Jatkoaika valitsi runkosarjan tähtikentälliset ja niiden vastakohdat

LIIGA / Artikkeli
Jokaisella sankarilla on vastineensa pimeällä puolella. Jatkoajan SM-liigatoimitus valitsi liigan runkosarjan tähdistöt neljällä eri osa-alueella, mutta samalla kaikille superkokoonpanoille haettiin myös vastakohta. Esimerkiksi tehoviisikon vastinparina on vastustajien tähtien pimentämiseen erikoistunut tuhokentällinen.

Muut taisteluparit ovat tulokkaat ja veteraanit, kehittyneimmät ja taantuneimmat sekä parhaimmat ja surkeimmat hankinnat. Jokaisen kentällisen esittelyn johdannossa on selvitys valintakriteereistä.

Neljästä varjokentällisestä kahden kuusikon pelaajat ovat häpeäpaalussa antamassa varoittavaa esimerkkiä laiskoille junioreille. Pahiten taantuneiden liigajyrien ja pahimpien floppihankintojen ei ole syytä ylpeillä valituksi tulemisella. Sen sijaan loput kaksi varjokentällistä koostuvat laadukkaista pelaajista.

Valinnoissa huomioitiin vain sellaiset pelaajat, jotka pelasivat runkosarjan loppuun asti SM-liigassa.

Teho- vs. tuhokentällinen

Tehokentällinen ei ole runkosarjan all stars. Raati puntaroi ensisijaisesti hyökkäysominaisuuksia unohtamatta kuitenkaan kykyjä yleispelaajana. Jos puolustusominaisuuksia olisi huomioitu liikaa, olisi saattanut syntyä ristiriitoja vastinparina olevan tuhokentällisen kanssa. Tehokentälliseen ei valittu maalivahtia.

Tony SalmelainenVille ViitaluomaMarko Kivenmäki

Pasi PuistolaAri Vallin

Pörssikärjet Tony Salmelainen ja Marko Kivenmäki olivat selviä valintoja laitahyökkääjiksi. Keskushyökkääjän seulominen oli hankalampaa, koska parhaiden senttereiden välisessä pistepörssissä oli tasaista, ja tarjolla oli erityyppisiä johtajia. SaiPassa dominoiva Ville Viitaluoma kiilasi täpärästi Bluesin Joakim Erikssonin edelle.

Puolustajakaksikko löytyi mutkattomasti. Viimeistään nyt sarjan eliittiin noussut Pasi Puistola ja elegantti multipelaaja Ari Vallin ovat kumpikin tehneet ahkerasti pisteitä ja hoitaneet kaikki osa-alueet vähin moittein.

Tuhokentällinen on rakennettu vaikeuttamaan tehomiesten pistetehtailua.

Jaakko UhlbäckToni SihvonenAntti Pihlström

Lasse KukkonenVeli-Pekka Laitinen

Rob Zepp

Maalivahtivalinnassa kannatusta saivat niin Niklas Bäckström kuin Juuso Riksmankin, mutta raati päätyi SaiPan hulppean kauden takuumieheen Rob Zeppiin. Zeppin varmaotteisuus keskinkertaisen puolustuksen takana riitti kärkipaikalle.

Lasse Kukkosen valinta puolustukseen ei aiheuttanut vastamutinoita. Toisen pakin paikalle SaiPan Olli Malmivaarakin oli vahvasti tyrkyllä, mutta enemmistö oli HPK:n Veli-Pekka Laitisen kannalla. Laitisen erityisominaisuudeksi mainittiin loistava "poke check" -taito eli kiekonriisto tavalla, joka menee läpi myös nollatoleranssilinjalla.

Tuhokentällisen hyökkäys oli koko valintaprosessin kimurantein tapaus. Kokenut Toni Sihvonen ja uuttera Jaakko Uhlbäck seuloutuivat melko nopeasti, mutta kolmatta lenkkiä mietittiin pitkään ja hartaasti. Laitahyökkääjän valinnasta raati ei tahtonut päästä yhteisymmärrykseen, koska valioluokan osaajat ovat vähissä. Lopulta valitsijat metsästivät tunnollisten Sihvosen ja Uhlbäckin rinnalle energistä taklaajaa ja soivat kunnian SaiPan Antti Pihlströmille.

Kehittyneimmät vs. taantuneimmat

Kehittyneimpien superkentälliseen haalittiin pelaajia, joiden nousukäyrän jyrkkyyskulma on ollut yllätyksellisen suuri, ja jotka ovat joillakin tahoilla tuomittu ikuisiksi lupauksiksi. Raati halusi huomioida näitä uusia liigajyriä, joten lupaavat ja odotetunlaisesti kehittyneet nuoret suljettiin pois. Vuoden 1983 jälkeen syntyneet pelaajat eivät olleet mukana laskuissa.

Kristian KuuselaVille ViitaluomaMikko Laine

Ville KoistinenKimmo Pikkarainen

Juuso Riksman

Vaikka Janne Hauhtonen ja Ville Leino ovat pelanneet upean kauden, Ville Viitaluomalle oli varattu paikka tässäkin tähdistössä keskushyökkääjänä. Myös maalipörssin kakkoseksi yllättäen noussut Kristian Kuusela oli selvä valinta. Toiseen laitaan kiilasi jo 30-vuotias Mikko Laine, joka siirtyi HIFK:sta Hämeenlinnaan jämäpelaajan leima otsassaan. Laine paukutti kaikkien yllätykseksi maireat tehot 11+17=28.

Kentällisen puolustajapari on Ville Koistinen–Kimmo Pikkarainen. Kiekollisesti päteväksi jo kauan tiedetty Koistinen on monipuolistunut tuntuvasti tällä kaudella. 29-vuotias Pikkarainen taas nousi vaikean alkukauden Pelicansin takalinjojen kiekolliseksi johtajaksi ja myötävaikutti paljon joukkueensa kevätkauden nousukiitoon.

Maalivahdin paikan valtasi Ässien tukipilari Juuso Riksman ilman vastarintaa, vaikka hän oli jo entuudestaan hyvää keskitasoa. Nyt hän on noussut tasoa ylemmäksi.

Taantuneimpiin ei kelpuutettu kulahtaneita konkareita. Huomio kiinnittyi hyvässä kiekkoilijan iässä oleviin pelaajiin, jotka ovat yllättäen hukanneet punaisen langan pelistään.

Ville VahalahtiSami SalonenToni Dahlman

Antti HulkkonenTuomas Eskelinen

Juha Pitkämäki

Liigapuolustajista oli kaksi valitettavan selkeää ehdokasta kentälliseen. Tuomas Eskelinen ja Antti Hulkkonen ovat kadonneet kauas liigan eturivistä ja taantuneet epävarmoiksi peruspakeiksi.

Lukossa lainamiehenä pelaavan Sami Salosen kehityskulkua voi pitää outona. Kun mies viimein teki varttuneella iällä läpimurron liigassa viime kaudella, tällä kaudella kuopiolaiset saivat pettyä ykkössentterihankintaansa raskaasti. Hänelle siis taantuneimman keskushyökkääjän titteli.

Ville Vahalahti on ollut vaisun TPS:n yksi suurista pettymyksistä. Jokereiden Toni Dahlman on ollut pienessä laskusuhdanteessa jo aiemmin, mutta niin kauas hän on vajonnut hyvistä kausistaan, että pääsylippu taantuneimpien kärkikaartiin on ansaittu.

Maalivahdin valinta ei ollut helppo. Scott Langkow ja Kimmo Kapanen ovat olleet kaukana parhaista päivistään, mutta toisaalta heiltä ei tällä kaudella odotettukaan suuria tekoja. Raati päätyi Ilveksen Juha Pitkämäkeen, vaikka tämän putoaminen kakkosmaalivahdiksi on osin loukkaantumisten ja osin Tuukka Raskin hyvyyden syytä. Peliesityksetkin ovat kuitenkin vaikuttaneet asiaan.

Tulokkaat vs. veteraanit

Tulokkaiden muodostama kuusikko on yksiselitteisesti liigatulokkaan kriteerit täyttävistä pelaajista koottu tähtikentällinen.

Petri LammassaariPerttu LindgrenJuhamatti Aaltonen

Juha AlastaloJuha Alén

Tuukka Rask

Perttu Lindgrenin ja Juhamatti Aaltosen valinnat eivät kaipaa perusteluja. Ketjun kolmanneksi lenkiksi vahvimman kannatuksen sai Lukon veikeä taituri Petri Lammassaari ennen TPS:n Jussi Makkosta. Onnistuneen tulokaskauden pelanneita hyökkääjiä liigassa oli tällä kertaa huomattavan paljon.

Uusia huippulupaavia puolustajia sen sijaan ei liigaympyröihin ilmaantunut. KalPan Juha Alastalo pelasi hyvän alkukauden ennen kuin joutui sairastuvalle. Loukkaantuminen jarrutti kehitystä, mutta hänelle ei ollut riittävästi päteviä kilpailijoita tulokaspuolustajien joukossa. Paikan Alastalon rinnalla nappasi Ilveksen Juha Alén.

