Stanley Cup -finaalin viides ottelu ei tuonut vielä ratkaisua mestaruustaistossa. Tampa Bay Lightning voitti ottelun 3−2, mikä tarkoitti sarjan venymistä vähintään kuuteen otteluun. Laukaisuyritykset menivät niukasti Avalanchelle 62−61. Maaliodottamaa kertyi Avalanchen hyväksi 2.28−1.86.
Suomalaispelaajista Mikko Rantasen ollessa kaukalossa vaaralliset maalipaikat menivät tasakentällisin Avalanchelle 3−2. Rantanen pelasi enimmäkseen Artturi Lehkosen ja Nazem Kadrin kanssa. Lehkoselle vastaava lukema oli 1−2, sillä Rantanen pelasi noin 2,5 minuuttia myös Nathan MacKinnonin ja Gabriel Landeskogin rinnalla.
Lightningin yltiöpuolustava ote
Jos ottelusarjan alussa Lightning kärsi siitä, että sen karvaajien ja pakkien väliin saatiin pelattua Avalanchen hyökkääjille kiekkoja kiihtyvään vauhtiin, niin tuo kyseinen yksityiskohta oli tässä ottelussa sille aiempaa pienempi murhe. Päävalmentaja Jon Cooper on säätänyt joukkueensa karvausta ja keskialueen pelaamista sarjan edetessä.
Tässä ottelussa Lightningilta nähtiin jo lähes kilpikonnamaista puolustusta niissä Avalanchen hyökkäyksissä, jotka se otti trapilla vastaan. Alun 1-3-1-trap näytti toiseen erään mennessä säätyvän jopa eräänlaiseen aikaisin valuvaan 1-4-muotoon. Kärkikarvaaja ohjasi peliä, mutta seuraavaksi Avalanchen hyökkäystä otettiin vastaan vasta punaisella tai omalla sinisellä riippuen siitä, mikä oli joukkueen kannalta edullista.
Uskalsipa joukkue pelata sitten koko viisikon voimin rohkeasti ja aggressiivisesti myös hyökkäysalueella, mutta tämä tuli vasta sinne saatujen hyvin ajoitettujen hyökkäysten myötä. Tilanteen tunnistaminen oli pääosassa, ja siitä seuranneesti hallinnan täysi hyödyntäminen.
Paineen alta pystyyn ja poikittain
Lightningin avauspeli tuotti Avalanchelle runsaasti maalipaikkoja sarjan alussa, kun vastustajan eteenpäin puolustaminen ja puolustajien aggressiiviset pintsaukset söivät laita-avauksista tehoja.
Viitospelissä Lightning avasi edelleen usean kerran laidan kautta, mutta ajoituserot ja jatkopelin tapa ovat muuttaneet hieman asetelmia.
Avalanche karvaa edelleen laadukkaasti kolmella kaistalla Lightningin avauspeliä. Viivelähdötkin ovat salamapaidoille ajoittain kankean näköisiä, ja eräänlaisena huipennuksena oli avauserän vaihto, jossa kiekko palautui tahi palautettiin kolme kertaa peräkkäin Lightiningin alueelle, mutta yhtä monta kertaa se pomppi muuten kuin hyökkäystä edistävästi sen pelaajien lavasta.
Tästä huolimatta Lightning myös onnistui. Se oli joko erittäin huolellinen ja pysäytti kiekon laitaan, tai sitten jatkoi suoraan poikittain vauhdilla nousevalle Lightning-pelaajalle. Harvakseltaan näistä kehkeytyi rintamahyökkäyksiä tai kahden pelaajan hyökkäyksiä. Mutta vähimmillään se auttoi purkamaan painetta joukkueen omasta päästä, kun yksittäinen vauhdissa oleva hyökkääjä sai pelattua peliä edes nihilistisesti kohti päätyä ja siellä kamppailemiseksi. Olennaista oli se, ettei Avalanche saisi jatkopelejä ja pitkää painetta jatkumona hyökkäysalueelle. Näin ollen Lightning hallitsi pelin virtausta vähintään siten, että se rikkoi vastustajansa rytmiä ja hyökkäysten sujuvuutta.
Maalivahdeissa eroa
Sarjan ennakkoasetelmissa maalivahtipeli oli selkeästi Tampa Bay Lightningin etu. Sarjan alkuvaiheessa maaleja ropisi runsaammin Andrei Vasilevskin selän taakse, mutta sen jälkeen tasoero on asettunut lähemmäksi ennakoitua.
Viitosottelussa Lightningin avausmaali oli ehdottomasti sellainen, joka Darcy Kuemperin olisi pitänyt ottaa kiinni. Jan Ruttan lämäri pomppi hänen selkänsä taakse, vaikka kiekko ammuttiin ilman maskia ja melkoiselta etäisyydeltä. Loppujen lopuksi tämä pieni ero vaikutti osaltaan siihen, miksi Lightning voitti ottelun, vaikka maaliodottaman perusteella se oli hieman vastustajaansa heikompi.
