Tampereen Tapparan surkeaakin surkeampi 1990-luku alkoi kevään 1990 pronssilla, jota muistettiin Tapparan johdon taholta väheksyä lähes joka yhteydessä. Ironista, sillä se oli Tapparan ainoa mitali tältä vuosikymmeneltä. ”Niin muuttuu maailma, Eskoni” - neljä vuotta kevään 1988 mestaruusjuhlista, ja Tappara taisteli sarjapaikastaan Oulun Kärppiä vastaan keväällä 1992. Kauden aikana potkut oli saanut monivuotinen päävalmentaja Rauno Korpi, jonka johdolla Tappara oli voittanut peräti viisi mestaruutta kultaisella 1980-luvulla. Korven erottanut toimitusjohtaja Kalevi Numminen tarttui itse ruoriin, palaten valmentamaan yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Keväällä valmennuspostin sai kantaakseen vielä Pertti Hasanen, jonka onnistui estää täydellinen luhistuminen karsinnoissa.
Kauden 1991-92 jälkeen Tappara ja Suomen valtakunta eivät olleet entisensä. Suuri lama löi polvilleen Suomi-neidon, mikä vähensi luonnollisesti urheiluseurojen tuloja. Tapparan kannalta tilanne oli mahdollisimman huono, sillä 1990 konkurssin oli tehnyt 1980-luvulla perustettu sijoitusyhtiö Icer Oy, jonka mukana häipyi suurin osa menestyksen myötä tulleista rahoista. Sukanvarresta tuhlattiin viimeisetkin markat kalliisiin floppeihin, kuten maalivahti Jaromir Sindeliin ja puolustaja Bedrich Scerbaniin. Rauno Korven jälkeen yksikään valmentaja ei pysynyt Tapparassa kahta kautta pitempään. Johdon hapuileva linja näkyi laihana menestyksenä. Poikkeuksen tekee ainoastaan kausi 1993-94, jolloin valmentaja Boris Majorovin johdolla Tappara pudotti runkosarjan kakkosen, Porin Ässät – sittemmin pronssiottelu Rauman Lukkoa vastaan päättyi jatkoaikatappioon.
Kaudelle 1995-96 valmentajaksi pestattiin muudan keltanokka Jukka Rautakorpi, joka sai valmennettavakseen siihen asti parhaimman joukkueen 1990-luvulla. Kaukalossa kirmasivat muiden muassa Timo Jutila, Janne Ojanen, Aleksandr Barkov, Valeri Krykov ja Arto Kulmala. Puolustukseen oli löydetty todellinen helmi, Derek Mayer ja maalin suulla oli vaihteeksi mies paikallaan, Ilpo Kauhanen. Menestyksekkään runkosarjan jälkeen Tappara päätyi neljännelle sijalle. Puolivälierissä Tappara hävisi voitoin 3-1 Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan. Syyksi on jälkeenpäin haettu niin Tapparaa vaivannutta vatsaepidemiaa kuin Kerhon opiskelemaa Tapparan ylivoimakuviota. Vaakakupissa painoi kuitenkin ennen kaikkea Rautakorven kokemattomuus ja vihreys.
Seuraavalle kaudelle Tappara pyrki uusimaan runkoaan nostamalla juniorikaadereista uusia miehiä 1980-luvulta saakka ”roikkuneiden” tilalle. Vaikka Tapparan A-juniorit olivat pudonneet 1990-luvun alussa 1. divariin, olivat C- ja B-nuoret voittaneet SM-tittelit pariinkin otteeseen. Näistä kavereista voidaan nykyään mainita vain kolme nimeä: Ville Nieminen, (Colorado) Mika Noronen (Buffalo) ja – jo epäonnistujaksi nimetty Pasi Petriläinen (Timrå). Kauden 1995-96 lopettaneiden tai lähteneiden lista oli komeata katseltavaa: mm. Jutila, Ojanen, Mayer ja Laksola läksivät ulkomaille sekä Pauli Järvinen lopetti uransa. Valmentaja Rautakorpi sai kaudelle 1996-97 nuoren ja kokemattoman Tapparan, jota vahvistettiin useilla kehnoilla hankinnoilla, kuten Anatoli Fedotov, Harri Laurila ja Aleksei Tkachuk muutamia mainitakseni. Kauden aikana pelaajia vaihdettiin entistä kehnompiin, ja kapteenin virkakin siirrettiin konkari Laurilalta nykyään Espoossa kiekkoilevalle Valeri Krykoville. Tappara klonkkasi kumminkin kahdeksannelle sijalle – playoffseissa vastaan asettui tuplaa (Euroopan ja Suomen mestaruutta) havitellut Jokerit, joka meni selvin luvuin 3-0 jatkoon ja aina Suomen mestariksi. Rautakorvellekin riitti kaksi kautta, jonka jälkeen tämä siirtyi Jääkiekkoliiton hommiin ja valmentamaan nuorten maajoukkuetta.
Keväällä 1997 valmentajaksi tuli suurella kohulla tuttu mies, nimittäin Korven Rane. Tappara-nostalgiasta revittiin kaikki mahdollinen irti markkinoinnissa; toimittajat kutsuttiin mm. seuraamaan vanhan ajan malliin järjestettyjä juoksuharjoituksia Pyynikin portailla. Lisätäkseen markkinoinnin elämöintiä kunniakkailla muistoilla, palkattiin vielä kapteeni Jutila lopettamaan uransa Tampereelle. Vaihtuvuus oli taas suurta; kaikki ulkomaalaiset Barkovia lukuun ottamatta vaihdettiin ja suuri osa viime kauden rungosta ei saanut jatkosopimusta. Pelaajamarkkinoilta haaviin tarttui Lasse Pirjetä ja Jarkko Varvio. Sekundaulkomaalaisia rahdattiin Tampereelle liki stahanovilaiseen tahtiin; nimiä Kercs, Simonton, Duthie, Sildre jne. ei taida kukaan kaivata. Tapparan runkosarja päättyi viidenteen sijaan, kotietu lipsahti Jokereille vasta viimeisellä kierroksella. Kauden kohujoukkue, kahdesti valmentajaansa vaihtanut Jokerit peittosi jälleen Tapparan puolivälierissä voitoin 3-1.
Seuraavan kauden 1998-99 piti jatkua siitä mihin edellinen päättyi. Ulkomaalaiset pistettiin jälleen kerran vaihtoon Aleksandr Barkovia lukuun ottamatta. Vanhojen iki-tapparoiden lista täydentyi Janne Ojasella, joka palasi Malmöstä. Ojasen pelikaveri Ruotsissa, Mikko Peltola ei huhuista huolimatta siirtynytkään Tapparaan, vaan siihen vähemmän tärkeään tamperelaiseen. Sen sijaan Tapparaan hankittiin Jokereissa epäonnistunut Jani Hassinen. Tapparaan löydettiin Ruotsin nuorten maajoukkueen kapteeni Josef Boumedienne, joka osoittautui myöhemmin huippupelaajaksi. Melkoinen kuhina kävi Ilveksen silloisen johdon kanssa riidelleen Mikko Mäkelän vaihtaessa leiriä juniorivuosiensa seuraan Tapparaan loppukesästä. Maalinsuulla ison vastuun sai kannettavaksi samanaikaisesti armeijaansa käynyt Mika Noronen. Kauden alun kolmen 2-1 -voiton putkea lukuun ottamatta peliesitys takelteli pahoin. Norosen otteet eivät vakuuttaneet ja puolustus vuoti. Loppujen lopuksi syntipukiksi nostettiin päävalmentaja Korpi, joka sai potkut lokakuussa. Jos peli ei sujunut Korven aikaan, niin se ei kulkenut myös kakkosvalmentajasta vastuuasemaan nostetun Ismo Läntisenkään johdolla. Kesäharjoittelun laiminlyönyt Mikko Mäkelä potkittiin ulos talvella. Joulunaikaan comebackin teki vielä ikämies Pekka Laksola, joka osoittautui kaikesta huolimatta Tapparan tehokkaimmaksi puolustajaksi. Joukkue ryhdistäytyi runkosarjan viimeisillä kierroksilla, mutta playoffpaikka karkasi käsistä viimeisessä ottelussa Espoossa.
