Pelicans voitti Tapparan kotonaan 3−0-lukemin tehden kaksi osumaa tyhjään maaliin. Vahvasti puolustanut Pelicans piti Tapparan maalipaikat maltillisina ja nollapelin torjunut Patrik Bartošák hoiti loput. Pelicans-hyökkääjä Iikka Kangasniemi oli tyytyväinen joukkueen esitykseen.
− No oli joo tosi kova peli. Pelattiin mun mielestä tosi hyvin koko joukkue ja saatiin hyvä tulos sieltä.
Jukurit teki torstaina Mikkelissä Pelicansin verkkoon neljä maalia varsinaisella peliajalla, mihin peilaten Tappara-kamppailu oli selvä tasonnosto. Kangasniemen mukaan kyseistä osa-aluetta olikin painotettu ennen ottelua.
− Kyllä sitä totta kai aina painotetaan, puolustuspelin pitää olla viimeisen päälle ja silloin me päästään paremmin hyökkäämäänkin. Kyllä siihen oli kiinnitetty huomiota.
Joni Ikosen ja Aatu Jämsenin kanssa neljä ottelua pelannut Kangasniemi uskoo, että ketjulla on vielä parannettavaa.
− No pikkuhiljaa parempaan suuntaan, ei ihan vielä ole kohdannut niin hyvin kuin voisi kohdata. Mutta uskon, että se tuosta pikkuhiljaa paranee.
Viime kaudella 42 pistettä tehnyt Kangasniemi ei ole päässyt kuluneella kaudella vielä maalien makuun, ja kahdeksaan otteluun kasassa on vain kaksi syöttöpistettä. Hyökkääjä ei tällä kuitenkaan päätään liiaksi vaivaa.
− Paikkoja on ollut joka pelissä, ei se siitä ole kiinni. Jos oltaisiin vaan oltu terävämpiä maalipaikoissa, niin niitä voisi olla enemmänkin. Pitää jatkaa vaan työntekoa nöyrästi eteenpäin, niin kyllä niitä tulee sieltä.
Kangasniemen mukaan joukkue on oikealla tiellä jatkoa ajatellen.
− Mun mielestä nyt näyttää hyvältä. Tuolla tavalla pitää pystyä pelaamaan joka ilta ja vielä parantaa tuosta.