Suomen kiekkohistorian kolmannet maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin vuonna 1982, jolloin kisaisännyyden jakoi ensi kertaa kaksi kaupunkia. Turnaus pelattiin Helsingissä ja Tampereella, ja sarjajärjestelmän muutoksen vuoksi kahden lohkon sijaan kaikki kahdeksan maata kohtasivat toisensa runkosarjassa.

Ottelun harvinainen lopputulos käynnisti puheet sopupelistä. 

Maailmanmestari oli jälleen kerran odotetusti Neuvostoliitto. Mitalisarjan keskinäisessä kohtaamisessa Neuvostoliitto ja Tšekkoslovakia pelasivat maalittomaan tasatulokseen päättyneen ottelun. Ottelun harvinainen lopputulos käynnisti puheet sopupelistä.

Tulokseen 0–0 päättyneen ottelun myötä Tšekkoslovakia nappasi hopeaa, kun taas NHL-avuista hyötynyt ja kovimman vastuksen Neuvostoliitolle tarjonnut Kanada jäi kolmannelle sijalle. 

Kisat jäivät kansalaisille mieleen mahdollisen sopupelin lisäksi myös uutisotsikoista, joissa kerrottiin Peter Ihnačákin loikkauksesta kesken MM-turnauksen. Tšekkoslovakian keskushyökkääjä karkasi hotellista veljensä kyydillä satamaan ja sieltä Tukholman kautta kohti uutta elämää.

Pelaaja-ilmiantajien ja salaisen poliisin miesten tarkkailusta huolimatta Ihnačák onnistui lentämään Yhdysvaltoihin ja lopulta hän pääsi mukaan Toronton NHL-joukkueeseen. Ihnačák kertoi Ilta-Sanomille vuonna 2019, että "jokainen huippu-urheilijan lännessä uutisoitu loikkaus oli voitto kommunismin ja Neuvostoliiton vastaiselle liikkeelle".

80-luku oli vahvaa politiikan aikaa kylmän sodan vuoksi. Neuvostoliitto pyrki saamaan muita valtioita oman päätösvaltansa alle, ja esimerkiksi Suomessa oli käynnissä voimakas venäläistymisen aika, joten Ihnačák ei voinut luottaa suomalaisiin. Hän kertoo haastattelussa, kuinka hän oli "kansakunnan vihollinen" loikkarisukulaistensa vuoksi.

Odotukset jälleen korkealla

Suomi sijoittui turnauksessa viidenneksi ja jäi jälleen kerran harmittavan lähelle mitalipelejä. Jääkiekkokuume oli Suomessa korkealla, ja mitalihimo kiilteli pelaajien lisäksi etenkin Suomen Jääkiekkoliiton johtajien katseissa. Kaipuuta kasvatti turnausta edeltänyt vuosi, jolloin Leijonat jäi MM-kisoissa kuudenneksi ja Canada Cupissa viimeiseksi.

Suomen ykkösketjun keskellä pelasi vasta 22-vuotias Kari Jalonen, jolle vuoden 1982 MM-kisat olivat uran toiset. Jalonen pelasi myös nuorten maajoukkueissa saavuttaen muun muassa alle 20-vuotiaiden MM-kisoista hopeaa kaudelta 1979–80.

– Oma leijonaurani kesti sen kymmenisen vuotta, joten olin onnekas, että siihen ajanjaksoon mahtui kotikisat mukaan. Me oltiin siinä polttopisteessä sisällä, ja se oli hienoa ja upeaa aikaa, Jalonen tunnelmoi.

– Nautittiin täysin rinnoin yleisön kannustuksesta ja tuesta. Hallit olivat tupaten täynnä ja oli kyllä sellainen tunne, että kaupungillakin meidät pysäytettiin ja kanssamme haluttiin jutella. Joka puolella oli sellainen meininki, että kaikki kannattajat elivät meidän kanssamme läpi koko turnauksen.

Rökäletappiot suurmaille

Leijonat aloitti turnauksensa ottelulla Kanadaa vastaan. Matkaväsymystä ei vierailla ollut lyhyestä valmistautumisajasta huolimatta, sillä tilanne oli jo ensimmäisen erän jälkeen Kanadan hyväksi 6–0. Suomen turnaus ei ollut koskaan alkanut yhtä karusti.

– Kyllähän se oli kaikin puolin ihan katastrofialku. Ei päästy lähellekään sitä tasoa, mihin oltaisiin pystytty. Ohipelejä tulee, vaikka lukemat olivatkin erityisen surulliset, Jalonen muistelee.

"Koivisto tuli pelin jälkeen kättelemään ja kannustamaan Leijonia, vaikka koko peli meni täysin ohi."

Ottelu päättyi lopulta lukemiin 9–2, joten suoranaisesta nöyryytyksestä voitaneen puhua. Suomen maalilla Hannu Lassila lähti vaihtoon kolmen maalin jälkeen, jolloin maalille asettui Hannu Kamppuri. Hän onnistui ottelun jälkeen nappaamaan itselleen ykköstorjujan paikan, ja Kamppuri oli yksi Leijonien selvästi parhaimmista pelaajista.

– Muistan sellaisen seikan, että kyseisenä vuonna Suomen tasavallan presidenttinä toiminut Mauno Koivisto oli katsomassa tuota Kanada-ottelua. Koivisto tuli pelin jälkeen kättelemään ja kannustamaan Leijonia, vaikka koko peli meni täysin ohi. Ei se tappio kuitenkaan joukkueesta hurmosta vienyt, Jalonen muistelee loppusummerin jälkeisiä tapahtumia.

Valmennus sai joukkueen pumpattua uuteen uskoon, kun seuraavassa ottelussa Suomi kaatoi Erich Kühnhacklin johtaman Länsi-Saksan lukemin 4–3 ja Tampereella pelatussa ottelussa kaatui Yhdysvallat 4–2.

Jättimäinen Kühnhackl pelasi Saksassa Kölner EC:n sekä EV Landshutin riveissä hurjin tilastoin. Kühnhackl oli iskenyt kolmella edellisellä kaudella 102, 86 ja 155 tehopistettä alle 50 ottelussa. Kühnhackl kuritti Leijonia useassa ottelussa 80-luvulla, mutta NHL:ssä mies ei koskaan pelannut.

Mitalitoiveet elivät ja surkeankuuluisa Kanada-ottelun tappio oli unohdettu. Leijonat kohtasi neljännessä ottelussa Neuvostoliiton, eikä "punakone" antanut armoa. Ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli pelottavan tuttuun tapaan jälleen 6–0 ja ottelu päättyi lopulta Neuvostoliiton tyylipuhtaaseen 8–1-voittoon.

Kari Jalonen kertoo, että Kanadaa vastaan kärsitty suurinumeroinen tappio ei vienyt fiilistä Suomen joukkueesta.

Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Wayne Gretzkyn ja Punakoneen juhlaa

Kanada sai joukkueeseensa mukaan NHL-tähti Wayne Gretzkyn, joka oli muutamaa kuukautta ennen turnausta täyttänyt 21 vuotta. Edmonton Oilers putosi yllättäen pudotuspeleistä kisojen alla, joten Gretzky lensi MM-turnaukseen yhdessä joukkuekaverinsa Jari Kurrin kanssa.

– Kurri oli Gretzkyn kanssa pelannut ja tiedettiin, että hän on laadukas pelaaja. Ei se sen ihmeellisempää kuitenkaan ollut, sillä hyviä pelaajia MM-kisoissa on ja kuuluukin olla, Jalonen kommentoi Gretzkyn saapumista kanadalaisen uran ensimmäisiin aikuisten MM-kisoihin.

Gretzky voitti lopulta turnauksen pistepörssin 14 tehopisteellä, mutta turnauksen parhaaksi hyökkääjäksi nimettiin Neuvostoliiton Viktor Shalimov, joka oli pistepörssin toinen.

Neuvostoliiton Sergei Makarov, Sergei Kapustin ja Igor Larionov veivät pistepörssissä seuraavat sijat ja nimet ovatkin tuttuja jokaiselle 80-luvun jääkiekkoa seuranneelle. Kurri oli Leijonien paras pistetykki tehoin 4+3.

Keväällä 1982 NHL:n pudotuspeleissä koettiin monia yllätyksiä, joten nimekkäitä NHL-pelaajia saapui Suomeen. Tästä hyötyi eniten Kanada, sillä esimerkiksi Suomella ei tuohon aikaan ollut monia pelaajia Pohjois-Amerikassa.

"Kyllä silloinkin ilmasilta Pohjois-Amerikkaan oli ja pelaajia otettiin sieltä mukaan, jos saatiin."

Nykypäivänä kohkataan suurin otsikoin mahdollisista NHL-avuista, mutta keväällä 1982 maajoukkueen päävalmentaja Kalevi Numminen ei meinannut aluksi ottaa yhtäkään NHL-pelaajaa mukaan, kunnes Kurri saapui suoraan Edmontonista loukkaantuneen Jorma Sevonin tilalle.

Joukkueessa pelasivat myös Tapio Levo sekä Ilkka Sinisalo, joilla oli NHL-taustaa. Sen sijaan Numminen jätti ulos niin Matti Hagmanin kuin Risto Siltasenkin, jotka olivat kiekkoilleet Pohjois-Amerikassa jo useamman vuoden.

– Kyllä silloinkin ilmasilta Pohjois-Amerikkaan oli ja pelaajia otettiin sieltä mukaan, jos saatiin. Ei siihen aikaan kuitenkaan kovin montaa suomalaista pelannut NHL:ssä. Kyllä me tietenkin toivottiin, että kaikki parhaimmat saataisiin mukaan, Jalonen pohtii.

"Jälleen kerran jäätiin maalin päähän"

Viidennessä ottelussa Tšekkoslovakia oli paremmin lukemin 3–0. Ottelu oli tasainen lukemista huolimatta, sillä vastustajan maalit upposivat Kamppurin selän taakse pariinkin otteeseen maalikehikkoja kilautellen.

"Silloin elettiin niitä aikoja, kun rakennettiin pohja, jotta mitaleista voitaisiin oikeasti taistella."

Turnauksen tähtikentälliseen valittu Tšekkoslovakian maalivahti Jiří Králík otti kiekkoja kiinni varmalla prosentilla, kuten koko turnauksen ajan. Hän pelasi turnauksessa kymmenen ottelua torjuntaprosentilla 92,8. 

Suomi kukisti Italian varmoin ottein lukemin 7–3, mutta tasatulos 3–3 Ruotsia vastaan merkitsi Suomen jäämistä alempaan loppusarjaan. Ottelussa Ruotsi meni joka kerta johtoon, muttaa Kurrin kaksi maalia ja Jalosen osuma eivät Leijonia jatkoon auttaneet. Loppusijoitus oli viides, joten mitali oli jälleen niin lähellä, mutta samalla niin kaukana.

– Joukkue pelasi kotiyleisön edessä ja nautti kiekosta. Suomikiekko totta kai haki niitä mitalisijoja, kun niitä ei vielä ollut ja jälleen kerran jäätiin yhden maalin päähän. Silloin elettiin niitä aikoja, kun rakennettiin pohja, jotta mitaleista voitaisiin oikeasti taistella, Jalonen kertoo.

– Kyllähän kotijoukkue joutuu aina suurempien paineiden kanssa elämään, mutta en ainakaan itse kokenut, että viides sija olisi ollut pettymys, kuten mediassa kerrottiin. Pelattiin hyvät, mallikkaat ja ikimuistoiset kisat, kyllä kilpailu silloinkin oli kovaa.

Wayne Gretzky ja Jari Kurri tulivat Suomeen tilauslennolla suoraan NHL:n pudotuspeleistä. 80-luvun dynastiassa Edmontonissa mukana oli myös Esa Tikkanen (oik.).

Kuva © Getty Images

"Leppänen, Jalonen, Kurri, siihen kuolee hurri"

Suomen tehoketjuksi muodostui mediankin paljon kehuma Reijo Leppänen–Jalonen–Kurri. Hyökkäystrio teki turnauksessa yhteensä 20 tehopistettä seitsemässä ottelussa. Kurri vei sisäisen pistepörssin tehoilla 4+3, ja Jalosen pistemäärä oli sama, mutta maaleja oli yksi vähemmän. Leppänen nakutti laidalla tehot 2+4.

– Oltiin Jarin kanssa nuoria siihen aikaan, ja pelattiin myöhemminkin samassa ketjussa. Hänen kanssaan pelaaminen on ollut helppoa ja meillä synkkasi hyvin. Itse syötin kiekkoja ja Jari ja Reijo sitten iskivät sisään, Jalonen kertoo

– Se oli hieno ketju. Olin itse enemmän pelintekijä ja syöttelijä, niin oli hienoa, kun ketjussa oli mukana maailmanluokan pelaaja ja hyvä maalintekijä, jolle kiekkoa pystyi syöttämään.

Ruotsia vastaan pelatussa ottelussa ketju piti Leijonat vielä kiinni mahdollisuudesta päästä mukaan mitalipeleihin. Tasatuloksen myötä tie kuitenkin nousi pystyyn, mutta tuosta ottelusta on jäänyt ihmisten muistiin hauska lakanatempaus.

– Opiskelijoilla oli Ruotsin maalin takana sellainen lakana, jossa luki "Leppänen, Jalonen, Kurri, siihen kuolee hurri". Se jäi kyllä elämään niistä kisoista ja oli hauskaakin, kun sen lakanan siellä näki, Jalonen naurahtaa ja kertoo kuulevansa lakanasta ajoittain vieläkin. 

Turnaus oli kaikin puolin onnistunut ja kiekkohuuma nousi maassa jälleen. Monissa jääkiekkoteoksissa on mainittu, kuinka Suomella oli näinä vuosina tietty peikko isoja maita vastaan pelatessa. Syyt tasoeroon olivat tietysti selvät, mutta Jalonen ei muista nähneensä peikkoja, vaan reaaliteetteja.

– Kyllähän maailma oli erilainen. Suomessa oltiin puoliammattilaisia, kun suuri osa pelaajista oli töissä samaan aikaan. Jos katsoo 80-luvun lopussa ja 90-luvun alkupuolella pelanneita, niin kyllä he alkoivat olla täysin ammattilaisia. Maailma on niin toisenlainen nykypäivänä, kun nuoret ovat ammattilaisia nuoresta saakka, Jalonen vertaa.

Nyt ero on kuitenkin kurottu kiinni, ja arvokisoissa pelatessa Suomelta odotetaan oikeastaan vain kultamitalia. Kotikisoissa Suomi ei ole koskaan mitalia pystynyt voittamaan, mutta siihen on jälleen kerran loistava mahdollisuus. 

Jalonen pääsee jälleen mukaan kotikisoihin, mutta päinvastaisessa roolissa, sillä hänet valittiin Tšekin maajoukkueen päävalmentajaksi ensimmäisenä ulkomaalaisena valmentajana. Suomi ja Tšekki kohtaavat toisensa alkulohkon päätöskamppailussa 24. toukokuuta, joten paljon mielenkiintoa on luvassa.

Ensi sunnuntaina tarinoita kulissien takaa kertoo vuoden 1991 kotikisoissa pelannut Teppo Numminen, joka pelasi peräti kahdet kotikisat. Vuoden 1991 turnauksessa Suomi jäi pisteen päähän mitalisarjasta, ja viides sija oli odotuksiin nähden pettymys.