Taloudellisesti ja urheilullisesti karvaan kauden päätteeksi johto teki rajun linjanvaihdoksen. Liigaseuraa ryhtyi pyörittämään uusi Tamhockey Oy, joka järjesti kauden mittaan kolme osakeantia. Toimitusjohtajaksi nimitettiin Mikko Leinonen, joka oli aiemminkin hoitanut samaa tointa. Päävalmentajaksi palasi Jukka Rautakorpi, kakkosmiehenään Kari Makkonen. Monet odottivat katastrofikauden jälkeen Tapparan viettävän hiljaiseloa pelaajamarkkinoilla ja nostavan junioreita liigarinkiin. Vielä mitä, Tapparan hankinnoissa oli ison talon elkeet mukana; Jyväskylästä kaapattiin Timo Vertala ja Jussi Tarvainen, Tshekeista joukkoon liittyi huipputaitava pistenikkari Roman Meluzin ja veräjänvartijaksi palkattiin NHL:ssäkin esiintynyt Scott Bailey. Syksyn korvalla puolustukseen hankittiin vielä nestorismies Drahomir Kadlec, joka oli pelaillut vuosia sitten HIFK:n riveissä. Kaksi viimeksi mainittua osoittautuivat virhehankinnoiksi - Bailey oli runkosarjassa imuri ja Kadlec sanalla sanoen huonokuntoinen kehäraakki. ”Uuret äijät looraan”, totesi Tapparan johto ja korvasi alkukaudella miehet rahaa säästämättä kahdella täysosumalla, maalivahti Jason Muzzattilla ja puolustaja Per Löfströmillä. Rautakorpi teki suuren virheen ennen kauden alkua, kun Pasi Petriläiselle annettiin kapteenin C-kirjain. Tämä lisäsi Petriläisen paineita, ja otteet kentällä olivat sen mukaisia. Petriläisen kausi meni loukkaantumisten ohella penkin alle verrattuna muuhun joukkueeseen. Onneksi tapparalaisen ura on saanut uutta nostetta Länsinaapurissa. Tappara pelasi loistavan runkosarjan kaudella 1999-00; jopa seuran voittoputkiennätyskin pistettiin uusiksi (10 ottelua). Tappara lähti playoffseihin kolmannelta sijalta ja vastaan tuli toissa kauden mestari, Helsingin IFK. Ennusmerkit sarjaan olivat loistavat: Tappara oli historiansa aikana voittanut HIFK:n useaan otteeseen playoffseissa, Tappara oli voittanut HIFK:n runkosarjassa joka kohtaamisessa ja lisäksi – HIFK ei ollut voittanut yli viiteen vuoteen Tapparaa Tampereella. Mutta niin vain kävi - jälleen kerran - että runkosarjassa reilusti alisuorittanut HIFK meni jatkoon piinaavin luvuin 3-1.
Rautakorvella oli käytössään materiaaliltaan paras joukkue sitten ammoisten aikojen. Runkosarjassa häikäiseviä otteita esittäneet meluzinit, tarvaiset ja vertalat olivatkin yht’äkkiä tavallisia kuolevaisia tosipelien aikaan. Kylmästi sanottuna, Tapparalla ei pää kestänyt. HIFK oli kahtena viime keväänä ollut finaalissa, ja tämä kokemus osoittautui ratkaisevaksi. Vain Ojasen Jannella ja Arto Kulmalalla oli kokemusta playoffpeleistä, ja miten niitä voitetaan. Esimerkiksi Tarvaiselta ja Vertalalta puuttui ja puuttuu edelleen voitettu playoffsarja. Niin puuttuu myös päävalmentaja Rautakorvelta – tämän sanottiin potkineen juoma-automaatteja viimeisen ottelun jälkeen. Ei ihme, sillä viime kevät oli Rautakorvelle revanssi ja toisinto keväästä 1996. Kuntohuippu jäi runkosarjan puolelle.
Kun Rautakorpi teki ”comebackinsa” oli moni epäileväinen, varsinkin minä. Rautakorpi on tehnyt hienoa työtä runkosarjassa – hänen johdollaan on aina voitettu kotietu kautta 1996-97 lukuun ottamatta. Jussi Tarvainen tiedettiin kovaksi pelimieheksi jo ennen Tapparaan siirtymistään, mutta Timo Vertalan pistesaldo 24+18 kaudella 1999-00 tuli kaikille yllätyksenä. Rautakorpi on tehnyt erinomaista työtä nuorten pelaajien kanssa. Tuukka Mäntylä teki myös läpimurtonsa viime kaudella. Josef Boumediennesta jalostui Rautakorven opeissa huippupelaaja, ja aikoinaan KalPasta tullut Jaakko Uhlbäck on kehittynyt aimo harppauksin Tapparassa, ja nimenomaan Rautakorven aikana. Tietenkään unohtaa ei saa NHL:ssä kiekkoilevaa Ville Niemistä. Rautakorpi on siis hyvä runkosarjavalmentaja, mutta voitottomuus playoffseissa on lyömässä miehen otsaan ikuisen häviäjän leimaa. Tämä peikko jyskyttää varmasti takaraivossa myös tämän kevään koitoksissa. Lisäksi Rautakorpi on surkea pr-mies. Lehtien kautta saatu kuva miehestä on tyly ja ylimielinen. Rautakorpi leimautui lehdistössä likipitäen pyromaaniksi arvosteltuaan typerästi ”varo ettei talos pala” -tyyliin tuomari Timo Favorinia. Rautakorpi on niin moneen otteeseen ärhennellyt julkisesti tuomareille, etten epäilisi tämän vaikuttavan jo tuomarien viheltelyyn Tapparan pelatessa. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa, toteaa vanha kansa. Syyllistymättä liioitteluun voidaan sanoa, että monta kertaa Tapparan aitiosta huudetaan kurkku suorana, vaikka tuomioissa ei pitäisi olla ns. nokan koputtamista.
Kaudelle 2000-01 Tappara vaihtoi vanhaan tyyliinsä kaikki ulkomaalaiset - lukuun ottamatta Barkovia. Tällä kertaa tosin syynä oli se, että Löfströmille, Boumediennelle, Muzzattille ja Meluzinille (jonka sopimus purettiin) löytyi ottajia muualtakin. Lähtijät korvattiin ainakin maallikon silmissä halvemmilla miehillä. Jyväskylän kuppaaminen jatkui, tällä kertaa lähtijöinä olivat puolustaja Mikko Luoma ja hyökkääjä Marko Ojanen. Maalivahtiosasto rauhoitettiin kertaheitolla, kun Lappeenrannan mies Jussi Markkanen palasi takaisin Tapparaan kolmen vuoden sopimuksella. Tapparan sentterivajausta tuli täyttämään väkivahva Arto Kuki Espoosta – tämän jälkeen koetettiin istuttaa joukkueeseen niin nuorta pakkia Kevin Mitchellia kuin hyökkääjä Rod Hinksia, kunnes päädyttiin kokeneeseen puolustaja Alain Côté’hen. Kesällä tapahtui merkittävä ”leirinvaihto” Tampereen sisällä, kun Ilveksen legendaarinen maalivahtivalmentaja Jaakko Siren siirtyi Tapparaan.
Pakko on myöntää, että Rautakorpi on ”modernisoinut” Tapparan pelitavan. Kavennettu Hakametsän kaukalo sopii paremmin aggressiivisemmalle, nopeammalle ja voimakkaammalle Tapparalle. Rautakorven jääkiekko perustuu kaksinkamppailujen voittamiseen ja nopeaan suunnanmuutospeliin. Tätä kirjoittaessa Rautakorpi on onnistunut luotsaamaan viime kauden Tapparaa paperilla selkeästi heikomman joukkueen täsmälleen samalle sijalle. (3.) Kyseessä on taas uusi sulka Rautakorven hattuun. Tällä meriitillä ei ole tietenkään mitään arvoa, jos Rautakorven neljäskin playoffsarja päättyy tappioon. Valmennuspari Rautakorpi-Makkonen teki ennen vuoden vaihdetta kahden vuoden jatkosopimukset Tapparaan. Maalailematta sen enempää piruja seinille, haluan kyseenalaistaa Rautakorven motivaation tehdä työtä Tapparassa myös ensi kaudella mahdollisen epäonnistumisen jälkeen. Olisin itse tehnyt mahdolliset sopimukset vasta playoffsien jälkeen, nyt on vaara hirttäytyä valmennuskaksikkoon. (Kovin on helppoa tämä neuvominen maalta) Toisaalta, menestyksekkään kauden jälkeen Rautakorpi-Makkosen neuvotteluasemat olisivat olleet huomattavasti paremmat, ja muitakin mahdollisia työpaikkoja olisi saattanut olla tarjolla.
Tapparan johdon toimissa on ensi kertaa lähes vuosikymmeneen havaittavissa jatkuvuutta ja suunnitelmallisuutta. Valmennusjohto, kuin koko joukkueen avainrunko (Côtéa lukuun ottamatta) jatkaa seuraavalla, ja moni sitäkin seuraavalla kaudella. Ulkomaalaishankinnoissa on tapahtunut järisyttävä muutos entiseen verrattuna; miehille on tehty aluksi koesopimukset, eikä Tapparaan toivottavasti enää koskaan hankita pelaajia vain selaamalla agenttien listoja. Ennen 1990-luvun viimeisiä vuosia Tapparassa tehtiin vain kolme onnistunutta ulkomaalaishankintaa: Jiri Kucera, Aleksandr Barkov ja Derek Mayer. Kokeilemassa käyneet Kevin Mitchell ja Rod Hinks eivät mahtuneet joukkueeseen ja passitus maitojunaan kävi sutjakasti.
