Toisessa erässä nähtiin Suomen kannalta melko merkittävä hetki. Yhdysvaltojen johtaessa ottelua 1−0 kiekko kaivettiin Yhdysvaltojen maalista, kun Aleksi Heponiemi hakkasi irtokiekon maaliin. Tilanteessa ei kuitenkaan tuomittu maalia, sillä peli oli jo vihelletty poikki.
Jussi Ahokas kertoi ymmärtäväisen mielipiteensä harmistuneena pelin jälkeen.
− Tuomari ei nähnyt sitä tilannetta ja siinä syntyi inhimillinen virhe.
Jutun pääkuva on tilanteesta, jossa peli vihellettiin poikki.
Tekemättä jäänyt maali syntyi ajassa 27.19. Yhdysvallat karkasi ottelussa 2−0-johtoon ajassa 31.40
Suomi kärsi ottelussa jälleen kurittomuudesta. Esimerkiksi pelin alussa otteet olivat hermostuneita ja kolmannen erän alussa Heponiemi ja Samuli Vainionpää ottivat turhat jäähyt.
Myös hyökkäyspelillisesti ylipäätään Suomen otteet jättivät parantamisen varaa.
– Nyt haimme muutamia turhia poikkisyöttöjä, kun olisi ollut mahdollisuus haastaa keskelle ja ampua. Meidän pitää suorissa hyökkäyksissä saada paremmin tukitoimia takatolpalle, Ahokas korostaa.
– Ne on pieniä asioita. Kyllä siellä oli ylärimaa ja ohilaukausta. Ylivoimalla maskipelaaminen parani. Se on pienestä kiinni.
Suomen seuraavana haasteena odottaa puolivälierä Vancouverissa, kun vastaan asettuu kisaisäntä Kanada. Ottelu pelataan torstain vastaisena yönä Suomen aikaa.