Tulokastähdistön itseoikeutettu maalivahti oli Ilveksen Tuukka Rask, vaikka myös Pelicansin Antti Niemi pelasi vahvan debyyttikauden.

Veteraanikentälliseen haettiin tasapainoisen kauden pelanneita vähintään 32-vuotiaita konkareita.

Toni KoivunenKalle SahlstedtPetri Varis

Jyrki Lumme – Pasi Peltonen

Sinuhe Wallinheimo

Vetreä nelikymppinen Jyrki Lumme oli selvä tapaus. Pariksi tarjottiin ensin Marko Kiprusoffia, mutta ikiässä Pasi Peltonen sai selvästi suuremman kannatuksen. Konkaripakkien taakse viimeiseksi lukoksi änkesi mahtavan syyskauden pelannut Sinuhe Wallinheimo.

Hyökkääjät olivat ongelmallisempia arvioitavia. Tarjokkaita senttereitä oli useampikin, mutta pätevien laitahyökkääjien löytäminen ei tahtonut onnistua millään. Niinpä valitsijat päätyivät kompromissiin ja sijoittivat Pelicans-keskushyökkääjä Toni Koivusen laitaan. Veteraaniketjun päällikkö on Kärppien luotettava pistenikkari Kalle Sahlstedt.

Ikämiessarjan parhaisiin pistemiehiin kuuluneet Petri Varis ja Kai Nurminen ailahtelivat jyrkästi ja pettivät osin odotukset. Raati kelpuutti kuitenkin Variksen tähdistöön, Nurmista ei.

Parhaat hankinnat vs. pahimmat floppihankinnat

Kummassakin kategoriassa huomioitiin vain liigan ulkopuolelta täksi kaudeksi tulleet hankinnat.

Parhaat hankinnat:

Janis SpruktsJoakim ErikssonTomas Kurka

Kristian KudrocMatt Nickerson

Rob Zepp

Joakim Eriksson meni tähdistöön vahvan kannatuksen saattelemana, vaikka myös Kärppien Michal Bros on ollut vakuuttava. Suurena arvoituksena Hämeenlinnaan hankittu Janis Sprukts ja KalPan löytö Tomas Kurka ansaitsevat paikkansa kirkkaasti. Laitahyökkääjät ovat sikäli erittäin ilahduttavia ilmestyksiä SM-liigassa, että heiltä odotettiin keskinkertaisia tekoja, mutta saatiin suuria.

Jäähypörssin kaksi ylivoimaista kärkimiestä, Matt Nickerson ja Kristian Kudroc, ovat pelanneet erittäin hyvin sen ajan, jonka ovat jäähyaitiosta pysyneet poissa. Sitä paitsi silmiä ei voi ummistaa siltä, että värikkyyskin tuo suurta lisäarvoa hankinnalle. Nickersonin tapauksessa huomionarvoista on myös miehen edullinen hinta.

Rob Zeppin toinen paikka Jatkoajan tähdistöissä ei kaipaa perusteluja.

Pahimmat floppihankinnat:

Mike WirllPeter WhiteErkki Rajamäki

Greg HawgoodKaspars Astashenko

Steve Passmore

Näitä pelaajia riittäisi vaikka muihin liigoihin jaettavaksi, mutta valinnoissa huomioitiin vain kauden loppuun Suomessa pelanneet. Muuten ainakin Karl Goehring ja Kyle Rossiter olisivat olleet vahvoilla.

NHL:ssä aimo määrän pelejä raataneet Jokereiden maalivahti Steve Passmore, Tappara- ja TPS-puolustaja Greg Hawgood sekä HIFK-sentteri Peter White eivät ole löytäneet pelivirettä, vaikka aikaa parantamiseen on ollut roimasti. Kaikki ovat olleet hitaita, kankeita ja särmättömiä liigakarkeloissa. Maine on kulkenut näiden miesten edellä.

Bluesin kovalla rahalla nappaama paluumuuttaja Erkki Rajamäki on ollut suuri pettymys. Myös latvialaispakki Kaspars Astashenko saa kunnian kuulua floppikentälliseen. Astashenko ei pärjää kentällisen kirkkaimmille tähdille, mutta vajoaminen Kerho-puolustuksen keskitason alapuolella ei osoita ulkomaalaisvahvistuksen kriteerien täyttymistä. KalPan Nikos Tselios sai valintaprosessin aikana hajaäänen.

Floppikentällisen viimeiseksi sankariksi nousi JYPin kaappaama mohikaani Mike Wirll. Häneltä ei ole odotettu mitään, mutta huono hankinnaksi voitaneen laskea sellainenkin, joka tiedetään valmiiksi huonoksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle