Vuoden 1997 kotikisat olivat Curt Lindströmin viimeinen näytös Leijonien peräsimessä. Media maalaili suuria odotuskuvia joukkueen ylle, sillä muistoissa oli kaksi vuotta aiemmin saavutettu sensaatiomainen maailmanmestaruus. Sijoitus oli kuitenkin vuoden 1991 kotikisojen tapaan viides.

– Nälkä kasvaa syödessä. Suomi pääsi 90-luvulla mitalien makuun, joten luonnollisesti odotuksia oli. En kuitenkaan kokenut, että joukkue olisi ottanut siitä minkäänlaisia paineita, vaikka onhan siinä erikoislataus, kun kotikisoista puhutaan, vuoden 1997 kisoissa pelannut Juha Lind kuvaa.

– Nykypäivänä kaikkien laitteiden kautta uutisten seuraaminen on helppoa ja tietoa tulee paljon. Mielestäni se tieto kuitenkin menee nopeammin unholaan. En koe, että vuoden 1995 maailmanmestaruus olisi suoranaisesti näkynyt kisoissa, mutta eritasoisen uutisoinnin vuoksi sen kyllä varmasti jokainen muistaa.

"ALLTID LITE BÄTTRE"

Vaikka menestystä ei kotiturnauksessa tullut odotetunlaisesti, nivoutui kisoissa yhteen Lindströmin nelivuotinen aikakausi Leijonissa.

– Pelillisesti "Curre" ei taikatemppuja tehnyt, vaan vahvuudet olivat henkisellä puolella. Hän toi mukanaan ripauksen itseluottamusta ruotsalaisesta menestyskulttuurista, minkä lisäksi hän osasi aina valita joukkueeseen tietynlaisia pelaajia, Lind muistelee.

– Jääkiekossa henkinen kantti on ratkaiseva asia. Curre pystyi murtamaan sen myytin ja hänen asenteenaan oli "alltid lite bättre", eli aina pyrittiin tekemään asiat hieman paremmin.

Viimeisen ottelun viimeisillä minuuteilla yleisö huusi päävalmentajan nimeä ja Lindströmiä kannettiin kultatuolissa. Lindström käveli ottelun jälkeen jäällä yleisöä kiittäen kädessään tuntemattoman henkilön askartelema kyltti pienine kirjoitusvirheineen: "Suomi on aina sydämmessäni".

Ennätysyleisö uudessa hallissa

Suomelle myönnettiin alun perin kisaisännyys sillä ehdolla, että Suomeen rakennetaan uusi jäähalli tai vanhaa Helsingin jäähallia kunnostetaan. Ennen yhtäkään pelattua MM-ottelua käytiinkin mielenkiintoinen kamppailu itse pelipaikan puolesta.

"Pelasin silloin Jokereissa ja vitsailimme asiasta myös kopissa"

Helsinkiin runnottiin yksityisrahoituksella suurhalli, mutta ongelmitta projekti ei sujunut. Valtiovalta ei tarjonnut vetoapua liikemies Harry Harkimon suurhallihankkeeseen ja hallin kohtalo oli auki vielä muutamaa kuukautta ennen MM-kisojen alkua.

– Ei tuollaisista asioista ainakaan hirveää haloota ole pidetty. Muistan, että Helsingissä oli kaikenlaisia mielenosoituksia liittyen hallin rakennuttamiseen ja monenlaista kapulaa oli rattaissa. Pelasin silloin Jokereissa ja vitsailimme asiasta myös kopissa. Ainahan tällaisissa isoissa projekteissa löytyy mielipiteitä puolesta ja vastaan, Lind muistelee.

Uusi urheilukompleksi kuitenkin saatiin pystyyn vaikeuksista huolimatta. Vuoden 1995 maailmanmestaruushuuma ja upouusi halli saivat liikkeelle ennätysmäärän yleisöä, kun kisoja seurasi arviolta 526 000 katsojaa. Suomen Jääkiekkoliitolle jäi turnauksesta käteen 43,2 miljoonan markan voitot.

– Itselläni oli aina fokus siinä pelaamisessa ja pystyin sulkemaan kaiken ulkopuolisen pois. Kyllä sen silti huomaa, että kotikisoissa on joka kerta hyvä tunnelma ja yleisöä on paljon.

– Sille ei kyllä taida mikään vetää vertoja, kun pelattiin Saksan kisoissa vuonna 2001 puolivälierässä isäntäjoukkuetta vastaan. Kölnissä yleisöä oli melkein 20 000 henkeä ja siinä ottelussa oli kovin pauhu, jonka muistan, Lind naurahtaa.

Curt Lindström toimi Leijonien päävalmentaja yhteensä neljän kauden ajan 90-luvulla. (Kuva vuodelta 1996).

Kuva © Getty Images

Näkyvyys voitti urheilullisen menestyksen

Näkyvyydeltään onnistuneet MM-kisat eivät kuitenkaan tarjonneet urheilullisesti suuria hurraa-huutoja Leijonien jäätyä viidennelle sijalle. Joukkueen mitalimahdollisuudet raukesivat lopulta noin viikko ennen ratkaisevaa loppuottelua. Lopulta Kanada nappasi historiansa 22. maailmanmestaruuden.

"On nähtävä ne syyt siellä taustalla, eikä pelaajia voi syyttää kieltäytymisestä"

Poikkeuksellisen myöhäisen ajankohdan ajateltiin lisäävän NHL-pelaajien määrää turnauksessa, mutta toisin kävi. Lehtiartikkeleiden ja Jääkiekkolehden mukaan taso jäi kuitenkin vaisuksi, sillä NHL-pelaajat toisensa jälkeen kieltäytyivät kisoista. Pelaajalle tilanne ei kuitenkaan näyttäytynyt niin mustavalkoisena.

– Se on jokavuotinen juttu. Syitä on monia ja monet niistä ovat erittäin päteviä syitä. Pitkän NHL-kauden jälkeen sopimus voi olla katkolla tai pelaajalla voi olla väsymystä, vammoja tai perhesyitä taustalla. Vaikka MM-turnaukset ovat kivoja turnauksia, on nähtävä ne syyt siellä taustalla, eikä pelaajia voi syyttää kieltäytymisestä, Lind muistuttaa.

– Itsekin olen joskus voivotellut sitä, kuinka lähdin Salt Lake Cityn olympialaisiin, kun ei ollut ryhtiä kieltäytyä. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt kieltäytyä ja sanoa, että on parempi ottaa terve äijä tilalle.

Alkusarjan hyvät otteet eivät kanna jatkopeleissä

Suomi pelasi kisojen A-lohkossa, jossa se kaatoi Ranskan, Saksan, Slovakian sekä Venäjän, mutta kärsi tappion lohkovoittaja Tšekille. Suomi sijoittui omassa lohkossaan toiseksi ja joukkue iski kaikista joukkueista eniten maaleja alkusarjan otteluissa. Lisäksi viidessä ottelussa omaan verkkoon upposi vain yhdeksän maalia.

Lohkon päätöskamppailussa Venäjää vastaan Suomi oli ensin tappiolla lukemin 2–4, mutta ottelu päättyi lopulta Leijonien 7–4-voittoon. Mediassa kerrottiin, kuinka apua sateli Venäjän maalivahdilta Sergei Fadejevilta, jolla oli maalillaan vaikea ottelu.

– Tarkkaan en ottelua muista, mutta olihan se hienoa kääntää lopputulos meille suotuisaksi. Jos seitsemän menee maalivahdille omiin, niin varmaan siinä on joku helppokin uponnut, Lind heittää.

Ylemmässä jatkosarjassa Suomi jäi niukasti mitalipelien ulkopuolelle, vaikka pistemäärä oli sama neljänneksi sijoittuneen Tšekin kanssa. Suomi hävisi Kanadalle yksilövirheen seurauksena lukemin 0–1, ja 2–5-tappio Ruotsille sinetöi mitalipelien ulkopuolelle jäämisen. Päätöskamppailussa kaatui kuitenkin Yhdysvallat lukemin 2–0.

– Ruotsi-pelissä itselläkin oli tehotilasto pakkasen puolella ja omalta kohdaltani se oli selkeä sukellus. Siinä taisi olla pientä epäonneakin mukana, mutta eihän se kiekko aina onnekkaasti pompikaan.

Lind ja Raimo Helminen pelasivat aikoinaan useissa turnauksissa samassa ketjussa ja heitä nimitettiin loistavaksi alivoimakaksikoksi. (Kuva Salt Lake Cityn olympialaisista).

Kuva © Getty Images

"Ensimmäinen MM-turnaus on aina ensimmäinen"

Laitahyökkääjä Lind sai 1997 kotikisoissa aikuisten arvokisakasteensa. Hän oli vuotta aiemmin ollut joukkueen mukana Wienin MM-kisoissa loppuun saakka, mutta peliaikaa ei kertynyt.

– Kyllä se ensimmäinen MM-turnaus on aina ensimmäinen. Parasta itselleni oli se, että sai ylipäätään olla mukana ja tällä kertaa pääsin myös kaukaloon saakka. Joukkueen kesken oli hyvä meininki ja odotuksena oli, että voimme menestyä myös kotikisoissa, Lind kertaa.

Lind pelasi samassa ketjussa Raimo Helmisen ja tuolloin vasta 18-vuotiaan Olli Jokisen kanssa. Hyökkääjä iski turnauksessa ainoastaan yhden maalin, mutta ketjun arvo mitattiin toisaalla. Kolmikon yhteispeli toimi ja peliaikaa kertyi etenkin alivoimalla.

"Perinteitä täytyy kunnioittaa, joten aina Tepon ollessa mukana, hän pelasi numerolla 27"

– Meillä oli selkeä rooli, kun oltiin sellainen kolmos-nelosketju, jonka tarkoituksena oli vääntää ja kääntää ja kantaa vastuuta alivoimalla. Raipen kanssa pelattiin useissa arvoturnauksissa yhdessä ja muodostimme sellaisen alivoimahyökkääjäparin, Lind kertoo ketjunsa roolista.

– Ennen kisoja pelasin Jokereissa neljä vuotta, minkä aikana joukkue saavutti kolme mestaruutta. Oma käyrä osoitti ylöspäin, kun luontaisena jatkumona lähdin sitten kisojen jälkeisellä kaudella Pohjois-Amerikkaan.

Pelaajille jää taskuun hauskoja ja ikimuistoisia hetkiä jokaisesta arvoturnauksesta. Eräs seikka Lindin maajoukkueuralla kuitenkin toistui useampaan otteeseen, mukaan lukien kotikisoissa 1997.

– Nummisen Teppo tuli Pohjois-Amerikasta kesken kisojen mukaan, ja hänen pelinumeronsa on sama 27 kuin itsellänikin. Käänsin sitten omani numeroksi 72 ja sama tilanne oli myös Naganossa 1998, jolloin otin numeron 19. Perinteitä täytyy kunnioittaa, joten aina Tepon ollessa mukana, hän pelasi numerolla 27.

Päällekkäisyyksien vuoksi Lind antoi perinteen mukaisesti vanhemman eli Teppo Nummisen käyttää pelinumeroa 27 Leijonien arvoturnauksissa. (Kuva Salt Lake Cityn olympialaisista).

Kuva © Getty Images

"Toivotaan kuitenkin, että yleisöä riittää jatkossakin"

Nykypäivänä Leijonilta odotetaan joka vuosi paljon, sillä menestystä on tullut etenkin Jukka Jalosen alaisuudessa runsaasti. Lind kuitenkin muistuttaa, että välillä yksi peli saattaa määrittää sen, onko turnaus onnistunut vai ei.

– Meidän aikanamme silloin 1997 yksi ottelu ei määritellyt koko tulosta, vaan pelasimme erillisen jatkosarjan. Nykyäänhän se on kerrasta poikki. Odotukset ovat kuitenkin korkealla ja ilman NHL-pelaajiakin on mahdollista menestyä.

Kotikisojen saaminen Suomeen sekä Nokia Arenan rakennuttaminen olivat luonnollisesti Lindin mukaan suuria asioita, jotka vievät lajia eteenpäin Suomessa, vaikka haasteitakin on.

– Helsinkiin on suunnitteilla uusi halli ja kenties Turkuunkin. En tiedä, kuinka paljon jatkossa hallit tulevat käyttöön. Mediaa on niin monenlaista, että sinne kotisohvalle on helppo jäädä. Toivotaan kuitenkin, että yleisöä riittää jatkossakin.

– Itse en muista olleeni yhdessäkään aikuisten MM-kotiottelussa paikan päällä, mutta nuorten pelejä olin katsomassa 80-luvun lopussa. Tällä kertaa olen kuitenkin menossa pariinkin otteeseen, kun vanhoja leijonapelaajia on kutsuttu koolle. Kiekkohan on parasta paikan päällä.

Ensi sunnuntaina vuosisata vaihtuu, kun siirrytään vuoteen 2003. Kyseinen turnaus piti sisällään kenties negatiivisessa mielessä ikimuistoisimman Suomi–Ruotsi-ottelun.