Tapparan taloudenpito on edelleen epäilysten alainen. Yleisökeskiarvo laahaa n. 600 katsojaa per ottelu. Monissa yhteyksissä on korostettu, että yleisömääristä on putsattu ”kuolleet sielut” eli juniorit ja muut vapaalippulaiset. Lisäksi on painotettu, että yrityksille suunnattu aitiomyynti on onnistunut yli odotusten. Odotettavissa oleva taloudellinen taantuma askarruttaa ainakin allekirjoittanutta, sillä köyhän järkeni mukaan aitioiden ym. yrityksille suunnatun myynnin luulisi siitä ensimmäiseksi kärsivän. Tamhockey Oy teki viime tilikaudella 750.000 markan tappion. Tänä vuonna tavoitteena on päästä nollatulokseen. Lisäksi Tamhockeylla on rasitteenaan sangen kiistelty määrä vanhoja velkoja. Toivottavasti johdossa olevat miehet tietävät mitä tekevät. Tappara on solminut pitkiä jatkosopimuksia avainpelaajiensa kanssa, jotka tuskin ovat aivan halpoja. Toisaalta voisi melkeinpä sanoa, että Rautakorven valmennusopit ovat parantaneet Tapparan asemia sopimusneuvotteluissa. Minusta Tapparaa pitäisi rakentaa sen perusolettamuksen pohjalta, että seurojen tulot eivät ainakaan merkittävästi kasva lähitulevaisuudessa.
Kukaan tapparalainen ei varmaan käy kiistämään, että Hakametsässä saisi käydä enemmän väkeä. Olen yrittänyt itse miettiä vähenevien yleisömäärien syytä, mutta yksiselitteistä vastausta ei kaiketi ole olemassakaan. Yksi valittaa lippujen hintoja, toinen kokonaan muuttunutta peliä, yksi omien kasvattien vähyyttä... Viimeksi mainittua seikkaa on käytetty sangen usein lyömäaseena Rautakorpea arvosteltaessa. Missä määrin väite pitää paikkansa? Omasta mielestäni väite sisältää ainakin puoli totuutta. Vaikka omien kasvattien merkitys, (jos sitä joidenkin mielestä edes on enää olemassa) ja määrä yleensäkin on vähentynyt vuosi vuodelta, saa Tampereella syntyneitä haeskella Tapparan kokoonpanosta. Rehellisesti sanottuna, merkittävistä rooleista löytyy vain kaksi tamperelaista, nimittäin Janne Ojanen ja Tuukka Mäntylä. Kuvaavaa on, että tasan 20 vuotta sitten Tapparassa pelasi vain kaksi vastaavaa ei-tamperelaista. (!) Janne Ojanen vastaa kokonaista tamperelaiskentällistä, ja siksi melkoinen aukko jää miehen lopettaessa uransa. Toivottavasti Rautakorpi pystyy jalostamaan huippuja myös tamperelaisesta materiaalista, tällä hetkellä Tuukka Mäntylä on miehen ainoa työnnäyte. Omien kasvattien määrä on yksi merkittävä tekijä, joka vaikuttaa yleisömääriin ja sitä kautta seuran kiinnostavuuteen.
Rautakorven aika Tapparassa on ollut inhottavan kaksijakoista. Runkosarjan juhlinta on päättynyt aina katkeran kalkin juomiseen keväällä. Viime vuonna kevään fiaskoa voitiin selitellä sillä, että virallinen minimitavoite, viides sija saavutettiin. Kauden 2000-01 Tapparan vähimmäistavoite ei voi olla mikään muu kuin mitali. Kaikki pronssia huonompi on alle edellytysten. Tapparan mahdollinen putoaminen ensimmäisellä kierroksella tuskin aiheuttaisi edelleenkään ragnarökiä, mutta markkinointi kaipaa ehdottomasti menestyksen mukanaan tuomaa lisävahvistusta – ja ennen kaikkea koko seura uskoa omaan tekemiseen. Pitemmän päälle menestyminen pelkissä kaudenaluspuheissa ”syö miestä rotan lailla.”
