituksi, hän pystyi kokemuksellaan voittamaan joukkueen puolelleen.
Mad Mike ei luovu tavoistaan
Kolmannen peräkkäisen pudotuspelipaikan jälkeen on kulunut kaksi kesää. Long Islandilla on paljon vanhaa, mutta myös paljon uutta. Islandersin hyökkäys on pysynyt suurin piirtein kasassa. Kapteeni Mike Pecasta luopuminen oli kivuliasta. Puolustuksessa sen sijaan puhaltavat täysin uudet tuulet. Maalivahtipelistä vastaa yhden kokonaisen ykkösvahtikauden kokemuksella Rick DiPietro.
Asiat voisivat olla paremminkin, mutta ongelmaksi nouse yksi mies. Alexei Jashinin aikoinaan saama mieletön kymmenen vuoden ja 90 miljoonan dollarin sopimus on osoittautunut pahaksi virheeksi. Ilman Milburyn kuningasajatusta Islanders olisi todennäköisesti hankkinut uuden ykkössentterin, tai ainakin joukkueella olisi mahdollisuuksia hankkia profiilipelaajia. Nyt Jashin syö noin viidenneksen palkkakatosta työehtosopimuksen määräämästä palkanalennuksesta huolimatta. Pahinta tilanteessa on se, että Jashin jouduttiin ylentämään kapteeniksi asti sen jälkeen, kun Pecasta piti päästä eroon. Jashinin kapteenius kertoo enemmän Islandersin ongelmista kuin Yashinista itsestään. Islandersilla ei yksinkertaisesti ollut ketään kapteeniksi sopivaa pelaajaa, ja C:tä joudutaan nyt käyttämään siihen tarkoitukseen, että Jashin heräisi unestaan.
Valmentaja Stirlingin suuri koetinkivi on juuri Yashin. Venäläinen on saatava syttymään pelaamaan siihen tapaan, mitä mies parhaimmillaan esitti Ottawassa. Lisäksi Stirlingillä tulee olemaan vaikeuksia pitää joukkueen kaikki hyökkääjät tyytyväisinä. Islandersin sisäinen kilpailu on erittäin kovaa. Shawn Batesin kaltainen kova ja melko kokenut pelaaja saattaa joutua tyytymään nelosketjun tehtäviin, vaikka on muun muassa joukkueen paras aloittaja. Jason Blake ja Arron Asham syövät toisiltaan peliminuutteja, samoin Robert Nilsson ja Mattias Weinhandl. Trent Hunter taas näkisi varmasti mielellään itsellään entistä isomman roolin, mutta Miroslav Satan ja Mark Parrish on pidettävä tyytyväisinä.
DiPietrolta vietiin vahvuus
Rick DiPietron ensimmäinen kausi ykkösvahtina oli tyydyttävä. Temperamenttisesta veskarista on lausuttu epäileviä kommentteja, mutta ainakaan vielä ei ole aika luovuttaa miehen suhteen. Välillä hän on esittänyt jopa sensaatiomaisia otteita, mutta tasaisuus puuttuu vielä.
DiPietro on niitä maalivahteja, jotka eniten kärsivät uusista säännöistä, jotka rajoittavat vahtien osallistumista peliin. Islandersin taannoinen ykkösvaraus oli kuuluisa tavastaan pelata kolmantena puolustajana. Nyt hänen on pakko jäädä maalilleen, ja keskittyä torjumaan kiekkoja. Se voi tehdä hyvääkin.
DiPietroa on pidetty hieman keskenkasvuisena urheilijana. Aikuistumista odotetaan. Niinpä Islandersilla on oltava käytössään kakkosmaalivahti, joka osaa paikata silloin, kun tarvitaan, ja joka erityisesti tulee toimeen nuoren sankarin kanssa. DiPietron apumiehenä toimii Garth Snow, joka kaivettiin esiin, kun kakkoseksi kaavailtu Wade Dubielewicz oli pettymys AHL:ssä. Väärinkirjoittajien yhdistys kiittelee ratkaisua. Snow on varmasti juuri oikea mies DiPietron avuksi. Ratkaisun jälkeen Islanders voi lähteä luottavaisena kauteen. Maalivahtipelin ei pitäisi koitua kohtaloksi.
Fab Four hajosi
Isles tunnettiin ennen peräpäänsä huippunelikosta. Nyt Ihmeneloset ovat hajaantuneet maailmalle. Adrian Aucoin lähti Chicagoon ja Roman Hamrlik Calgaryyn. Kenny Jönsson jäi Ruotsiin. Kaikki kolme kuuluivat NHL-pakkien eliittiin. Varsinkin Aucoinin minuutteja on kenenkään vaikea korvata. Mad Mike Milbury onnistui kuitenkin hankkimaan tilalle laadukkaita pelaajia. He eivät korvaa lähteneitä, mutta varmasti Islandersin pakkikalusto kestää vertailun idän keskiryhmässä.
