Viime vuoden romahduksesta kohti menestystä: Syyt, miksi katastrofi vältetään tänä vuonna

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Pelaajat kuuntelivat tarkasti Ahokasta joulupäivän aamujäillä.
Suomi on asettanut nuorten MM-kisoihin selväksi tavoitteeksi MM-kullan. Pelaajistolla oli sama tavoite myös viime vuonna, mutta kisat päättyivät katastrofiin. Tänä vuonna huolta vastaavasta ei kuitenkaan ole.

Viime vuonna nuorten MM-kisat olivat Suomelle historiallisen huonot. Suomi hävisi kolme ensimmäistä alkusarjan peliä, minkä jälkeen päävalmentaja Jukka Rautakorpi sai lähteä. Rautakorven korvasi tälläkin kaudella joukkuetta luotsaava Jussi Ahokas.

Ahokkaan piti joka tapauksessa hypätä nuorten päävalmentajaksi täksi kaudeksi. Montrealin MM-kisoissa hän oli Ylen kommentaattorina. Pyyntö hypätä jo viime vuoden kisoissa ruoriin oli yllätys.

− Sehän tuli täytenä pommina. Minun piti olla seuraamassa peliä ja vain katselemassa kisoja, ei siinä muuta. Viime vuotta ei tarvitse enää murehtia. Nyt on ihan uusi projekti, Ahokas sanoo.

Ahokkaan johdolla Suomi voitti alkusarjan viimeisen pelin Sveitsiä vastaan, mutta joutui silti karsintapeleihin Latviaa vastaan. Nuo ottelut Suomi selvitti, ja paikka A-sarjassa säilyi.

Ongelmat kasautuivat

Vuosi Montrealin kisojen jälkeen osa edellisvuoden pelaajista arvioi, että Suomi lähti väärällä pelisysteemillä turnaukseen. Lisäksi ongelmat kasautuivat, kun joukkue taipui tiukoissa peleissä, minkä vuoksi itseluottamus oli kadoksissa.

Ylipäätään lähtökohta turnaukselle oli vaikea, sillä usealla MM-joukkueeseen valitulla oli allaan vaikea jakso seurajoukkueessaan.

Ylipäätään lähtökohta turnaukselle oli vaikea, sillä usealla MM-joukkueeseen valitulla oli allaan vaikea jakso seurajoukkueessaan. Tämän seurauksena painoa olkapäillä oli eläintarhan verran.

Osansa viime vuoden katastrofiin teki myös se, ettei valmennus tuntenut kaikkia pelaajia riittävän hyvin. MM-joukkueeseen tyrkyllä olleiden pelaajien pelejä katseltiin ainoastaan TV:n välityksellä koti-Suomesta. TV:n kautta seurattuna ei kuitenkaan saa tietoa esimerkiksi pelaajien persoonista tai siitä, miten he sijoittuvat kentällä TV-kuvan ulkopuolella.

Tänä vuonna tilanne on toinen. Ahokas on käynyt katsomassa jokaista MM-joukkueen pelaajaa henkilökohtaisesti, myös Pohjois-Amerikasta joukkueeseen liittyneitä. Lisäksi lähes jokainen pelaaja on Ahokkaalle jo ennestään tuttu, sillä tämän vuoden pääikäluokka oli voittamassa MM-kultaa alle 18-vuotiaiden kisoissa kaksi vuotta sitten juuri Ahokkaan johdolla.

Myös pelaajat luottavat tuttuun Ahokkaaseen ja ovat kuvailleet ilmapiiriä Ahokkaan joukkueessa rennoksi. Myös Ahokkaan ajamaa pelitapaa on kehuttu jo etukäteen.

Viime vuoden ongelmista joukkue on oppinut sen, että turnaukseen on lähdettävä aktiivisella otteella. Jotta lyhyt turnaus kääntyy omaksi eduksi, täytyy pelien sujua alusta asti. Kuitenkin pelaajat myös tiedostavat sen, miten hyvä joukkue Suomella on kasassa. Pelaajisto tietää, että joukkueella on aidosti mahdollisuus MM-kultaan, jos kaikki menee nappiin. Siitä kaikki lähtee, uskosta.

Suomi kohtaa turnauksen ensimmäisessä ottelussaan Kanadan tapaninpäivänä kello 23 Suomen aikaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle