Tampa Bayn vuoristorata

NHL / Artikkeli
Tampa Bay Lightningin alkukausi on ollut klassinen esimerkki vuoristoradasta. Tällä hetkellä mennään alamäkeä kohti pudotusta. Alussa ylämäki jatkui jatkumistaan. Mitään konkreettista ei joukkue tehnyt siinä välissä, maalihanat vain ehtyivät. Kun joukkue ei tee maaleja, ei voittojakaan tule. Maalivahdit pelaavat mainiosti illasta toiseen. Harmi vain, että pelkällä maalivahtipelillä ei voittoja tule.

Tampan kauden aloitus oli suorastaan tyrmäävä. NHL:n paras joukkue ensimmäisen kuukauden ajan. Vasta marraskuun alussa tuli tappio Washingtonille. Tuon ottelun jälkeen alkoivat tappiot sadella. Tosin Tampa napsaisi väliin kolmen ottelun voittoputken. Maalinteko on se, mikä tökkii eniten Tampalla tällä hetkellä. Kaksi voitto-ottelua joulukuussa tulivat lukemin 3-1 ja 3-2. Pudotus on huima kun alkukaudesta joukkue teki hyvin maaleja. Esimerkkinä kauden kolmen ensimmäisen ottelun maalisuhde 13-4. Lokakuussa 9-0 voitto Pittsburghista oli huippuesitys. Viime torstain peli Phillya vastaan oli neljän ottelun tappioputken katkaisu. Jokohan samalla ns. ketsuppipullo-ilmiö aukeni?

Alkukautta varmasti auttoi myös se, että joukkue pelasi 11:sta ensimmäisestä ottelustaan 9 kotona.
Otteluohjelma myös suosi Tampaa alkumetreillä. Lokakuussa oli vain 7 peliä, ja sarja alkoi kuitenkin jo 8.päivä lokakuuta.
Vastapainona muissa kuissa otteluja tulee 13-16, joten lepohetkiin ei juuri jää aikaa. Parhaimmillaan Tampa pelaa viikon sisällä 5 ottelua. Tämä toistuu useaan kertaan, varsinkin tammi- sekä maaliskuussa.
Tammikuun kiirehuipussa Tampa pelaa 21 päivän sisään 12 peliä, joista vain kaksi kotona. Tämä varmasti rassaa joukkuetta, ja silloin sen pitää näyttää osaamisensa. Näissä peleissä helposti hukataan playoffpaikka. Tampa oli parhaimmillaan NHL:n kakkonen, mutta nyt pudotusta on tullut alaspäin. Vielä ollaan vauhdissa, mutta tappiokierteet pitäisi saada poikki.

Tuntemattomat pelaajat pitävät tahtia yllä

Puhuttaessa Tampan joukkueesta eivät nimet kerro paljoakaan Tauno Tasalakille. Tauno tuntee kyllä Wayne Gretzkyn, Mario Lemieuxin, Jaromir Jagrin ja pitää Teemu Selänteen joukkuetta maailman parhaana.
Tampassa sensijaan nimimiehiä ovat franchise-pelaaja Vincent Lecavalier, huippumaalivahti Nikolai Khabibulin, piskuiset laiturit Cory Stillman sekä Martin St.Louis ja mainio kakkossentteri Brad Richards.
Muut ovat enemmän tai vähemmän harmaata massaa.
Todelliselle NHL-tietäjälle pelaajat kertovat kuitenkin enemmän. Joukkue on täynnä pelaajia, jotka ovat luoneet uraansa jossain muualla NHL:ssä aikaisemmin.
Tästä kertoo myös joukkueen rakenne. 23 pelaajasta vain 6 on Tampan omia varauksia. Suurin osa pelaajista on saatu treidin avulla, 12 pelaajaa. 4 kertaa on turvauduttu FA-kauppoihin ja vain yksi pelaaja on poimittu waivers-listalta.

Tampan vahvuus onkin joukkue. Joukkue, joka pelaa toisilleen joka ilta, eikä sooloilijoita kaivata.
Tampa on pelannut tällä kaudella hyvin koostetuilla ketjuilla. Ykkösessä pelaavat Lecavalier, Cory Stillman sekä useimmiten Dmitri Afanasenkov. Kakkosta johtaa Brad Richards, laidoillaan Fredrik Modin ja Martin St.Louis. Kolmosen checking-linessa ovat Tim Taylor, Dave Andreychuk sekä Chris Dingman. Nelosen pelaajat ovat saanee jämäminuutit osakseen. Jossain vaiheessa voisi odottaa Eero Somervuoren tai Hippoksen sikakatsomon suosikin, Eric Perrinin, pääsevän kokeilemaan nelosessa. Toistaiseksi turhaan. Koska Tampalla ei ole omaa farmia, joutuu Somervuorikin esimerkiksi pelaamaan farmissa nelosketjussa. Eikä todellakaan ole ensimmäisenä jonossa, kun erikoistilannepeliaikaa jaetaan.

Trappia ei harrasteta

NHL:ssa on valitettavan usein helppo pelata trappia. Pelityyli on kohtuullisen helppo pelaajien sisäistää, systeemi on lähes idioottivarma ja se tuottaa usein tulosta. Miinuksina trapia vastaan on inhottava pelata, pelin katsominen on tylsempää kuin seurata märän maalin kuivumista ja trap tappaa todellisen jääkiekon.
Tampassa trap on tuntematon käsite. Bolts pelaa nykyaikaista jääkiekkoa, kaikki perustuu luisteluun. Kun kiekko on vastustajalla, kaksi hyökkääjää karvaa todella aggressivisesti. Vaikka kiekollisen pelin osaavat vastustajat voivat kiekkoa siirtelemällä pelata karvaajat pois, on kovasta luistelusta paljon hyötyä. Useimmiten kiekko saadaan omille ja voidaan rakentaa maalintekopaikkoja. Kova luistelu ja vastahyökkäykset toimivat myös puolustuksen tukirankana.
Valmentaja John Tortorella sanoi The Hockey Newsissa:

- Enhän osaa edes valmentaa sillä tavalla. En voi kuvitella pelaamista sillä tavalla.