Janne Niinimaa on puolustuksen johtaja. Jääliläinen on isossa roolissa varmasti niin kentällä, kuin sen ulkopuolellakin. Lisäksi Jannella on todennäköisesti aiempaa enemmän asiaa myös ylivoimapeliin. Buffalosta hankittu Alexei Zhitnik kestää vertailun kehen tahansa. Zhitnik on jäänyt Buffalossa pelatessaan isompien tähtien varjoon. Toisaalta eipä mies ole innostunut aivan siihen hurmioon, jolla hän pelasi 1999 kun Buffalo eteni Stanley Cup-finaaleihin. Zhitnikillä on hyvät perustaidot, mutta hänellä on ollut vaikeuksia saada itsestään kaikkea irti varsinkaan hyökkäyspäässä. Ehkä Jashin ja Miroslav Satan herättävät Zhitnikin myös pistetehtailuun.
Vancouverista New Yorkiin saapunut Brent Sopel tuo puolustukseen taitoa, mutta Sopelilla ei ole takanaan vielä kovin monta vuotta huipulla. Miehen olisikin syytä pärjätä muissakin karkeloissa kuin liigan rumin tukka-äänestyksessä. Joskus maisemanvaihto on pilannut nopeasti huipulle nousseiden pelaajien urakehityksen. Sopelin todellinen taso mitataan siis tulevalla kaudella. Tampan mestarijoukkueesta hankittu Brad Lukowich pelaa tasaisen varmat 20 minuuttia. Niin kauan kuin veteraanipakin nimeä ei mainita peliraporteissa, ovat asiat kunnossa.
Sen mikä tasossa kesällä menetettiin, toivoo Isles paikkaavan leveydellä. Jos Radek Martinek vihdoin pysyy terveenä, on paljon jo pelastettu. Martinekilla on työkalut nousta NHL-pakkien keskikastin yläpuolelle, mutta se on hyvin epävarmaa. Tomi Pettinen aloittanee kuudentena pakkina. Kokenut Joel Bouchard oli yrittämässä jengiin, mutta NHL-paikkaa ei irronnut. Niinpä Pettisen pahimmat kilpailijat ovat ensimmäisellä AHL-kaudellaan viime vuonna huimasti kehittynyt Chris Campoli, ja taistelutahdostaan paljon kiitosta saanut Bruno Gervais. Kotiyleisö on kovasti kampanjoinut Campolin ja Gervaisin puolesta, mutta ainakin Gervais aloittaa kautensa AHL:ssä. Campoli on melkoinen löytö, sillä hänet varattiin kesän 2004 draftissa aivan häntäpäässä.
Islandersilla on paperilla neljää hyvää pakkia, Martinekin onnistuessa viisi. Ongelmaksi nousee kuitenkin se, että varsin todennäköisesti vain Niinimaa ja Martinek edustavat jatkuvuutta Islesin takalinjoilla. Muut tulevat kuka mistäkin, ja sopeutuminen voi kestää. Esimerkiksi Sopel saattaa hyvinkin kokea isoja ongelmia uudessa ympäristössä. Toinen fakta on se, että Zhitnik ei ole Aucoin, Sopel ei ole Hamrlik eikä Lukowich varsinkaan Jönsson. Islesin pakisto keskinkertaistui kerralla.
Kuka käskee?
Kapteeni Mike Pecan myyminen Edmontoniin heikentää Islandersin hyökkäystä, vaikka Pecan käyrä onkin osoittanut alaspäin. Ilman Pecaa joukkue on entistä enemmän Alexei Jashinin käsissä, mikä ei välttämättä tiedä hyvää. Tutkapariksi Jashinille hankittiin Miroslav Satan. Satanilta odotetaan 40 maalin kautta. Kaksikon rinnalle on kaavailtu ruotsalaisväriä. Mikäli harjoituspelien ketjukoostumukset toteutuvat, hyppää Robert Nilsson huiman loikan suoraan Islandersin ykkösketjuun. Toinen paljon spekuloitu vaihtoehto on kokeneempi Mattias Weinhandl. Jos ketjuun halutaan kovuutta, on Islandersilla vasemmalla laidalla jopa ylitarjontaa. Jason Blake, Shawn Bates tai Arron Asham nousee ykköseen, jos kolmen taitopelaajan kombinaatio ei toimi. Vasen laita on niin tukossa, että Justin Papineau aloittaa farmissa.
