- Tämä oli juuri se mitä tarvittiin kahden häviön jälkeen. Koko joukkue teki töitä, ja Henrik Haukeland toimi viimeisenä esteenä, KooKoon voittomaalin ja samalla koko ottelun ainoan hyväksytyn maalin tekijä Mingoia totesi. KooKoo voitti KalPan kotonaan 1 - 0.
Mingoia myöntää, että mahdollisuuksia maalintekoon oli enemmänkin. Verkko ehti heilua KalPan Samu Perhosen takana kaksi kertaa, ennen kuin avausmaali vihdoin kirjattiin. Ensimmäiset kaksi osumaa hylättiin potkumaaleina.
- Joskus kiekot eivät vain mene sisään. Tästä 1-0 -tuloksestakin saadaan samat kolme pistettä, ja voi ainakin sanoa, että puolustus toimi hyvin, Mingoia pohti.
Mingoia oli joukkueen terävimpiä myös Jukureita vastaan perjantaina. Hän pitää vahvuutenaan oikeaa sijoittumista. Ketjukaverit saavat runsaat kehut.
- Mitä paremmin he pelaavat, sen paremmin minäkin pelaan!
Mingoia tuli Kouvolaan Ruotsista, missä hän aloitti Euroopan uransa vuosi sitten Allsvenskanin Västervikissä. Kauden puolivälissä tuli siirtyminen SHL:n Rögleen, jossa 26 ottelussa syntyi seitsemän osumaa ja 12 tehopistettä. Pohjois-Amerikassa kokemusta kertyi college-sarjojen lisäksi AHL:stä.
- Pidän eurooppalaisesta pelistä. Iso jää antaa minulle mahdollisuuden hallita kiekkoa, käyttää jalkojani ja päästä maalintekopaikkoihin. Viime vuosi oli totuttelemista, mutta tämä kausi on helpompi, Mingoia mietti.
- Pelityyli on Ruotsissa puolustusvoittoisempaa. Luulen, että Suomessa pääsen tekemään enemmän maaleja, koska peli on hyökkäävämpää.
Mingoia kertoo viihtyvänsä Pohjolassa.
- Västervik oli pikkupaikka, ja Röglessä pelatessani asuin Helsingborgissa, joka taas oli suurempi kaupunki. Menin kesällä naimisiin, ja vaimoni muuttaa Kouvolaan ensi viikolla, tuoden mukanaan molemmat koiramme. Asumme aivan jäähallin vieressä, ja täällä on valtavasti paikkoja koirien ulkoilutukseen. Juuri nyt Kouvola tuntuu hienolta paikalta, Mingoia iloitsi.