Tampan pelityyli on raskas, mutta aiheuttaa usein maalipaikkoja omalle joukkueelle. Jos vastajoukkue puolustaa hyvin ja tukkii keskialueen, on maalipaikkoihin vaikea päästä.

Erikoistilanteissa Tampa on ollut kohtuullinen. Alivoimalla on mennyt usein vain yksi maali per ottelu. Tosin pitkässä juoksussa se yksikin per ottelu on liikaa. Ylivoima on tökkinyt pahasti, koska maalintekokin on tökkinyt. Philly-pelissä joukkue teki kaksi ylivoimamaalia, ensimmäisen kerran sitten lokakuun 30.päivän.
Yrityksen puutteesta joukkuetta ei voi moittia. Laukauksia pelaajat ovat ampuneet usein lähes kolmekymmentäkin peliä kohden. Onko sitten huonosta onnesta koko juttu kiinni?

Pelialuettain

Maalivahtipeliin Tampa ei ole kaatunut tällä kaudella lainkaan. Ykkösvahti Khabibulinin GAA on 2,18 ja torjuntaprosentti niinkin hyvä kuin 92,4. John Grahamella vastaavat luvut ovat 1,86 ja 92,5.
Liigan torjuntatilastoa johtaa muuan Miikka Kiprusoff. Hänellä GAA on 1,52 ja torjuntaprosentti 93,7. Maalivahdit ovat pitäneet monessa ottelussa pelin tasaisena, mutta jos joukkue kyntää alamaissa, on voittoa turha havitella ilman voittoa. Tampalla maalivahtiosasto on hyvällä mallilla ja kevätkautta kohti voidaan suunnata turvallisin mielin.

Puolustus on yksi NHL:n aliarvostetuimmista. Kenelle Tauno Tasalakille sanovat nimet Cory Sarich ja Jassen Cullimore mitään? He pelaavat kuitenkin Tampan ykköspakkiparissa. Kakkosessa sellaiset “future-hall-of-famet” kuin Dan Boyle ja Brad Lukowich. Kolmosessa Pavel Kubina sekä Nolan Pratt. Kubina on oma varaus, muut ovat tulleet treidillä tai waiversista. Tampassa he ovat löytäneet oman joukkueensa. Osasyy on tietysti myös valmentaja Tortorellalla.
Puolustajat eivät ole ikinä olleet otsikoissa viihtyviä supertähtiä, vaan raskaan työn duunareita.
Em. puolustajista Pavel Kubina sekä Dan Boyle ovat ns. kiekollisia puolustajia, jotka pitävät huolen ylivoimapelistä. Lukowich sekä Cullimore ovat peruspuolustajia, jotka osaavat vähän kaikkea. Sarich ja Pratt hoitavat taklaukset ja nyrkkien heiluttamiset.
Tälläiset miehet ovat vastuussa siitä, että Tampa on päästänyt neljänneksi vähiten maaleja NHL:ssä.

Hyökkäys on vahva. Lähes kaikki pelaajat ovat luoneet alku-uransa jossain muualla kuin Tampassa. Täällä se on päässyt taas urilleen, jos se on lähtenyt huonoon suuntaan. Tampassa jokainen saa vastuuta ja valmentaja arvostaa pelaajiaan.
Tällä kaudella kokonaisuudessaan ei hyökkäys ole toiminut mallikkaasti. Vaisulla kaudella pitäisi jonkun nousta esiin ja kantaa joukkuetta. Sellaista pelaajaa ei ole löytynyt. Osasyynä on tietysti joukkueen nuoruus. Vaikka veteraanejakin joukkueesta löytyy, ei pelaajien keskuudessa ole sellaista johtajapelaajaa, joka ottaisi vastuuta. Tälläisiä pelaajia ovat esimerkiksi Steve Yzerman, Joe Sakic, Mike Modano, Mario Lemieux ja moni muu.

Joukkueen maalipörssiä johtavat Cory Stillman ja Vincent Lacavalier. Liigan pörssikärki huitelee tällä hetkellä 20 maalissa, Columbuksen Rick Nashin toimesta.
Tampassa on potentiaalisia 40 maalin miehiä 2, 30 maalin miehiä 3 ja 20 maaliinkiin voisi päästä 1-2 pelaajaa.
Kunhan hyökkäys muistaa taas, kuinka maaleja tehdään, niin Tampa lähtee nousuun.

Tampa on edelleen yksi liigan aliarvostetuimpia joukkueita. Vaikka joukkue pääsi viime kaudella pudotuspelien toiselle kierrokselle, sitä ei vieläkään arvosteta. Joukkue tekee näkymättömällä työllä tulosta ja rosteri on hyvin koottu. Keväällä on mahdollisuudet taas toiselle kierrokselle. Konferenssin finaaliin voi olla hieman liian pitkä matka. Joukkue on kuitenkin aika nuori, joten roster saa kerätä kokemusta sekä saada uutta verta mukaan, niin jokusen vuoden päästä Tampa voi olla yksi mestariehdokkaista. Kaiken pitää tietysti mennä nappiin, sillä Tampa ei ole NHL:n rikkaimmista seuroista.

» Lähetä palautetta toimitukselle