Islandersin kakkos- ja kolmosketjut muodostetaan Oleg Kvashan ja Mike Yorkin ympärille. Blake ja Asham sijoitetaan vasemmalle ja Trent Hunter ja Mark Parrish oikealle. Hunter on todella mielenkiintoinen pelaaja. Hän säväytti jo vuonna 2003 NHL-pudotuspeleissä ja jatkoi tulokaskaudellaan 2003-04 siihen malliin, että oli ehdokkaana Calder-palkintoon. Mikäli väkivahvan taistelijan kehitys jatkuu, on vastustajan maalivahdilla ja puolustajilla kova työ estää Hunterin hääräily maalin edessä. Parrish, York ja Kvasha ovat kaikki hyviä pelaajia, mutta mikäli Isles aikoo menestyä, on kolmikosta ainakin kahden saatava uusi vaihde silmään. Varsinkin Kvasha on sellainen pelaaja, että häneltä voi odottaa mitä vain. Tasaisuus puuttuu.
Sean Bergenheim ja Eric Godard täydentävät Islandersin hyökkäyksen. Myös Petteri Nokelainen aloittanee ylhäällä, mutta AHL kutsuu heti kun Shawn Bates palaa sairastuvalta.
Islandersin hyökkäyksessä siis riittää muovailuvahaa. Epäilyttävää materiaalissa on se, että tietyn tyyppisiä pelaajia on kasapäin, mutta toisia taas ei ollenkaan. Stirling voi vain toivoa, että Satan saa Jashinin pelaamaan ykkössentterin vaatimusten mukaan. Joukkue, jolla ei ole kunnollista ykkösketjua, ei voi toimia. Kvashan asema on epävakaa. Jättikokoinen Kvasha dominoi ajoittain, mutta hänen varaansa ei voi laskea kakkosketjun toimimista. Niinpä sekä keskellä että laidalla pelaava Mike York on hyvä hankinta. Jos Kvashalla kulkee, on Islandersilla materiaalia vaikka minkälaiseen iloitteluun. Hädän hetkellä York tekee kakkosketjusta toimivan.
Mikäli Trent Hunter jatkaa nousuaan voimalaitureiden eliittiä kohti, alkaa Mark Parrishin asema tukaloitua. Hunter voi olla se pelaaja, joka pelastaa Islandersin.
Satan on ylivoiman valtti
Islanders oli edellisen NHL-kauden etevimpiä alivoimajoukkueita. Suuri kiitos tästä kuului varmasti nyt kadonneille veteraanipakeille. Alexei Zhitnikin urakka saattaakin muodostua valtavaksi. Islandersin hyökkääjistä on hyvä kasata nopeita ja taistelutahtoisia parivaljakoita. Jason Blake on varsinkin melkoinen riesa alivoimalla. Myös Oleg Kvasha on varsin laadukas jäähyntappaja, ja iski jopa muutaman av-maalin edellisellä kaudella.
Islesin ylivoima oli melko tarkalleen liigan keskiarvoa viimeksi. Nyt viivalta puuttuu tulivoimaa. Alexei Zhitnik on ollut urallaan hyvin epätasainen yv-pelaaja, joten katseet kääntyvät Brent Sopelin suuntaan. Miroslav Satanilta odotetaan yv-maaleja, joten se korvannee hieman menetyksiä.
Islandersin materiaali riittää kamppailuun pudotuspelipaikasta. Mitään varmaa ei voi kuitenkaan luvata joukkueelle, jota Mike Milbury komentaa ja Alexei Jashin johtaa. Kun lisäksi materiaali on edellisvuosia heikompaa, ja tsempparit ovat pelanneet monta vuotta taitojensa ylärajoilla, voi taantuma tulla eteen.
Tarkista nämä:
Trent Hunter
Taistelutahtoinen Hunter oli ehdokkaana vuoden tulokkaaksi kesällä 2004. Jos hän ei ole hukannut itseluottamustaan, voi hänen odottaa kohoavan pikku hiljaa aivan NHL:n maalitykkien kärkikaartiin. Long Islandilla ollaan varmasti hänen tapauksessaan kärsivällisempiä, kuin mitä oltiin Todd Bertuzzin yrittäessä kehittyä voimapelaajaksi.
Jason Blake
Islandersin kokoonpanossa on ollut paljon ärsyttäviä hyökkääjiä, nykyisten Ashamin, Blaken ja Batesin lisäksi muun muassa Jason Wiemer. Kaiken lisäksi nämä rotat ovat tehneet yllättävän paljon pisteitä. Varsinkin Los Angelesissa kädettömäksi tuomitun Blaken saavutukset Islanders-nutussa ovat olleet hämmästyttäviä. Uskomattoman nopeaa Blakea on hauska katsoa, varsinkin kun hän ajautuu liian tiukkoihin paikkoihin säntäillessään ympäri kaukaloa.
Paras kiekonkäsittelijä: Alexei Jashin
Paras laukoja: Alexei Zhitnik
Paras luistelija: Jason Blake
Paras aloittaja: Shawn Bates
Paras taklaaja: Trent Hunter
Paras ärsyttäjä: Arron Asham
Paras pelinrakentaja: Alexei Jashin
Paras puolustava hyökkääjä: Shawn Bates
Paras hyökkäävä puolustaja: Brent Sopel
Enforcer/tappelija: Eric Godard
MVP: Alexei Jashin
